Hyvä aika pöntöttää

Kaarina Heiskanen – Sinitiainen 16.5.2020 Tuovilanlahti, Maaninka

Tehometsätalous on aiheuttanut kiinteistöpulan kolopesijöillemme. Luonnonkolojen puutteessa on hyvä tarjota monipuolisesti pönttöjä, jotta pesijät löytäisivät edelleen paikan uuden sukupolven luomiseen. Lisäksi kolot/pöntöt tarjoavat linnuille ja oraville suojaa talvipakkasilla.

Pönttöjä saa ostettua valmiina, mutta niitä on helppo valmistaa myös itse. Alla olevasta linkistä löytyvät BirdLife Suomen kattavat lajikohtaiset ohjeet linnunpönttöjen rakentamiseen. Näiden tekeminen onnistuu vaikka yhdessä lasten kanssa.

Pöntön voi ripustaa periaatteessa minne vain, kunhan siihen on maanomistajan lupa. Suurin tarve pesäpaikoille on talousmetsissä. Yllä olevasta linkistä löytyvät kunkin lajin suosimat elinympäristöt. Varhaiskevät on parasta aikaa pönttöjen ripustamiselle, mutta pönttöjä voi aivan yhtä hyvin ripustaa ympäri vuoden. Linnut eivät välttämättä asuta heti uutta kiinteistöä, joten on hyvä olla kärsivällinen ja malttaa odottaa muutama vuosi. Pönttöjä voi huoletta ripustaa lähekkäin, linnut pitävät kyllä huolen siitä, ketkä suvaitaan naapureiksi ja keitä ei.

Pöntöt on hyvä ripustaa niin, että ne pysyvät tukevasti paikoillaan, mutta eivät kurista puuta rungon paksuuntuessa. Sinkitty rautalanka ja uv-suojattu naru ovat hyviä, mutta varsinkin rautalankaa joutuu löysyttämään välillä. Ripustuskorkeus riippuu lajista, mutta jos ilkivallan vaaraa ei ole, pöntöt voi useimmiten ripustaa ilman tikapuita. Lentoaukkoa ei kannata suunnata aurinkoisella paikalla suoraan etelään, etteivät asukkaat paahdu helteessä. Lentoaukolle on hyvä olla esteetön kulku ja poikasilla suojaisa alastulopaikka.

Pöntöt on hyvä tyhjentää vuosittain, talvi sopii työhön parhaiten. Näin pidennetään pöntön käyttöikää, vähennetään loisia ja saadaan samalla selville, kuinka pesinnät ovat sujuneet. Putsattaessa pöntöstä saattaa löytyä yllätyksiäkin, vaikkapa varpuspöllön myyräjemma.

Sini Tiainen kiittää!


Juttu julkaistu alun perin 13.3.2021

BirdLife: metsälintujen suojelu edellyttää tutkimustiedon huomiointia päätöksenteossa

Tero Pelkonen – Hömötiainen 20.10.2020 Kuopio

Metsäluonto köyhtyy, ja metsälintujen uhanalaistuminen Suomessa jatkuu. BirdLife Suomen vuosikokoukseen Ouluun kokoontuneet Suomen lintuyhdistysten edustajat peräänkuuluttavat luontoa koskevan tutkimustiedon huomiointia metsiä koskevassa päätöksenteossa, vanhojen metsien suojelua, hakkuumäärien vähentämistä sekä muutoksia metsien käsittelytapoihin.

Erityisen hälyttävänä vuosikokousedustajat pitävät tavallisten, monenlaisissa metsissä elävien metsälintujen vähenemistä. Esimerkkinä mainitaan erittäin uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen, jonka pesimäkanta on reilussa kymmenessä vuodessa pudonnut alle puoleen. Paikkalintuna hömötiainen on riippuvainen elinalueensa metsistä ympäri vuoden. Tutkimukset osoittavat, että vähenemisen pääsyyt löytyvät metsätaloudesta. Hakkuualat, nuoret talousmetsät ja lahopuun vähyys vaikeuttavat lajin selviytymistä.

