Retkiblogi: Pihabongausta Kuopiossa 28.1.2023

Lintuyhdistys Kuikan ja Kuopion Luonnonystäväin Yhdistyksen lintukerhon yhteinen Pihabongaus-tapahtuma Isolla hautausmaalla kokosi mukavan joukon talvilinnuista kiinnostuneita. Tapahtuma järjestettiin klo 9 ja 10 lähdöin pääportilta. Oppaina olivat Mervi Hyvönen, Ilkka Markkanen, Eelis Rissanen ja Liisa Tolvanen. Tapahtuma oli suosittu ja siihen osallistui yhteensä 40 henkilöä.

Liisa Tolvanen – Pihabongaus 28.1.2023 Ensimmäinen lähtö alkaa

Aamupäivän sää Kuopiossa oli pilvinen ja tuulinen pienen pakkasen kipristellessä varpaita. Aamun ensimmäinen kierros alkoi päivän hiljalleen valjetessa. Yleisesittelynä tämän talven linnustoa voi kuvata sanalla niukka. Marja- ja siemenlintuja ei juurikaan ole näyttäytynyt. Sama ilmiö väritti Pihabongaus tapahtumaa. Lajit ja yksilömäärät jäivät viimevuotisista reilusti. Hautausmaan ruokinnat olivat kuitenkin koonneet tali- ja sinitiaisia, pikkuvarpusia, viherpeippoja, kesykyyhkyjä ja vihervarpusia liepeilleen, ettei retkeltä ihan ilman lintuhavaintoja tarvinnut palata.

Tiaiset aloittelivat jo kevätlaulua ja aina silloin tällöin saimme siitä ääninäytteitä. Viherpeipot ääntelivät ja jo muutama keväinen surina antoi tuntumaa tulevasta. 12 punatulkun parvi seisahtui näkösälle syömään vaahteran siemeniä. Käpytikat lentelivät alueella ja välillä jäivät syömään ja kiipeilemään puiden latvuksiin. Tuttu tiukka tik-ääni paljasti missä suunnassa tikka liikkui.

Liisa Tolvanen – Pihabongaus 28.1.2023 Toinen lähtö tarkkailemassa lintuja

Aamun ensimmäisen kierroksen lajimäärä oli 11 ja toisen kierroksen 14, yhteensä havaitsimme 15 lajia. Vuosi sitten kokonaislajimääräksi tuli 20. Harvinaisempien havaintojen listalle tulivat tällä kertaa kuusitiainen, hippiäinen ja puukiipijä.

Ohessa koko lajilista. Listalla merkinnät siitä millä kierroksella laji tuli havaittua, jos merkintää ei ole laji on havaittu molemmilla kierroksilla.

  1. käpytikka
  2. kesykyyhky
  3. talitiainen
  4. sinitiainen
  5. kuusitiainen (2)
  6. puukiipijä (2)
  7. närhi
  8. harakka
  9. varis
  10. vihervarpunen
  11. viherpeippo
  12. pikkuvarpunen
  13. punatulkku
  14. keltasirkku
  15. hippiäinen (2)


Iisalmessa järjestetty tapahtuma houkutteli mukaan 8 henkilöä. 12 lajia havaittiin, joista parhaimpina räkättirastas ja mustarastas. Varkaudessa 5 osallistujaa ja 9 lajia.


Liisa Tolvanen

Kuikan kaiun 25.1.2023 kuulumiset

Aarne Hagman – Käpytikka, harmaapäätikka ja talitiainen 2021

Vuoden ensimmäisessä Kuikan kaiussa ke 25.1. käsiteltiin BirdLife Suomen Tunnista 100 lintulajia -haastetta. BirdLife Suomen sivuilta löytyvät kattavat ohjeet haasteen suorittamiseen sekä paljon materiaalia lintujen tunnistamiseen. Haasteen eri sarjoista löytyy sopivasti purtavaa kokeneemmallekin harrastajalle, esim. kuvaussarjan 100 valokuvattua lintulajia yhden kalenterivuoden aikana on mukavasti haastava. Yhdistysten kotisivuilta löytyvät kunkin alueen opastetut retket, joita kannattaa hyödyntää oman lajimäärän kerryttämiseen.

Tämän talven lintutarjonnasta nousi esiin olematon pihlajanmarjasato ja sitä kautta marjalintujen vähyys. Myös käpysato on vaihteleva, vaikuttaen tiettyjen lajien esiintymiseen. Metsätiaisten ja varpusten voimakas alamäki on näkynyt varsinkin talvilintulaskennoissa. Tänä talvena ovat yllättäneet iloisesti teerien ja punatulkkujen suuret parvet. Harmaapäätikat ovat tulleet jäädäkseen, niitä voi nähdä ruokinnoilla useampia kerrallaan. Pöllöjen soidinääntelyt alkavat pikkuhiljaa, varsinkin huuhkaja voi huhuilla jo tammikuussa. Tiirasta löytyy huuhkajan äänihavaintoja jo mm. Kuopion Savilahdesta ja Hiltulanlahdesta. Sydäntalven kääntyessä kevättalveen kannattaa pöllöjä kuulostella iltaisin ja öisin varsinkin kirkkaalla, tyynellä ja lauhalla säällä. Pöllöt ääntelevät muulloinkin, mutta epäsuotuisat olosuhteet heikentävät kuuluvuutta.

