SyysTaeston 2023 tulokset

Varkauden Luonnonystävät, Varkaus Ruokojärvi, SyysTaesto 23.9.2023
previous arrow
next arrow
 

Kuikan perinteiseen SyysTaestoon osallistui yhteensä 9 joukkuetta, joissa 28 innokasta kisaajaa. Aamulla päästiin nauttimaan vielä kuivasta säästä, ja paikoitellen saattoi aurinko pilkistää hetkisen, mutta ennen puolta päivää sadekuurot alkoivat piiskata kisaajia. Varsin voimakas kaakon ja etelänpuoleinen tuuli oli epäsuotuista muuttoa ajatellen, lisäksi se haittasi äänten kuuluvuutta. Palella ei kuitenkaan tarvinnut, sillä lämpötilat ovat olleet tavanomaista korkeammat ja nytkin päästiin yli 15 asteen.

Voittotulos jäi hieman viime vuosien kärkipinnoista, mutta kärkikaarti oli ennätystasainen, kun neljä parasta joukkuetta mahtui neljän pisteen sisään. Voiton tiukassa Taestossa vei lopulta GTW Tuusniemen Koivulahdesta, lajimäärän ollessa tasan 50. Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille kisaajille!

Syystaeston 2023 tulokset

1. Great Tit Watchers (GTW): Tuusniemi, Koivulahti 50 (parhaimmat lapinkirvinen, valkoselkätikka)
Timo Filipoff, Mikko Pärssinen, Eelis Rissanen

2. Ruskaretkeilijät: Siilinjärvi, Jännevirta 49 (merikihu, pohjantikka)
Kalle Ruokolainen, Markku Ukkonen

2. Plusmiikka: Lapinlahti, Lastun pihapiiri 49 (pähkinänakkeli, harmaahaikara)
Petri Karvonen, Juha Koponen, Lassi Lähdesmäki, Jarmo Ukkonen, Riitta Rajala

4. Koillis-Savon Komppaajat: Nilsiä, Nilsiänlahti 47 (lehtokurppa, lapasorsa)
Pertti Hartikainen, Juha Väätäinen

5. Katotaan nyt: Iisalmi, Nerohvirta 42 (merikotka, ruskosuohaukka)
Jarmo Yliluoma, Kari Bovellan, Kyösti Hujanen

6. Varkauden luonnonystävät: Varkaus, Ruokojärvi 41 (jouhisorsa, haarapääsky)
Timo Immonen, Allan Nyyssönen, Pekka Nykänen, Liisa Tolvanen

7. Kaavi, Kuminlahti 39 (ampuhaukka, haarapääsky)
Eini Räsänen, Pertti Räsänen

8. Snakebaywatch: Maaninka, Käärmelahti 25 (muuttohaukka, harmaahaikara)
Sanna, Matti, Elias ja Aapo Hakkarainen

9. Toiveikkaat: Tervo, Kopola 19 (haarapääsky, nuolihaukka)
Tuula Vanamo, Virpi Vanamo

Kuva: Timo Filipoff

Kuikan SyysTaesto 23.9.2023

Pekka Nykänen – Harmaasorsa 7.9.2023 Varkaus

Jälleen saapuu syksy ja päästään kisaamaan Kuikan perinteinen SyysTaesto. On siis aika pistää joukkue kasaan ja lähteä mukaan rennon letkeään taestopäevään. Ilmoittautumiset/joukkueiden tulokset lähetetään sähköpostilla Liisa Tolvaselle liisatolvanen85@gmail.com tai kuikkalistalle kuikkalista@googlegroups.com.

Kaikki ovat tervetulleita mukaan, vietetään hauska lintupäivä monen joukkueen voimin!

SYYSTAESTON SÄÄNNÖT 2023

Aloitusaika 23.9.2023 klo 7:00-9:00 välillä, kisa-aika 4 tuntia aloituksesta.

1. Joukkueen pienin koko on kaksi henkilöä. 

2. Kilpailualueena on lintutorni tai joku muu sopivaksi katsottu tarkkailupaikka, havainnointialue enintään 100 m säteellä tornista tai tarkkailupaikasta. Havaitut lajit voidaan laskea vain tornilta tai havainnointialueelta.

3. Lintulajien määrittäminen: Vähintään kahden joukkueen jäsenistä on havaittava ja tunnistettava laji, jotta se voidaan laskea. Lajien lisäksi hyväksytään muut poissulkevat sp-lajit (esim. käpylintulaji, jos muita käpylintuja ei ole nähty). Vangittuja, kesytettyjä tai tarhattuja lintuja ei hyväksytä. Joukkueen ulkopuolista apua lintujen etsimisessä saa käyttää vapaasti. Houkuttimia (nauhureita, pillejä) ei saa käyttää. Muuten tornien taiston säännöillä.

