10.12.2022
Muuttolinnut ovat ”pakanneet kapsäkkinsä” ja jättäneet meidän seutumme ja talvilinnut kärkkyvät ruokintapaikolla. Mikäpä niiden on ollessa, kun vielä ruokaa riittää niille antaa, vaikka lintujenkin ruokien hinnat ovat nousseet, niin että rupeaa hirvittämään. Katselen lintujen touhuja ikkunasta ja tulee mieleen, josko muistelisin taas tämän vuoden retkiä, mutta ajattelin ensin kertoa pihlajanmarjoista ja mainita eräästä väriläiskästä pihlajanmarjatertussa.

Viime vuonna tekivät pihlajat paljon marjoja. Niiden oksat melkeinpä notkuivat marjojen painosta. Voi että harmitti, kun pakastearkkuun ei voinut laittaa pihlajanmarjaterttuja, kun pakastinkin alkoi olla täynnä muita marjoja meille ihmisille. Pakasteessa olisivat pihlajanmarjat säilyneet hyvin ja niitä olisi voinut ripustaa vaikkapa omenapuun oksille muuttolinnuille kevätsyömiseksi. Ajattelinpa sitten, että kokeillaan säilyykö ne mitenkään talven yli kasvihuoneessa, jos vetäisin naruja laidasta toiseen ja laittaisin ne terttuina niille riippumaan. Jospa kuivaisivat, tai sitten säilyisivät niin, että niitä voisi tarjota linnuille.

10.4.2022
Käyn kasvihuoneella katsomassa miltä pihlajanmarjat näyttäisivät. Osa näyttää oikein hyvältä ja osa on kärsinyt, mutta saan kuitenkin niitä hyviä sen verran, että käyn ripustamassa ne omenapuun oksalle ja jään sitten katselemaan meneekö kukaan noita terttuja nokkimaan. Eipähän ne marjat kerenneet puun oksalla vanheta, kun hävisivät ns. parempiin nokkiin.

16.4.2022
Siskoni on houkutellut pitkään, eikö lähdettäisi Varkauteen kaupoille, etenkin erääseen vaatekauppaan. Ajattelin katsoa tiirasta kannattaako Varkauteen lähteä, joten selailen tiiraa, mitäköhän sieltä löytyisi, kun silmäni osuvat havaintoon, että Varkaudessa on nähty mustanmerenlokki, niin eiköpä vain ruvennut minuakin kiinnostamaan ”vaatekauppa” ja niinpä sitä sitten lähdettiin tienpäälle. Tosin jäipä siinä tohinassa vaatekauppa katsomatta, mutta Varkauden rannat tuli katsottua. Järvien alueella on jo paljon sulaa, joten kyllä se kevät taitaa olla askeleen edellä ns. ”etelässä”, kuin kotiseudullani. Eipä enää näkynyt mustamerenlokkia, mutta muita lokkeja kylläkin, kuten nauru-, kala-, selkä- ja harmaalokkeja, samoin kuin sorsia, isokoskeloita, kyyhkyjä, meriharakoita, jne. Eniten yllätti se, että siellä oli niin paljon meriharakoita, joita en itse ole nähnyt noin montaa kappaletta yhdellä kertaa.

Mietitään, mitähän kautta lähdettäisiin Varkaudesta kotia kohden, kun tulee mieleen, että Liperissä olisi nähty kuningaskalastaja. Tätäkään lintua en ole ennen nähnyt, joten kotiintuloreitti varmistui silloin. Ajattelin hivenen kertoa tästäkin linnusta, vaikka se meneekin Pohjois-Savon ulkopuolelle, mutta kun samalla Varkauden reissulla kerran ollaan.

Saavumme noin ilta kuuden maissa valtatie 23 pitkin kyseiselle sillalle, missä tämä säihkylintu on nähty. Jonkin verran on katsojia sillalla, mutta lintua ei vain näy, kunnes se jostain ilmaantuu silmiemme eteen pikaisesti näyttäytyen ja yhtä pikaisesti häviten joenmutkan taa. Niin myös hävisi linnun katsojat, paitsi me. Etenkin minua jurppii, että vähällepä jäi, joten suostuttelen porukkani viipymään vielä hetken, jospa se tulisi esiintymään. Eikä se petä toivettani, kun lentää pyydystämään kalaa. En osannut kuvitella, että lintu olisi noinkin pieni ja vaikea kuvattava lentäessään, kun kamera ei meinaa millään ottaa lintuun kiinni ja selventää, mutta siinäpä se lentää, ensin toiselle puolelle jokea ja sitten palaa takasin tullen meitä kohden kala suussa ja päättää jäädä koivunrungolle syömään vähät meistä välittäen.