Kaiussa keskusteltiin myös tulevan viikonlopun Pihabongauksesta ja siihen liittyvistä Kuikan opastuksista Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa. Muita yleisiä ruokintapaikkoja löytyy mm. Kuopion Silmäsuolta jäteaseman nurkilta sekä Pilpan lähettyviltä.

Pihabongauksen oheistapahtumat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa la 28.1.2023

Liisa Tolvanen – Iso hautausmaa 29.1.2022 Kuopio

Tule mukaan, kun Kuikka on vahvasti mukana Suomen suurimmassa lintutapahtumassa, Pihabongauksessa. Järjestämme yhteistyössä Klyy:n Lintukerhon kanssa lintuopastuksen Kuopion Isolla hautausmaalla la 28.1. Lähdöt ruokintapaikan kierrokselle tapahtuvat tasatunnein klo 9 ja 10, lähtöpaikkana toimii hautausmaan Puijonkadun puoleinen parkkipaikka. Oppaina toimivat Eelis Rissanen ja Liisa Tolvanen. Viime vuonna Ison hautausmaan suosituilla retkillä tavattiin yhteensä 20 lajia, siinäpä mainio alku 100 lintulajia -haasteeseen! Tuolloin ilahdutti mm. pikkutikka, mikä laji yllättää tällä kertaa?

Iisalmessa on lauantaina yleinen pihabongauspaikka osoitteessa Kivirannankuja 5. Varkaudessa on opastus Ämmäkosken ruokinnalla kello 9 alkaen, oppaana toimii Pekka Nykänen.

Lämpimästi tervetuloa tapahtumiin!

Pihabongaus 28.-29.1.2023

Jouko Kokkarinen – Kuusitiainen – 13.1.2023 Kuopio

Lintuvuosi 2023 käynnistyy tuttuun tapaan BirdLife Suomen järjestämän Pihabongauksen merkeissä. Sydäntalvella luonto on hiljainen, mutta lintujen ruokintapaikoilla riittää vilinää. Siksi Suomen suurin lintutapahtuma, Pihabongaus, on mitä parhain tapa viettää hetki talviseen lähiluontoon uppoutuen. Viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 25 000 kaikenikäistä ihmistä noin 17 500 paikassa. Tarkoituksena on seurata lintuja yhtenä päivänä tunnin ajan joko omalla pihalla tai muulla paikalla, ja kirjata ylös havaitut lintulajit sekä lajien yksilömäärät (samaan aikaan näkyvät linnut). Kyseessä ei ole kilpailu, vaan yksi ainoakin havaittu lintu on merkittävä. Tapahtuman tarkoituksena on kerätä tärkeää tietoa talvisen linnustomme muutoksista.

Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomen sivuilta löytyvällä lomakkeella. Sieltä löytyvät myös tarkemmat osallistumisohjeet sekä runsaasti erilaista materiaalia lintujen tunnistamiseen, mukaan lukien jo klassikoksi muodostunut talvilintujuliste. Viikonlopun päätapahtumaa edeltävä viikko on koululaisten Pihabongausviikko, jolloin koululaiset, esikoululaiset ja varhaiskasvatusryhmät voivat osallistua tapahtumaan opettajan johdolla.

Tervetuloa osallistumaan!

Tartu 100 lintulajia -haasteeseen

Uusi vuosi on jälleen pyörähtänyt käyntiin, ja on erinomainen aika tarttua BirdLife Suomen vuonna 2017 lanseeraamaan Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan henkilökohtainen haaste, jonka voi soveltaa itselleen parhaiten sopivaksi. Tarkoituksena on havaita Suomessa 100 lintulajia yhden kalenterivuoden aikana. Keltanokalle 100 lajia tarjoaa mukavasti haastetta, mutta ei ole suinkaan mahdoton, pesiihän meillä noin 240 lajia ja kaiken kaikkiaan Suomessa on havaittu yli 480 lajia. Retkien suunnittelussa ja lajilistaa kartuttaessa voi käyttää apuna lintutietopalvelu Tiiraa, josta voi nähdä, mitä lintuja on havaittu milloin missäkin. Lintuyhdistys Kuikka järjestää vuonna 2023 useita retkiä ja opastuksia, joilla on erinomainen mahdollisuus kartuttaa ”pinnoja” lajilistaan. Kotisivuiltamme löytyy runsaasti erilaista materiaalia, jota voi hyödyntää retkien suunnittelussa sekä lintulajien tunnistamisessa.

Hyödynnä näitä:


Kokeneempi harrastaja voi virkistää harrastustaan osallistumalla erilaisiin sarjoihin, kuten havaitsemalla 100 lintulajia ekona (ilman motorisoituja kulkupelejä) tai kuvata kyseinen määrä eri lajeja. Lisäksi löytyy ääni- sekä lasten ja nuorten sarja.

Tarttui haasteen millä muotoa hyvänsä, on aina tärkeintä muistaa lintujen huomaavainen havainnointi, eli lintujen häiritseminen on kiellettyä!

Olet mukana haasteessa, kun ilmoitat lajisi käyttämällä BirdLife Suomen sivuilta löytyvää kätevää verkkosovellusta.

Lisätietoa:

Onnea haasteeseen, lintupaikalla tavataan!