Category: retkiohjeita

Hikipisaroita bensapumpulla

Auto on monelle lintuharrastajalle välttämätön väline. Viime vuosina paikasta toiseen suhaamisen ylle on kuitenkin noussut synkkiä pilviä. Ilmastonmuutos on saattanut saada luontoa rakastavan lintuharrastajan potemaan huonoa omaatuntoa menopelistään. Sitten rytkähti koronapandemia, ja ainakin pidemmät reissut hotelliyöpymisineen jäivät viruksen vuoksi välistä. Nyt maailmalla kulkee pahuus ja ihmiskunnan rakentama talouden kudelma sortuu pala kerrallaan. Kun lintuharrastaja lastaa …

Jatka lukemista

Havainnoi huomaavaisesti

Linnuista kiinnostuneiden vuoden kohokohdan alkaessa on hyvä muistuttaa, kuinka lintuja havainnoidaan huomaavaisesti. Kaiken toiminnan perustana on, ettei lintujen hyvinvointi saa koskaan vaarantua. Muista retkeillessäsi siis seuraavat ohjeet: Lintuja ei saa turhaan häiritä. Älä mene liian lähelle lintuja, jotteivat ne joudu keskeyttämään toimiaan ja pakenemaan. Käytä kiikareita ja/tai kaukoputkea. Älä myöskään ahnehdi kuvatessa. Erityistä varovaisuutta on …

Jatka lukemista

Koronakevät

Koronavirus on pysäyttänyt ihmiskunnan, muttei lintuja. Kevätmuutto käynnistyy nyt toden teolla ja upeat kevätsäät houkuttelevat tarkkailemaan lintuja. Elämme silti poikkeusoloissa, joten meidän on myös toimittava sen mukaisesti. Oireettomatkin henkilöt voivat tietämättään kantaa ja levittää virusta. Jotta voisimme suojella mahdollisimman montaa riskiryhmäläistä parhaamme mukaan, on lintuharrastuksessakin muistettava seuraavat säännöt: Turvaväli lähimpään kanssaihmiseen vähintään 1 metri Korkeintaan …

Jatka lukemista

Maaseudulla retkeily

Kevätmuutto alkaa ja lintuharrastajat kääntävät autojensa keulat kohti parhaita lintupaikkoja. Monet näistä sijaitsevat pelloilla maaseututeiden varsilla. Yksi tällaisista alueista on Lapinjärven lintualue Maaningalla. Noudattakaamme alla olevia sääntöjä, jotta voimme elää sulassa sovussa paikallisten asukkaiden ja elinkeinonharjoittajien kanssa, eikä kenellekään aiheudu vaaraa tai turhaa harmia. Muistetaan jättää automme aina sellaiseen paikkaan, jotta siitä mahtuu ohi myös …

Jatka lukemista