Metsien käsittelyn muutoksista ja talousmetsien luonnonhoidosta on apua, mutta BirdLife painottaa erityisesti metsien suojelun ja yhtenäisten suojelualuekokonaisuuksien tärkeyttä. Metsien luontokato ei pysähdy ilman merkittävää lisäsuojelua. Suomi on sitoutunut maailmanlaajuisen biodiversiteettisopimuksen tavoitteisiin, eli pysäyttämään luontokadon ennen vuotta 2030 ja lisäämään merkittävästi suojelupinta-alaa.

Erityisen suuri tarve metsien lisäsuojelulle on eteläisessä Suomessa. Alueellisesti kattavan suojelualueverkoston saavuttaminen on edustajiston mukaan välttämätöntä, jotta metsäluonnon ja -linnuston monimuotoisuus voidaan turvata koko maassa.

Luontokadon pysäyttämiseksi metsissä ja muissa elinympäristöissä on tulevaan hallitusohjelmaan kirjattava tutkimusten osoittama lisäsuojelutarve, riittävä luonnonsuojelu- ja tutkimusrahoitus sekä luonnon monimuotoisuuden huomioiminen kaikessa päätöksenteossa.

Alkuperäinen tiedote:

Retkiblogi: Ympyrä sulkeutuu

Matti Hakkarainen – Puukiipijä 4.3.2023 Kuopio, Puijo

Tasan neljä vuotta sitten, 7.3.2019 naputtelin ensimmäisen retkiblogini. Tuolloin kuljin Puijolla ja Neulamäessä tikkoja etsimässä, mutta sillä kertaa kuvaamatta jäivät. Mutta tuolloinkin päämäärää tärkeämpi oli itse matka, Puijon ja Neulamäen vanhat metsät. Tätä nykyä vilja- ja puupeltojen keskellä asuvana kaipuu vanhaan metsään on loputon. Siksi täytyy päästä aina silloin tällöin piipahtamaan lapsuuden maisemissa.

Ehkä jokaisella meistä on olemassa se jokin erityinen paikka, jonne kaipaa. Paikka, jonne on aina hyvä palata, joko oikeasti tai muistoissa. Mikä on sinun sydämesi paikka? Kun astelen Puijon etelärinteen kuusikkoon, nykyhetki katoaa. Tunnen hangen alla solisevan puron, sen, jossa pienet sormet kastautuivat. Näen samat suunnattoman suuret kaatuneet rungot, joiden ylitse ei meinannut päästä kapuamaan. Samat tykkylumiset kuusensylit, joihin oli hyvä käpertyä pienelle toppahaalarikerälle lepäämään ja kuunnella puiden rutinaa tuulessa. Räpäytän muistojen harson silmistäni ja näen edelläni polulla juoksemassa kaksi pientä ihmistä, riemuiten samoista vanhan metsän ihmeistä. Ympyrä sulkeutuu.

