Tornien taisto/Taesto la 9.5.2025

GTW Tuusniemen Koivulahti 3.5.2025 Taesto

Toukokuu lähestyy ja on aika valmistautua perinteiseen Tornien taistoon. Valtakunnalliseen kisaan on ilmoittauduttava itse BirdLife Suomen sivujen kautta. Ilmoittautumissivulla varataan torni omalle joukkueelle, joten kannattaa olla nopea! Sivuilta löytyvät lisäksi kisaohjeet.

Samaan aikaan kisataan Kuikan alueen oma Taesto. Kisa-aika on kahdeksan tuntia klo 5-13 välillä. Kisa-alueena toimii torni tai jokin muu joukkueen valitsema tarkkailupaikka kooltaan 10 x 10 m. Kaikki lajit on havaittava tornista tai rajatun alueen sisältä käsin. Atrappia ei saa käyttää. Joukkueiden kokoa tai koostumusta ei ole rajattu. Yli puolen joukkueesta on havaittava ja tunnistettava laji. Kaikki havaitut lajit kirjataan ylös ja eniten lajeja ruksannut joukkue saa ikuista mainetta ja kunniaa. Ilmoittautumiset ottaa vastaan Sanna Hakkarainen (skuosma@gmail.com). Tulokset lähetetään joko kuikkalistalle tai Sannalle. Ilmoittautumisessa tulee näkyä kisapaikan lisäksi joukkueen nimi ja joukkueen jäsenet.

Tervetuloa viettämään hauskaa lintupäivää! Toivottavasti saamme vanhojen tuttujen lisäksi uusia, innokkaita joukkueita mukaan.

Huhtikuun 2026 lintuopastuksia

Pekka Nykänen – Ruskosuohaukka koiras 27.4.2025 Varkaus

Kevät on saapunut ja on aika suunnata linturetkelle! Kuikka järjestää yhteistyössä paikallisten luontoyhdistysten kanssa lintuopastuksia pitkin Pohjois-Savoa. Retkillä meininki on savolaiseen tapaan rennon lupsakka ja kaikki ovat yhtälailla tervetulleita. Muistathan, että retkille kannattaa varata sään mukainen vaatetus. Oppailta voi tarvittaessa lainata kiikareita tai kaukoputkea, joten välineistä ei tarvitse murehtia. Vinkkinä, jos satut olemaan mukana BirdLife Suomen 100 lintulajia -haasteessa, opastetuilla retkillä on mitä parhain mahdollisuus kartuttaa lajilistaa asiantuntevan oppaan johdolla. Siispä lämpimästi tervetuloa!

Huhtikuun lintuopastuksia:

Retkiblogi: Hetket, jotka säilyvät

Mandariinisorsa kotilahdella, mitä ihmettä?!? Kuva: Matti Hakkarainen 13.5.2025 Käärmelahti

Vuodelta 2025 mieleen painui muutamia upeita lintuhetkiä. Kuten se, kun Matti tuli aamulla herättämään hihkuen: lahdella on mandariinisorsa!! Kaikki juoksujalkaa olohuoneen ikkunaan kaukoputken ääreen ja hyvä taivas, siellähän se sinisorsan seuralaisena kelluskeli. Ei sellainen pihapinna, jota olisi alunperin laskelmoitu 100 pihapinnan tavoitteeseen. Näitä sattuu.

Sitten on aivan erilaisia hetkiä, nimenomaan retkiä, joilta tosin kamera unohtui kotiin. Jokaisella kameranomistajalla tulee varmasti vastaan niitä katkeria reissuja, jolloin jotain upeaa tapahtuu juuri silloin, kun kamera lojuu kotona. Siitä syystä oheisen kertomuksen kuvitus on peräisin häneltä, jolla kamera pysyy uskollisesti mukana. Toisaalta, onneksi säännöllisellä muistelulla nuo hyvinkin ohikiitävät hetket säilyvät (ehkä ikuisesti?) muistoissa – jopa ilman kuvatodisteita.

