Category: blogit

Kainuulaiset Kuikan vieraina

Kainuulaiset lintuharrastajat kävivät Lintuyhdistys Kuikan vieraana helatorstaina 26.5. Mukana oli Kajaanin Ladun ja Kainuun lintutieteellisen yhdistyksen retkiporukkaa 28 harrastajan voimin. Kävimme Pohjois-Savossa useammalla eri kohteella. Aloitimme retken Maaningan Patalahdelta, jossa vierailimme usealla tornilla ja evästelimme vanhan tornin nuotiopaikalla. Kohteella olikin mukavasti nähtävää. Vesilinnuista näkyi mm. punasotka ja heinätavi sekä kanadanhanhi ja merihanhi poikueineen. Kun olimme …

Jatka lukemista

Ruutupinnailua Pielavedellä

Järjestyksessään neljäs lintuatlas on jo ehtoopuolella, nelivuotisen hankkeen viimeistä vuotta viedään. Silti Kuikka-alueemme reilusta 200 atlasruudusta hälyttävän monta kymppiruutua on vielä vajavaisesti selvitetty. Tämäkin kimmokkeena singahdin perjantain ratoksi Pielaveden Pangan erämaaruudulle, jonka oranssi väri atlaksen tulospalvelussa kertoi ruudun olevan vain välttävästi havainnoitu. Peruslajeja olisi lähinnä tarjolla, joskin ylläreitäkin voi tuurilla osua reitille. Atlastelun hienous on …

Jatka lukemista

Retkiblogi: Tornien Taeston huumaa ja huminaa

Taas koitti kevään kohokohta, aikainen herätys ja kohti Ruokojärven tornia. Ainahan toiveissa on hyvä lintusää ja paljon havaintoja, mutta aina toiveet eivät täysin toteudu. Näin kävi tänään, kun aamusta alkaen sadekuurot perä perää ohittivat tornin. Kokenut joukkueemme kärsi viimehetken poisjäännistä, kun joku harvinainen tirppa oli kiinnostavampi tapaus kuin maine ja kunnia paikalliskisassa. Kolmihenkinen ydinjoukko oli …

Jatka lukemista

Tundra vai kilju(a)ko? Ensihavainnon historiaa

Puheenjohtajamme äskeisen tundrahanhihavainnon (1100 p, 21.4. Maaninka Patajärven S-pää) innoittamana kaivelin esiin puolenvuosisadan takaisen havaintovihkoni verestääkseni muistiani, kuinka lajin maakunnan ensihavainto syntyi. Riistaveden Keskimmäinen oli takavuosikymmeninä – silloin vielä upean avoimine rantaniittyineen ja -luhtineen – kuopiolaisten lintuharrastajien ykkösretkeilykohde. Minullekin vuoden 1972 vappuaatto oli jo 14. sen keväinen havainnointipäivä järvellä. Vappuyöksi kuitenkin vetäydyin muutaman penikulman etelään …

Jatka lukemista

Retkiblogi: Kertomuksia retkiltä ja vähän muutakin 14

28.1.2025Taivaalta mättää lunta ja on harmaata. Ulkona on niin kamalan liukasta ja liikkuminen niin vaikeaa, joten tulee pysyteltyä enimmäkseen sisällä, katsellen lintuja ja kun siihenkin kyllästyy tinttien tuijotteluun, niin tieni käy tietokoneelle ja ajattelen jatkaa kertomuksiani. 28.4.2024Unohdin mainita viime kertomuksessani sepelrastaasta, josta Hartikainen soitteli heillä siellä sellaisen olevan, jos kiinnostaa. Miksipä ei kiinnostaisi. En ole …

Jatka lukemista