Ilmoittautumien ja tuloksen ilmoittaminen:
Syystaestoon ilmoittaudutaan sähköpostitse Liisa Tolvaselle liisatolvanen85@gmail.com tai kuikkalistalle kuikkalista@googlegroups.com. Mainitse tornin tai muun paikan nimi, osallistuvat kisaajat sekä joukkueen nimi, jos sellaisen keksii. Ilmoittautumisaika loppuu 23.9.2023 klo 06:00. Huomatkaa, että tornien varauksessa Taestoon osallistuvista joukkueista ja paikoista tiedotetaan pari kertaa ennen kisaa, jotta voi seurata, missä olisi vielä paikka vapaana. Jos kaksi joukkuetta haluaa samalle tornille, ensin Liisalle ilmoittautunut on oikeutettu kisaamaan tornissa. Kannattaa siis koota joukkue heti ja ilmoittautua! Taesto-joukkueen tulos lähetetään sähköpostilla välittömästi kisan jälkeen (klo 15 mennessä) Liisalle, liisatolvanen85@gmail.com tai kuikkalistalle, kuikkalista@googlegroups.com.
Mainitse viestissä tornin nimi, tarkka kisa-aika, lajimäärä ja kaksi parasta lajia. Ilmoita havainnot myös Tiiraan. Taeston voittaja ja koko tulos julkaistaan Kuikan viestintäkanavilla kisapäivänä heti kohta klo 15 jälkeen.

Avosetista ensihavainto Pohjois-Savosta

Pekka Nykänen – Avosetti 9.8.2023 Leppävirta

Postinjakaja Tuomo Hiltunen koki Leppävirralla melkoisen yllätyksen, kun Nikkilänmäen museotiellä käveli vastaan erikoisen näköinen tunnistamaton lintu. Hän lähetti siitä kuvan ja videon lintuharrastaja Immosen Timolle, joka oitis tunnisti lajin avosetiksi. Havainnosta laitettiin tietoa eteenpäin ja linnun ehti nähdä 7 harrastajaa. Lintu lähti lentoon ja katosi koiranulkoiluttajan mentyä liian lähelle. Lintua etsittiin vielä seuraavanakin päivänä lähialueilta, mutta sitä ei enää löydetty. Avosetti on 329. havaittu lintulaji Pohjois-Savossa.

Avosetti pesii yleisesti Euroopassa. Suomea lähinnä niitä pesii Virossa. Suomessa tavataan vuosittain noin 50-100 yksilöä. Se on kerran pesinyt Suomessa. Avosetti on ollut yksi odotetuimpia lajeja Pohjois-Savon lajilistaan. Toki sen tapaaminen hiekkatiellä oli verrattain yllättävää.

Ensihavainnon ilmoittajan nopeudesta johtuen, linnun ehti myös onneksi näkemään muutama lintuharrastajakin.


Eelis Rissanen

Eksoottisesta hanhikorppikotkasta ensihavainto Pohjois-Savosta

Antti Myöhänen – Hanhikorppikotka

Pielaveden Karhukankaan sorakuopalta löysi Antti Myöhänen Suomessa harvinaisen hanhikorppikotkan.
Havainto tehtiin heinäkuun alussa ja varmistus saatiin paikalla kuvattujen kuvien ja videon avulla. Havainto tuli tietoon myöhemmin, joten linnun liikkeistä ei saatu tarkempaa tietoa. Tänä vuonna hanhikorppikotka havaittiin Suomessa kesäkuun alkupuolella Pieksämäellä, josta on noin 100 km linnuntietä Pielaveden havaintopaikkaan. Hanhikorppikotka on 328. laji Pohjois-Savossa.

Hanhikorppikotka esiintyy Etelä-Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasissa. Suomessa se on harvinainen ja havaintoja on tehty noin 20 yksilöstä. Se on suurikokoinen lintu, jonka siipiväli on yli kaksi metriä.
Korppikotkat syövät kuolleita eläimiä ja liikkuvat hyvin laajalla alueella. Havainnon tekijän lisäksi kukaan muu ei onnistunut näkemään lintua.

Tämäkin on erittäin hyvä osoitus lintujen yllätyksellisyydestä. Koskaan ei voi tietää, mitä kiikariin osuu.


Eelis Rissanen

Kuikan Kaiku – Atlasinfo ke 30.8.2023 klo 18.

Sakari Palmio – Käpytikka 6.6.2022 Tervo

Kuikan Kaiku palaa kesälomalta. Keskiviikkona 30.8.2023 kello 18 aiheena on Atlasinfo. Katsotaan kuinka saat vietyä kesän pesintähavainnot atlakseen, käydään läpi tuloksia ja muutakin keskustelua aiheen ympärillä.

Kokous tapahtuu Teams-sovelluksen kautta. Kokoukseen osallistutaan alla olevan linkin kautta. Tietokoneelle ei tarvitse asentaa mitään erillisiä ohjelmia. Kokoukseen liitytään ohessa annetun linkin klikkauksen jälkeen valitsemalla “liity tällä selaimella” -kohta. Osallistuja on odotustilassa, kunnes kokouksen vetäjä aloittaa kokouksen. Oma mikrofoni ja kamera kannattaa pitää suljettuina, kunhan muistaa avata mikrofonin, jos haluaa osallistua keskusteluun. Älypuhelimella voi myös osallistua, tällöin pitää ladata Play kaupasta ilmainen Teams-sovellus. Ennen kokousta klikataan puhelimella alla olevaa liittymislinkkiä ja näin pääsee kokoukseen. Jos liittyminen ei onnistu heti ensimmäisellä kerralla, sitä kannattaa kokeilla uudelleen. Osallistujan pitäisi ohjautua kokoukseen automaattisesti.

Liity keskusteluun

Alla lisää tietoa lintuatlaksesta:

https://lintuatlas.fi/