Oli lämmin toukokuun ilta ja lähdin lapseni kanssa pyörälenkille Kinnulanlahteen. Edeltävän illan pyörälenkillä olimme jo nähneet siellä suopöllön, kenties tänäänkin? Sielläpä se liihotteli jälleen, vt 77 länsipuolisella pellolla. Ilta-auringon upeassa valossa se kierteli metsänreunaan ja jonnekin silmänkantamattomiin. Jätimme pyörät pientareelle ja etsimme pellonreunasta sopivan passipaikan. Sanoin, tuon kumpareen takaa se vielä tulee, aivan varmasti. Kyyhötimme kannonkupeessa muutaman minuutin, ja sitten se tapahtui. Pöllö ilmestyi yllättäen, täysin ääneti kumpareen takaa, liihotteli täydellisen kultaisessa myötävalossa, puolentoista metrin korkeudella suoraan meitä kohti. Se käänsi kasvonsa meihin, tuijotti meitä ikuisuudelta tuntuvan hetken keltaisilla silmillään ja kaarsi sitten muutaman metrin päästä ohitsemme. Siinäpä sitten katsoimme pojan kanssa häkeltyneinä toisiimme, silmissä riemu loistaen, voi jumpe! Kameraa ei ollut, mutta muistot jäivät ja lämmittivät vielä pitkään.

Matti Hakkarainen – Suopöllö 15.6.2025 Maaninka

Kevät kääntyi kesään. Oli kaunis ilta ja lähdin poikien kanssa pyörillä tällä kertaa Väänälänrannantietä etelään päin, ohi Käärmelahden peltoaukeiden. Yhtäkkiä vierestämme alkoi kuulua harakan rähinää, ja näimme kuinka aivan selkiemme takaa harakka jahtasi valkoista suohaukkaa. Tilanne oli hetkessä ohi kun linnut syöksyivät tien yli metsiköstä toiseen. Järkeni on hyvin hidas ja kärsin kroonisesta ”en ikinä usko silmiäni” -syndroomasta, mutta haukasta tuli välittömästi sinisuohaukan sijaan arosuohaukka mieleen. Jatkoimme polkemista eteenpäin. Lapsistani vanhempi ajoi parisenkymmentä metriä edellämme, kun yhtäkkiä häntä vastaan liihotteli juuri tuo samainen haukka. Kuvitelkaa täydellinen, oranssina laskevan auringon valo. Kuvitelkaa hehkuvana kukkiva piennar ja tyynessä illassa tanssivat hyönteiset kasvuston yllä. Kuvitelkaa pientareelta laskeutuvan ojan ylle, lähes kukkia hipova, matalalla liihottava arosuohaukkakoiras. Kuvitelkaa 5-vuotias lapsi seisomaan pyöränsä kanssa tienreunassa. Kuvitelkaa se hetki, kun tuo kultaisena hohtava haukka liihottaa aivan lapsen vierestä, korkeintaan puolentoista metrin päästä. Kuvitelkaa tuon pienen pojan ilme, ällistyksestä ymmyrkäiset silmät ja riemunaurusta ammottava suu. Kuvitelkaa, voisiko äiti olla onnellisempi. Jopa ilman kameraa, mutta ikuinen muisto syvällä sydämessään. Puoli kesää tuon jälkeen meidän autossamme ja pyörälenkeillämme puhuttiin lähinnä arosuohaukoista ja suopöllöistä.