Sanna Hakkarainen – Retkeilijät Puijolla 4.3.2023

Lähdemme liikkeelle Puijon laen alemmalta parkkipaikalta ja kuljemme polkuja pitkin Puijon etelärinteen kuusikon vanhalla luonnonsuojelualueella. Lapsista lähtevä iloinen melske hiljenee pyynnöstä hetkeksi, kun sivultamme kuuluu pohjantikan rummutus. En tohdi lähteä kahlaamaan umpihangessa ääntä kohti, sillä pelkään hangen rutinan säikyttävän linnun tiehensä. Jatkamme matkaa. Kun lapset on saatu tsempattua takaisin parkkipaikalle, käyn vielä vilkaisemassa uuden polkupyöräreitin, muutoin jäisi vaivaamaan. Muutama sata metriä kuljettuani kuulen jykeviä nokan iskuja runkoa vasten. Näen, kuinka säleet lentelevät satavuotiaan kuusen takaa ja arvaan, että palokärkihän se siellä. Hiivin varovasti lähemmäksi ja huomaan, että palokärjen takana toisen kuusen rungolla nakuttelee omissa touhuissaan pohjantikkakoiras. Kamera alkaa hiljaa raksuttaa, palokärki kurkkaa kuusen takaa ja lennähtää etemmäksi, mutta pohjantikka ei korvaansa lotkauta. Rauhassa se naputtelee kuusta ja tunnen suunnatonta riemua, kun viimeinkin kameran muistikortille uppoavat kuvat iäkkään kuusikon somasta, karaistuneesta eläjästä. Vetäydyn täyttymyksen saaneena paikalta ja tikka jää jatkamaan töitään. Nyt on lapsille näytettävää!

Sanna Hakkarainen – Pohjantikka 28.2.2023 Kuopio, Puijo

Seuraavana viikonloppuna palaamme Puijolle uudestaan, nyt Mattikin on mukana. Tällä kertaa tikat pysyttelevät kuvaajalta piilossa, mutta kuviin tallentuu puukiipijä. Ääntä metsässä pitävät lähinnä punatulkut, joita on tänä talvena runsaasti. Mutta tärkeintä eivät edelleenkään ole kuvat, vaan lumisesta metsästä nauttiminen, siellä voi kiipeillä ja ryömiä, kuunnella ja haistella. Jo huokuu puista ja hangesta kevättalven tuoksu, jäinen, havuinen. Aivan tulevat lapsuuden hiihtoretket mieleen.

Kun illalla lapsi toteaa, että olipa ihana käydä kunnon metsässä, sydämessä läikähtää. Monen lapsen ja aikuisen kohdalla side luontoon on jo katkennut. Kun tuo suhde menetetään, jotain olennaista menee rikki. Ihmiseltä katoaa turva, katoaa pysyvyys. Katoaako myös taito elää ja olla? Niin kauan kun lapsella on mahdollisuus kieriä mustikanvarvuissa, niin kauan kun lapsella on mahdollisuus upottaa kätensä rahkasammaleeseen, niin kauan meillä on toivoa.

Sanna Hakkarainen – Rakas kuusi 4.3.2023

Tikkaretkien ohella kevättalveen kuuluvat olennaisena osana pöllöretket. Pimeäähän meillä on pitkin talvea, joten siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta kevättä kohti käännyttäessä metsiköistä kantautuvat puputukset ja huhuilut muuttavat maiseman aivan erilaiseksi. Paisuvan kuun valo valaisee retkiäni ja sää on tyyni kolmena iltana putkeen, mutta Tiirasta bongatut huuhkajat pitävät nokkansa visusti supussa ja vain helmipöllöt suostuvat puputtamaan läsnäollessani. Kinnulanlahden, Tavinsalmen ja Haatalan metsien ja peltojen tilkkutäkit ovat vähän turhankin hiljaisia, tulee suorastaan yksinäinen olo. Ihmisen luoma meteli tukahduttaa luonnonäänet mykiksi, sähkövalo sammuttaa luonnonvalot pimeydeksi. Haatalassa lähettyviltä täysin palkein puputtava helmipöllö on illan parasta antia – lintujen osalta. Eräällä kuolemanhiljaisella suoralla seistessäni huomaan yhtäkkiä pohjoiselle taivaalle himmeänä syttyvää valoverhoa. Aluksi revontulet keräilevät voimiaan, sitten aivan yllättäen ne leimahtavat täyteen loistoonsa, hyppivät ja tanssivat, kirmailevat ja syöksähtelevät, vihreän lomassa leiskuu häkellyttävää pinkkiä. Kaikki päättyy upean koronan kiertyessä pääni yläpuolelle. Taivaantulien sammuttua jäljelle jää vain kylmä kuunvalo. Tähtitaivaan alla luonnon ikiaikaisuus on läsnä.

