Lintujen havainnointi tuottaa iloa elämään, elämyksiä, jotka itse kukin kokee omalla tavallaan, niin kuin taide-elämyksen – kokemuksen kauneudesta, liikkeestä, alkuperäisyydestä… Mutta lintuharrastukseen liittyy tavalla tai toisella myös järjestelmällisyys: havaintoja kirjataan ja kootaan sovitun käytännön mukaisesti, ja näin faunistinen perinne jatkuu.

Linnuston ”topografinen tutkimus”, jonka puolesta professori J. A. Palmén puhui jo runsaat sata vuotta sitten, on aina ajankohtaista – ympäristö ja linnusto muuttuvat kaiken aikaa, huomaammeko mitä luonnnossa todella tapahtuu? Luonnontarkkailija esittää jatkuvasti kysymyksiä ja hakee vastauksia. Kuten edesmennyt tiennäyttäjä, professori Pontus Palmgren esitti vuoden 1932 Ornis Fennican kirjoituksessaan ”Lintutieteellisistä tutkimustehtävistä”, lintujen biotooppikohtaiset lukumäärätiedot ovat esityötä ”elävän luonnon syvempään ymmärtämiseen”. Hän vetosi kvantitatiivisten laskentojen ja eri lajien biologiaa koskevien autekologisen tutkimuksen puolesta tarkoittaen sillä mm. ravinto- ja pesimisekologiaa. Miten hyvin nämä työt ovat toteutuneet; miten hankittuja aineistoja on hyödynnetty; ymmärrämmekö luontoa entistä syvemmin?

Pohjois-Savon linnustolaskentojen tuottamia lukumääräaineistoja on käytetty hyväksi paitsi luonnonsuojelun ja maankäytön suunnittelussa myös monissa yhteisöekologisissa tutkimuksissa, usein yliopistollisina opinnäytetöinä. Pohjois-Savosta – ainakin osittain täältä kootusta lintuaineistosta – on tehty toistakymmentä yliopistollista pro gradu -työtä. E. W. Suomalainen oli tienavaaja, sitten kului neljännesvuosisata Reinikaiseen ja hänestä kolme vuosikymmentä Antikaiseen. Nämä työt perustuivat faunistiseen havaintoaineistoon. Martti Lehtovuori tutki lintulaskennoin metsien rakenteen vaikutusta linnustoon.

Sittemmin, 1960-luvulta alkaen on ilmestynyt muutama gradu vuosikymmenessä. Niistä useimmissa on käsitelty kvantitatiivisia laskenta-aineistoja. Esa Hohtola tutki urbanisaatiota eli kaupungistumista Kuopion lintuyhteisöissä. Mikko Mönkkönen kokosi metsälintuyhteisöjä käsittävään tutkimukseensa aineistoa myös Kuopiosta. Jukka Kauppinen tutki vesilintujen pesivän kannan laskentamenetelmiä. Veli-Matti Väänänen selvitti metsästyksen vaikutusta vesilintukantoihin.

Autekologistakin tutkimusta on tehty: Markku Ukkonen tutki gradu-työssään pohjansirkun pesimisbiologiaa ja Pertti Hartikainen räkättirastaan pesimäalueen valintaa. Raimo Pakarinen on syventynyt opinnäytetyössään kuikan pesimistulokseen ja Kalle Ruokolainen vesilintujen lyijymyrkytyksiin.

Vaikka pohjoissavolaisen lintututkimuksen historia on perinteikäs, vasta Eero Antikaisen naakkatutkimus oli täältä ensimmäinen lintuväitöskirja (1978) ja samalla myös Kuopion yliopiston ensimmäinen eläintieteen väitös. Sitä seurasi Heimo Mikkolan väitöskirja pöllöjen ekologisista suhteista (1982) ja Jukka Kauppisen väitöskirja vesilintuyhteisöjen rakenteesta (1997). Kuopiosta lähteneet lintumiehet Esa Hohtola ja Mikko Mönkkönen ovat tehneet väitöskirjansa Oulun yliopiston tutkijoina, edellinen lintujen lämpöfysiologiasta (1982) ja ja jälkimmäinen metsälintuyhteisöjen rakenteesta (1991).