Olipa mielenkiintoista seurata sen ruokailua, kun se mätkii kalaa pitkin koivun runkoa puolelta toiselle pehmentäen sitä, vaiko tappaakseen, väliin puserrellen nokallaan. Tarpeeksi kauan mätkittyään, arveleeko kalan olevan tarpeeksi pehmeän ja lopulta nielee sen. Sinne meni, kurkku suorana vähän aikaa paikallaan ja lopuksi tyytyväisenä häviää jonnekin viettämään vatsa kylläisenä siestaa. Olipa loppujen lopuksi mielenkiintoinen päivä lintujen suhteen ja hyvä mieli jäi koko reissusta.

Kevään aikana olemme käyneet muutamilla reissuilla niillä paikkakunnilla ja paikoilla missä jää on joutunut antamaan periksi sulalle vedelle. Nähneet monia paluumuuttajia, joista olisi mukava kertoakin, mutta tarina vain venyisi ja venyisi, joten kertoilen vain sieltä täältä, mitkä parhaiten ovat jääneet mieleen. Seuraavaksi ajattelin kertoa hieman erilaisesta ”talipötkön” syöjästä, jolla ei todellakaan ollut siipiä.

2.5.2022
Alkaa olla iltapuoli, kellon ollessa jo hieman yli kuuden. Istun tuolilla ja seurailen ikkunasta, tuleeko puukiipijä syömään. Se on sen verran arka muita lintuja kohtaan, että poistuu heti, jos joku muu tulee rasvalle. Toisinaan sentään jää puun juurelle rasvapötkyn alle ja syö sitä mukaa, kun jokin tintti syödessään pudottaa rasvan murusia maahan. Eipä näy puukiipijää, mutta yllättäen ilmestyy sellainen eläin, jota en nyt sitten ihan toviin ole nähnytkään. On se sitten vikkelä liikkeissään. Näätä kiipeilee puussa miten vain haluaa. Osuu oikeaan laulun sanojen kohta oravista Tiku ja Taku. Kyseissä laulussa lauletaan: Jos vastaan tulee näätä, niin pakoon täyttä päätä, sen hampaat on niin terävät ja katse pelkkää jäätä. Olisiko muuttomatkalla sekin eläin. Kovasti on nälkä ja käy vuoron perään molemmissa puissa haukkaamassa syötävää. Saatuaan mahansa täyteen, se häviää jonnekin, eikä sitä sitten enää ole täällä näkynytkään.

11.5.2022
Olemme tulossa Kuopiosta asioilta, kun puhelin pärähtää soimaan. Hartikainenhan siinä soittelee ja sanoo, hän on nähnyt Kaunisharjun pelloilla isosirrejä ja Pirttipurolla tundrakurmitsan. Kävisitte katsomassa, jos kiinnostaa.

Tottahan tuollainen kiinnostaa, kun niitä ei pahemmin olla nähty, joten käännymme Siilinjärveltä kohti Varpaisjärveä ja sieltä sitten Rautavaaran puolelle ko. paikalle. Matkalla näkyy lintuja jokien varsilla, joten pysähdytään niitä seurailemaan. Lähelle pysähtyy toinenkin autoporukka, joten jatkamme matkaa. Ilmoittelevat varmaankin ko. paikan linnut tiiraan. Näin matka jatkuu, väliin pysähdytään, katsotaan linnut ja jatketaan taas. Samoin tekee toinenkin autoporukka. Tulee tunne, että ikään kuin tuo auto seuraisi meitä.