Sanna Hakkarainen – Revontulet 6.3.2023 Maaninka, Haatala

Nyt on hyvä hetki lähteä nukkumaan, näkemään unia tulevista retkistä. Jokaisen lintu- ja luontoretken jälkeen voi todeta, että onneksi ehdin elää vielä tämänkin päivän. Säilytetään luonto, jotta tulevatkin sukupolvet voivat jakaa saman ihmeen ja syvän kiitollisuuden tunteen, jonka voivat sytyttää niin taivaanvalot, kuusen lempeä syli, tikan tarmokas rummutus tai helmipöllön ponnekas puputus. Rakentamamme ympäristö on kuollutta, luonnossa kaikki elää. Sieltä löytyy ihmiselle turva, alkukoti.


Sanna Hakkarainen

Kuikan sääntömääräinen kevätkokous 15.3.2023

Lintuyhdistys Kuikka ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään ke 15.3.2023 klo 18:00 alkaen Kuopion Lyseon lukion luokassa 101, osoitteessa Puijonkatu 18. Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teams-sovellusta käyttäen. Etäyhteydellä osallistuvien on ilmoittauduttava etukäteen alla olevan linkin kautta. Ilmoittautumisen perusteella lähetetään etäosallistujille sähköpostiin linkki, jonka avulla Teams-kokoukseen pystyy liittymään. Yhteyden luomiseksi omalle kotikoneelle ei tarvitse asentaa erillisiä ohjelmia. Jokaiselle ilmoittautuneelle lähetetään tarkempi ohjeistus kokoukseen osallistumisesta.

Virallisen vuosikokousohjelman jälkeen Lintuyhdistys Kuikan ansioitunut lintuharrastaja Ilkka Markkanen kertoo lintukeväästä sanoin ja kuvin, tervetuloa kuuntelemaan!

Linkki etäyhteyskyselyyn

Ilkka Markkanen – Pulmunen 17.4.2019 Maaninka

Minna-merikotkan seurantaa

Minnan tarina on kerrottu satellittiseurannan alla.

Google Maps

Kartassa ei näy kaikkia kotkan liikkeitä, vaan illalla päivitetty yöpymispaikka ja suora reitti paikkojen välillä.
Isompien paikkamerkkien kohdalla se on ollut pitempään. Tällöin sen silloinen tarkka paikka ei ole tarkoituksella kyseisessä kohdassa vaan vain sen seudulla. Tämä paikkamerkki siirtyy oikeaan paikkaan sitten, kun Minna on lentänyt paikalta muualle.
Paikkaa laajemmat alueet on merkitty karttaan monikulmioina: Niiden sisässä ei ole päivittäisiä paikkamerkkejä.

Klikkaa karttaa suuremmaksi oikean yläkulman neliöstä.
Sitä voi zomata ja liikutella.
Kartan viereen, sen vasemmasta yläkulmasta tulevat tiedot eri päivistä. Näet päivämäärän ja mahdollisen kommentin myös niin, että klikkaat kartan paikanmerkkiä.

Näet Minnan liikkeet kartalla eri aikoina paremmin, kun laitat päälle/pois vain jonkin ajankohdan karttatasot tai – tason. Ne ovat vasemmalla valikossa aikajärjestyksessä.
Tässä alasvetovalikossa sanallinen seuranta:

Liikkeet ja paikat videolla 28.8.2020 – 6.9.2022

Kuvia Punnonjärveltä

Mervi Konttila – Minna-merikotka 11.5.2022
Mervi Konttila – Minna-merikotka 11.5.2022
Mervi Konttila – Minna-merikotka 11.5.2022
Mervi Konttila – Minna-merikotka 11.5.2022
Mervi Konttila – Minna-merikotka 13.5.2022
Juha Konttila – Minna-merikotka 15.5.2022
Juha Konttila – Minna-merikotka 15.5.2022
Juha Konttila – Minna-merikotka 15.5.2022
Juha Konttila – Minna-merikotka 15.5.2022
previous arrow
next arrow
 