Viime aikojen lintutieteelliset tutkimukset ovat syventyneet nimenomaan ekologisiin ongelmiin; niissä on selvitetty linnustoon vaikuttavia ympäristötekijöitä. Nämä työt ovat luoneet perustaa lintujen sekä niiden elinympäristöjen seurantaan ja suojeluun. Ne ovat olleet esityötä luonnon tapahtumien ymmärtämiseen ja ne lienevät ruokkineet uutta inhimillistä uteliaisuutta, uusia kysymyksiä luonnon syvempään ymmärtämiseen. Ketju E. W. Suomalaisesta ja Antti Reinikaisesta tämän päivän ja tulevaisuuden ekologisiin kysymyksiin on katkeamaton.

Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.

Pohjois-Savon Lintumiehet järjesti keväällä 1979 seminaarin lintujen runsaudenlaskennasta. Seminaarin tavoitteena oli koota tietoa ja kokemuksia harrastajatutkimuksia ja kannustaa jatkamaan eri elinympäristöjen linnustotutkimuksia. Pesimälintujen runsaudenlaskennat oli aloitettu jo 1970-luvulla, ensin järvillä, sitten soilla ja metsissä. Nyt luonnontilaisten alueiden linnustoinventoinnit otettiin yhdistyksen tutkimussuunnitelmiin.

Seminaarin esitelmälyhennelmät julkaistiin jäsenlehden ensimmäisessä numerossa (1980). Yhdistyksen 10-vuotisjulkaisussa, Siivekkään viidennessä vuosikerrassa (1984) esiteltiin jo katsauksia laskentojen tuloksista, erikseen metsistä, soilta ja järviltä. Pohjois-Savon metsäkanalintujen reittiarvioinneista oli lisäksi oma artikkeli, samoin Kuopion talvilinnustosta.

Pohjois-Savon järvilinnustotutkimuksilla on pitkät ja vankat perinteet aina 1930-luvulta Reinikaisen ja Lumialan ajoista viime vuosikymmenien jokavuotisiin seurantatutkimuksiin. Pisimmät laskentasarjat ovat Riistaveden Lintujärviltä. Riistavedeltä tutkimukset laajenivat ensin Maaningalle ja Kiuruvedelle (Kauppinen 1973), sittemmin koko maakuntaan. Pohjois-Savon lintujärvien tutkimus sai uutta pontta maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarainhoitotoimiston käynnistäessä lintuvesien valtakunnallisen inventoinnin suojelusuunnittelua varten. Myös seutukaavaliitto kaipasi tietoja kaavoitustyön tueksi. Valtaosa Pohjois-Savon lintuvesistä tutkittiin vuosina 1972-75 ja niistä laadittiin alustava maakunnallinen arvoluokitus ja suojelusuunnitelma (Kauppinen 1976a); osa järvistä sisältyy valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Laskentoja on myöhemmin toistettu ja julkaistu paikallisia selvityksiä (esim. Kauppinen 1984c, 1986a, 1986b, 1993a, 1993b, 1995a, 1997a, Ukkonen 1989b, 1991a, Väänänen 1989, 1990a, 1990b, 1992a).

Reheviltä lintuvesiltä tutkimukset laajenivat myös muille järvityypeille – kaiken kaikkiaan tutkittiin runsaan 300 järven pesimälinnusto (Kauppinen 1984c, 1997a). Erillisiä karujen järvien linnustoselvityksiä, usein luonnonsuojeluun ja maankäytön suunnitteluun liittyen, on Juhani Toivanen julkaissut Kaavilta (Tiainen ym. 1984), Jorma Knuutinen ja Raimo Pakarinen (1981) Etelä-Konnevedeltä, Ari Lyytikäinen (1985b, 1985c, 1989b) Pohjois-Kallavedeltä ja Jorma Tuomainen (1983a) Etelä-Kallavedeltä. Yksityiskohtaisia linnustoselvityksiä on tehty 1990-luvulla kaavoitusta varten mm. Rautalammin, Vesannon ja Tervon karuilla järvillä (Knuutinen & Pakarinen 1994, 1995, 1996).