Saavumme Kaunisharjun pelloille. Pelloilla yritämme katsein etsiä isosirrejä. Tihuttaa hieman, joten voi olla, ettei niitä nyt nähdä, eikä sitten nähtykään. Perässä tullut autoporukka ajaa ohitse, meidän tiiraillessa pellolle. Toivottavasti osaavat hiljentää vauhtia erään rummun kohdalla, saattaa muuten olla iskarit tiukalla ja päät katossa, on niin hirveä heitto, että voi huonolla tuurilla särkeä kulkupelin. Saavumme Pirttipurolle. Siellä tulvalla nähdään tundrakurmitsa, kuovia, kahlaajia ja suokukkoja. Olihan siellä myös perässä tullut ja ohitsemme mennyt autoseurue. Me päätämme käydä huomenna uudelleen, jospa saisi hieman parempia kuvia etäällä olleista linnuista.

12.5.2022
On aikainen nousu ja ollaan Pirttipurolla jo 5:15. Eipä tullut mieleen, että kyseisellä paikalla olisi usvaa, mutta niinpä vain oli, joten se siitä näkyvyydestä, mutta jokin kurmitsan tyylinen näkyy tulvan reunalla. Otan kuvan ja päätämme palata iltapäivällä takaisin, jospa sen näkisi vielä paremmin. Matka jatkuu Kaunisharjun peltoja kohden.

Saavumme Kaunisharjun peltoaukealle. Menee tovi, ennen kuin isosirrit sattuvat näköpiiriin. Ovat huonosti havaittavissa ja kaukana, joten on vaikea saada niistä kunnon kuvia, mutta saadaan ne kuitenkin nähtyä, joten jää hyvä mieli. Kannatti tulla uudelleen.

Jatketaan matkaa Kaunisharjulta Rautavaaran ohitse Valtimontien kautta Valtimolle. Ajattelin tehdä kauppaostokset Valtimolla samalla reissulla ja katsella näkyykö Tiilikan suoalueella lintuja tähän aikaan ja palailla takaisin Pirttipuron kautta kotiin.

Saavutaan suoalueille, mutta siellä on hiljaista. Lintuja ei ole näkyvissä. Me jatkamme matkaa kohti Valtimoa. Jostain syystä tien varrella ei näy minkäänlaista elämää, eikä autojakaan tule vastaan. Eipä se tietysti niin outoa ole. Täällä tiet ovat talven jälkeen kuoppia ja muuta ”mukavaa” täynnä, joten hiljalleen ajelemme mekin kierrellen isompia kuoppia. Vältellen siellä täällä tienpohjasta nousevia puun runkoja, jotka tyvi edellä törröttävät, kuin irvaillen. Kaikki vain aikoinaan on jätetty tien alle piiloon ja kun loputkin hiekat lanataan tiestä, niin piilot paljastuu, kuten Valtimontielläkin.

Lähestymme Pohjois-Karjalan rajaa, joten taasen kertomus siirtyisi ns. ”vieraan alueen piiriin”, yhden kuvan verran, vaikka itselleni alue ei enää niin vieras olekaan ja näkemistäni linnuista laittelen myös tältä alueelta tietoa tiiraan. Poikkeamme Valtimontieltä ja ajamme Röplöväntien kautta valtatie kuutoselle ja sieltä Valtimon kylälle tehden noin kymmenen kilometrin poikkeaman suunnitellusta reitistä.

Kannatti tehdä pikku kiertoreitti, kun siinä tien sivussa istuu niin upea olento. Se tuijottaa suoraan meihin, eikä sillä ole kiire mihinkään. Pysähdymme ja saamme otettua siitä muistoksi kuvan ja jatkamme saman tien matkaa, ettei lintua enempää häirittäisi. Eipä näkynyt ottavan itseensä mitenkään, kun jäi paikalleen seurailemaan ympäristöään.

Kauppareissu Valtimolla ja lintujen tiirailu. Mikäpä sen mukavampaa, kuin saada hoidettua pakollinen kauppakäynti ikään kuin siinä sivussa yhdistettynä lintujen tiirailuun. Paluumatkalla ei edelleenkään nähdä Tiilikan suolla yhtään lintua. Pirttipurolla sentään nähdään tundrakurmitsa. Se on edelleenkin samalla seudulla pikkujoen tulvilla. Mitäpä tähän muuta sanomaan. Hyvä reissu ja huonot tiet. Tähän ajattelin tällä kertaa päätellä tätä muistelua retkistämme ja vähän muustakin.

Leena Meuronen