Lintuharrastus

Mitä lintuharrastajat tekevät?

Lintuja voi harrastaa monella tavalla. Osa jäsenistä rengastaa lintuja, osallistuu erilaisiin linnustonseurantoihin tai tekee omia tutkimuksiaan. Osaa taas kiinnostaa yhdistyksen toiminnan hoitaminen ja lintuharrastuksen edistäminen. Toisille mielekkäintä on lähiretkeily tai kotipihan lintulaudan tapahtumien tarkkailu ja jotkut taas lähtevät bongaamaan harvinaisia lajeja kauemmaksikin. Myös pönttöjen ripustaminen ja huoltaminen ovat monille tärkeää tekemistä ja lintukuvauksesta on tullut vuosi vuodelta yhä suositumpi harrastuksen muoto.
Myös lintujen piirtäminen ja maalaaminen on hieno tapa harrastaa lintuja.

Jokainen valitsee toimintamuotonsa itse, etsi sinäkin mieluisin tapa harrastaa!

Lintuharrastuksen aloittaminen on helppoa, sillä lintuja on kaikkialla. Tärkeimmät välineet ovat kiikari, lintukirja ja muistivihko, myöhemmin myös kaukoputken hankinta voi tulla ajankohtaiseksi. Harrastuksen alkuun pääsee toki yksin tai kaverin kanssa havainnoiden, mutta yhdistyksien järjestämille kursseille tai retkille osallistuminen on helppo tapa kasvattaa lintutuntemusta.

Retkeily on lintuharrastuksen kulmakivi. Etenkin keväisin lintujärvet torneineen ovat antoisia kohteitaja lintutorneilla viihdytään parhaaseen aikaan tuntitolkulla staijaamassa eli seuraamassa muuttoa. Harrastajakavereiden kanssa seurustelu ja eväiden syönti ovat olennainen osa muutonseurantaa, lintutorneilla onkin helppoa tutustua muihin, saada kokeneempien ohjausta ja päästä testaamaan kaukoputkella katselua.

Lisätietoa lintuharrastuksen aloittamisesta saat esim. BirdLife Suomen lintuharrastus-sivuilta. Tule mukaan lintuharrastajien kasvavaan joukkoon!

100 lintua ja vuoden lintu

BirdLife Suomen erittäin suosittu haaste 100 lintulajin tunnistamiseksi jatkuu myös 2020 – mikäs sen parempi teema pyöreälukuiselle vuodelle. Haaste on hauska tapa tutustua lintuihin ja lintuharrastukseen. Onnistutko aloittelijana tunnistamaan ja havaitsemaan sata lintulajia Suomessa yhden kalenterivuoden aikana? Tai pystytkö kokeneempana harrastajana ylittämään itse asettamasi tavoitteen? Kyseessä ei kuitenkaan ole kilpailu vaan henkilökohtainen haaste: havainnoi lintuja …

Linnuista ja lintuharrastuksesta netissä

Yleistä tietoa  BirdLife.fi Luontoportti Collins Bird Guide Myös: Yle; Tunnista lintu – opas aloittelijoille Birdlife Suomi; Lintujen tunnistaminen Satelliittilinnut Muuttomatka Äänet Tarsiger.com Lintujen äänet.net Lintukuva.fi Otava; Linnunlaulu Xeno-Canto Angelfire: Äänten tunnistusta Angelfire: Äänten tunnistusta (Hirsipuu) YLE; Luonto; Tältä kuulostaa linnunlaulujen TOP10 – listahitiksi pääsee kehnommallakin lauluäänellä Retkeily Löydä lähin lintutorni Havainnot Tiira Haahka; Muuttolintuselain Lintuharrastajien …

Lintujen määrittäminen

Tälle sivulle ilmaantuu ajan kanssa erilaista materiaalia lintujen tunnistamisesta Yleistä Lintujen tunnistaminen ja havainnointi on hyvin kokonaisvaltainen tapahtuma: Siihen kuuluvat näkyvien tuntomerkkien lisäksi mm. äänet, muu käyttäytyminen, elinympäristö, havaintoaika, linnun ikä jne. Kirjasuositus: Svensson, Mullarney, Zetterström; Lintuopas; Euroopan ja Välimeren alueen linnut; Otava Netissä mm. Luontoportti Yle; Tunnista lintu – opas aloittelijoille Birdlife Suomi; Lintujen …

Lintukuvaus

Kuikan kuvagalleria Lintukuvia pyydetään lähettämään osoitteeseen: kuikankuvat(at)gmail.com Kuvan pitkä sivu voi olla enintään 1920px. Tämän pääsee helposti tarkistamaan millä tahansa kuvankäsittely- tai kuvankatseluohjelmalla kohdasta “kuvan ominaisuudet”. Kuvat tulisi nimetä seuraavasti: Ville Valokuvaaja – Seepraflamingo 30.3.2015 Kuopio. Tällöin kuvagalleriaohjelma poimii automaattisesti näytölle ko. tiedot. Gallerian ylläpitäjänä toimii Tero Pelkonen, joka vie kuvat Kuikangalleriaan sähköpostista kaikkien nähtäville. …

Rallit ja kisat

Talvipinnaralli Talvipinnaralli kisattiin 30.11.2019 klo 7.00-16.00 uusin ilmastoystävällisemmin säännöin. Kaikki kilpailevat nyt samassa sarjassa ja pisteiden laskussa sakotetaan autoilluista kilometreistä. Edes sähkäauto ei tuo kompensaatiota. Katso ilmoittautumisohjeet ja säännöt alla löytyvästä tiedostosta. Tervetuloa mukaan Kuikan talvipinnaralliin taas seuraavan kerran! Taesto Kisa käydään valtakunnallisen Tornien taiston yhteydessä. Joukkueen pienin koko on kaksi henkilöä. Kilpailualueena on joukkueen …