Vesilinnuston seurantaa on kehitetty ohjelmaksi ja tutkittu linnuston muutoksia ja niiden syitä (esim. Kauppinen 1984a, 1986a, 1993a, 1995a, 1995b, 1997a, Kauppinen & Väänänen 1996, Väänänen 1992a, 1992b, 1996b). Järjestelmällinen seuranta on toteutunut parhaiten rehevillä lintuvesillä: osalla järvistä pesimälinnuston laskennat on tehty 5-10 vuoden välein, osalla vuosittain. Myös kesäiset poikuelaskennat ovat kuuluneet seurantaohjelmaan. Ari Lyytikäinen ja Jorma Tuomainen ovat seuranneet lokkien runsauden muutoksia Kallavedellä (Lyytikäinen 1985b, 1985c, 1989b, Tuomainen 1983a).

Pohjois-Savon suolinnustolaskennat käynnistyivät maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarainhoitotoimiston aloitteesta vuonna 1975. Sekä maakunnallinen maankäytön suunnittelu että valtakunnallinen soidensuojeluohjelma tarvitsivat tietoa varsin huonosti tunnetusta suolinnustostamme. Pohjois-Savossa tutkittiin 40 avosuon linnusto vuosina 1975-83. Jorma Tuomainen teki suurimman osan maastotyöstä, raportoi tulokset ja pohti tutkittujen soiden arvoa linnuston suojelun näkökulmasta (Tuomainen 1984b, 1987a).

Kun järvien ja soiden pesimälinnuston koostumuksesta ja runsaudesta oli saatu tyydyttävä kuva, oli lopulta aika mennä pelloille ja selvittää miten linnustomme voi viljelyseuduilla pesimisympäristön muututtua monin tavoin. Peltojen linnustoa tutkittiin erikokoisilla ja eri tavoin viljellyillä aloilla eri puolilla maata. Markku Ukkonen (1985b) on tehnyt katsauksen Pohjois-Savon peltolinnustosta ja jatkanut myöhemmin maastotöitä mm. keltavästäräkkiä tutkien (Ukkonen 1994a). Esa Hohtola (1997, 1984) on tutkinut kaupunkiympäristön kulttuurilinnustoa.

Metsien pesimälinnustoa on selvitetty niin ikään suojelutavoitteita silmällä pitäen, yksityiskohtaisimmin Kaavin Telkkämäessä, Rautavaaran Tiilikkajärvellä ja Kuopion Puijolla (Ukkonen & Toivanen 1980, Toivanen ym. 1981, Kauppinen & Ukkonen 1982). Mikko Mönkkönen (1984, 1991) teki lisäksi metsälintuyhteisöjen tutkimuksiin liittyviä laskentoja Pohjois-Savossa. Aineistoa metsälinnuston muutoksista on kertynyt valtakunnallisissa linjalaskennoissa, joita Olli Järvinen ja Risto A. Väisänen organisoivat ja kehittivät vuotuiseksi seurantatutkimukseksi (esim. Väisänen & Järvinen 1974, Järvinen & Väisänen 1986). Laskennat alkoivat 1970-luvun lopulla ja ovat vakiintuneet osaksi Suomen linnuston seurantajärjestelmää. Ukkonen (1994b) on seurannut pisimpään Pohjois-Savon metsä- ja maalinnuston muutoksia linjalaskennoin.

Kiista Vieremän Talaskankaan (osin Vuolijoen kuntaa, Kainuussa) metsien suojelusta 1980-luvun lopulla oli lähtölaukaus koko Suomen uhanalaiseksi joutuneen metsäluonnon suojelulle. Vanhojen metsien säästämiseksi noussut kansanliike oli paljolti savolaista ja paikallista perua. Samalla kiistely metsistä käynnisti Talaskankaan alueen linnustoselvitykset muiden luonnonarvojen selvittelyn ohessa (Rajasärkkä & Virolainen 1989a, 1989b, Haila ym. 1994). Myöhemmin viranomaiset ovat teettäneet muutamia metsäluonnonsuojeluun liittyviä linnustoselvityksiä mm. Kuopion Puijolla, Kuopion Savuniemessä ja Kaavin Turulanvaaralla (Ruokolainen 1995a, 1995c, 1995d, 1996b, 1996c). Muuten metsälinnustoa on tutkittu vähän, ilmeisesti paljon aikaa vaativien menetelmien takia.

Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.