Matti Hakkarainen – Arosuohaukka 13.6.2025 Maaninka

Kesän kiihkeys kesti aikansa, hiipuen hiljalleen elokuun kasteeseen ja viileisiin varjoihin. Atlastelumieliset pyörälenkit vaihtuivat kuntoiluun ja musiikkiterapiaan. Monella pyörälenkillä kuuntelin yhä uudestaan ja uudestaan kappaletta ”Huuhkaimen laulu”. Eräällä jo hämärtyvällä iltalenkillä olin polkemassa Koivusaaressa, kun näin tien vierellä tolpannokassa päivystävän hiirihaukan. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että olen aina ollut syvästi lumoutunut haukkojen kauneudesta. Annoin pyöräni rullata, ja haukka pudottautui liitoon. Ja siinä se sitten liisi, pyöräni vierellä, samaa vauhtia kanssani. Olo oli kuin Pocahontasilla, yhtäaikaa todellinen ja satumainen. Musiikki taustalla, minä ja haukka. Lintu nousi seuraavan tolpan huipulle, jatkaen lopulta matkaansa jonnekin, mitä en enää muista. Päähäni oli jo tallentunut uusin luku niistä hetkistä, jotka säilyvät.

Jos minulta kysyttäisiin ohjetta hyvään elämään, sanoisin, lähde ulos, liiku siellä aistit avoinna ja kohtaa luonto, antaudu sille ja tulet vielä pökertymään sen kauneudesta! Kokemani hetket voivat kuulostaa mitättömiltä, mutta minulle ne ovat suurimpia lahjoja elämältä. Ne ovat hetkiä, jolloin maailma pysähtyy, kauneus tulvii kaikkien aistien kautta kehooni ja sieluuni. Ne ovat hetkiä, jolloin jokin vapaa luontokappale on hetken aikaa kanssani samalla sivulla, samassa lauseessa tässä elämän valtavassa kirjassa. Se jos mikä, on etuoikeutettua.


Sanna Hakkarainen

Lajipari: tundrahanhi ja kiljuhanhi

Kiljuhanhesta löytyy Tiirasta Pohjois-Savon alueelta neljä havaintomerkintää:

Sonkajärven linnusta on myös valokuva.
Ensihavainto: 19.–23.5.1963 3 p Riistavesi Keskimmäinen

Läpimuuttajana sitä saattaa siis tavata yksittäisenä myös Kuikan alueella.
Tässä apua tunnistamiseen ja vertailua tundrahanheen.

  • Kiljuhanhella on silmän ympärillä selkeä, kirkkaankeltainen rengas, joka puuttuu tundrahanhelta. Varsinkin nuorella linnulla rengasta ei ole aina helppo erottaa.
  • Kiljuhanhen vaaleanpunainen nokka on pieni ja muodoltaan kolmiomainen. Tundrahanhen nokka on tukevampi ja suurempi.
  • Molemmilla on aikuisilla linnuilla valkoinen laikku otsassa. Kiljuhanhella tämä laikku ulottuu usein ylemmäs päälaelle, silmien tason yläpuolelle, kun taas tundrahanhella se rajoittuu alemmaksi. Nuorella kiljuhanhella laikku ei ulotu niin selvästi otsan yli. Vastaavasti joskus tundrahanhen laikku voi ulottua ylemmäs päälaen suuntaan.
  • Kiljuhanhi on pienempi, muodoltaan pyöreämpi, lyhytkaulainen sekä tummempi kuin muut harmaahanhet. Tundrahanhi on rotevampi. Nämä erot näkyvät myös lennossa.
  • Kiljuhanhen siivet ovat kapeat ja pitkät suhteessa ruumiiseen ja tämän näkyy myös lennossa. Seisovalla linnulla siipien kärjet ulottuvat pyrstön yli.
  • Kiljuhanhella vatsan tummat vatsajuovat ovat ”suttuisampia” ja eivät erotu selkeärajaisina niin hyvin kuin tundrahanhella.
  • Kiljuhanhen ääni on nimensä mukaisesti korkeampi ja siinä erottuu kimeämpiä ”kiljaisuja” verrattuna tundrahanhen ääneen, joka on matalaa kalkatusta.
Kiljuhanhi; Sonkajärvi, Saukkosuo; 24.5.2014: Kuva: Tarmo Huttunen
Tundrahanhi ja kiljuhanhi; puuväripiirros; Aarne Hagman

Kuvia muualta

Kiljuhanhia; Siikajoki, Karinkanta; 11.5.2014; kuva: Pekka Majuri
Kiljuhanhia; Siikajoki; Karinkanta; 11.5.2024; kuva: Jarmo Yliluoma

Ääniä


Lajiparit: metsähanhet ja lyhytnokkahanhi

Metsähanhet on uudessa AviListissa jaettu kahdeksi lajiksi taigametsähanhi ja tundrametsähanhi.
Tundrametsähanhi ja lyhytnokkahanhi muistuttavat jossain määrin toisiaan.