Shadow

Lähteet:

Minnan tarina

Mika Räisänen – Merikotka Kuopio 28.8.2020

11.8.2020 huomasi paikallinen asukas Kasimir Nykter Kuopion Julkulan venesatamassa oudosti käyttäytyvän merikotkan. SEY:n vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja Minna Pellinen pyydysti linnun ja vei sen Siilinjärvelle lintuhoitolaansa. Lintu oli huonokuntoinen ja sen alanokasta roikkui uistin, peruke ja 60 cm siimaa, jotka olivat vahingoittaneet alanokan pehmytosaa sekä kieltä. Seuraavana päivänä kotka tutkittiin Kuopion Omaeläinsairaalassa, jossa otetuista röntgenkuvista paljastui linnun vatsassa oleva koukku. Nokassa ollut uistin poistettiin ja lintu sai kipu- ja tulehduslääkityksen.

Minna Pellinen – Loukkaantunut merikotka

Hoitopaikassaan Siilinjärvellä kotkalle tarjottiin karvaista ruokaa, jotta vatsassa ollut koukku poistuisi. Ruoka maittoi linnulle hyvin ja sen paino nousi viikossa 3,2 kilosta 4,2 kiloon. 19.8. Siilinjärvellä eläinklinikka Karvaisessa Kaverissa otetussa röntgenkuvassa näkyi, että vatsan koukku oli poistunut. Samana päivänä linnusta otettiin mitat, DNA-näytteet ja se rengastettiin Pohjanmaan Merikotkat ry:n merikotkarengastaja Tapio Osalan toimesta, avustajana toimi Harri Laakkonen. Renkaan tunnukseksi tuli E27619/F64D. Osala arvioi linnun vammojen parantuneen ja sen kunnon olevan hyvä. Kyseessä oli kookas yli kuusivuotias pesimäkäinen naaras. Se nimettiin hoitajansa mukaan Minnaksi.

Lintu saavutti vapautusta vastaavan terveydentilan ja sille asennettiin satelliittilähetin. Näin saatiin harvinaislaatuinen tilaisuus seurata sukukypsän merikotkan liikkeitä. Aiemmin vastaavaa ei ole päästy tutkimaan, sillä aikuisen merikotkan kiinnisaaminen reviiriltään lähettimen asentamista varten on osoittautunut todella vaikeaksi. Nyt saatava tieto auttaa mm. aluesuunnittelussa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Karttuvasta informaatiosta hyötyy myös merikotkien suojelu. Seurantatutkimus tehdään yhteistyössä Turun yliopiston professori Toni Laaksosen kanssa. Hän toimii merikotkien seurantaa Suomessa toteutettavan Sääksi-säätiön merikotkatyöryhmän tutkimusvastaavana. Koko projektista vastaa Pohjanmaan Merikotkat ry:n puheenjohtaja Tapio Osala. Päärahoittajana toimii Pohjois-Savon Luonnonsuojelupiiri, lisäksi rahoitukseen osallistuu Lintuyhdistys Kuikka.

Olli-Pekka Karlin – Minna Pellinen ja Minna-kotkan vapautus 28.8.2020

28.8. lähettimen kotkalle asensi merikotkarengastaja Olli-Pekka Karlin Rovanniemeltä. Kotka vapautettiin Juurusvedellä ja siellä se viipyi ensimmäiset päivänsä, kunnes suuntasi Konneveden suuntaan. Seuraavana päivänä Minna olikin jo 270 km päässä Satakunnan Sääksjärvellä, lähellä Poria. Sieltä matka jatkui…


Lisätietoja Minnan tarinasta löydät Pohjanmaan Merikotkat ry:n kotisivuilta.