Punajalkahaukan esiintyminen Pohjois-Savossa 2022

Eelis Rissanen – Punajalkahaukka 22.8.2022 Siilinjärvi

Punajalkahaukalla koettiin Suomessa ennen näkemätön esiintyminen tänä syksynä. Lajin normaali pesimäalue sijaitsee Itä-Euroopassa ja Aasiassa. Se on Suomessa pikkuharvinaisuus, jota tavataan kuitenkin vuosittain. Esiintyminen painottuu syksyyn ja havaittujen lintujen määrät ovat keskimäärin noin 50 yksilön suuruusluokkaa. Pääasiassa kyseessä ovat nuoret linnut.

Valtakunnallisesti havaintojärjestelmä Tiiraan on ilmoitettu (14.9.22 mennessä) 1575 havaintoa yhteensä 3569 yksilöstä. Näistä osa koskee toki samoja lintuja. Varovaisestikin arvioiden puhutaan varmastikin yli 2000 yksilöstä. Ensimmäiset havaittiin 15.8. ja määrät lisääntyivät 20.8. Parhaimmilla paikoilla havaittiin jopa yli 20 yksilöä.

Pohjois-Savossa on tehty 174 havaintoa 316 yksilöstä (14.9.22 mennessä). Lintuja voidaan arvioida olleen yli 200 yksilöä. Vuoden 2021 loppuun mennessä Pohjois-Savossa oli havaittu kaiken kaikkiaan 47 yksilöä, joten tämä on käytännössä yli nelinkertainen määrä. Syksyllä 2022 ensimmäiset yksilöt havaittiin 20.8. ja määrät lisääntyivät heti seuraavana päivänä. Eniten havaittiin Keiteleen Hetejärvellä 23.8., jolloin nähtiin peräti 10 yksilöä. Määrät alkoivat vähenemään 26.–27.8. ja viime päiviltä on tullut vielä muutamia yksittäisiä havaintoja.

Syitä erikoiseen esiintymiseen on pohdittu monella taholla. Sääolosuhteet olivat joka tapauksessa erinomaiset, koska poikkeuksellisen voimakas eteläinen ilmavirtaus sattui juuri sopivaan aikaan. Onko taustalla myös onnistunut pesimätulos? Voisiko tämän hetkisellä maailmantilanteella käytännössä Ukrainan sodan aiheuttamalla levottomuudella olla myös merkitystä lintujen liikehtimiseen.

Syytä ei välttämättä saada selville ja tulevina vuosina nähdään, voiko tästä tulla toistuvampi ilmiö.
Lintumaailma osaa välillä yllättää.


Eelis Rissanen