Lyhytnokkahanhen tuntomerkkejä

  • On jonkin verran pienempi ja rakenteeltaan kompaktimpi kuin taigametsähanhi. Kokoero tundrametsähanheen ei ole niin selvä, ja on otettava huomioon myös yksilöiden väliset kokoerot.
  • Jalat ovat väriltään vaaleanpunaiset, metsähanhella oranssit.
  • Pää on pyöreämallinen ja kaula melko lyhyt.
  • Nokka on kevytrakenteinen, kärkiosastaan hento ja vaikuttaa usein alas kaarevalta. Siinä on enemmän tai vähemmän punaista väriä.
  • Pää ja kaulan yläosa erottuvat tummempina muusta ruumiista.
  • Selkä on vaalean siniharmaa. Tämä ja vaalea siiven yläpinta erottuvat hyvin myös lennossa.
  • Muun ruumiin väri on harmaanruskea ja sen tummin kohta on reisilaikku.
  • Pyrstön valkea kärkivyö on leveämpi kuin metsähanhella ja se erottuu etenkin lennossa.

Kuvia

Ilkka Markkanen – Lyhytnokkahanhi ja taigametsähanhi 13.10.2018 Tavinsalmi, Maaninka
Lyhytnokkahanhi ja Taigametsähanhi 23.4.2019 Maaninka, Kuopio; kuva: Ilkka Markkanen
Lyhytnokkahanhi ja taigametsähanhia; 11.4.2017 Maaninka; Kuva: Tero Pelkonen
Lyhytnokkahanhi 22.4.2022; Maaninka; kuva: Matti Hakkarainen
Lyhytnokkahanhi; Sukeva 2017; kuva: Tarmo Huttunen
Viisi lyhytnokkahanhea metsähanhien ja valkoposkihanhien seurassa 24.9.2023 Maaninka; kuva: Matti Hakkarainen
Kaksi lyhynokkahanhea ja tundrahanhi; 10.5.2022; Maaninka; Kuva: Kaarina Heiskanen

Lyhytnokkahanhen ja tundrametsähanhen vertailua

  • Lyhytnokkahanhi on hieman pienempi ja sirorakenteisempi kuin tundrametsähanhi – Ero ei ole aina mitenkään selvä.
  • Lyhytnokkahanhen pää on pienempi ja pyöreämpi, ja sen lyhyt kaula on usein solakampi kuin tundrametsähanhella.
  • Lyhytnokkahanhen nokassa on punaista. Tundrametsähanhella on nokassa oranssia väriä ja sen nokka on paksumpi, tukevampi kuin lyhytnokkahanhella.
  • Lyhytnokkahanhen pää ja kaulan yläosa erottuvat tummempina muusta ruumiista samaan tapaan kuin tundrametsähanhella
  • Lyhytnokkahanhen selkä on vaaleampi kuin tundrametsähanhella
  • Lyhytnokkahanhen jalat ovat vaaleanpunaiset, tundrametsähanhella oranssit.

Kuvia

lyhytnokkahanhi ja tundrametsähanhi; Kuopio; Jänneniemi; 24.5.2022: kuva: Markku Ukkonen; kaksi eri kuvaa yhdistetty
Kolme tundrametsähanhea ja kaksi lyhytnokkahanhea (vaaleaselkäiset); Siilinjärvi; Aappola 9.5.2020; kuva: Markku Ukkonen

Ääniä

Lähteitä