Tervetuloa Koivulahden lintutornille!

Nyt kun Kuikan opastetut retket on peruttu, ei silti syytä huoleen, tervetuloa Kuikan virtuaaliretkille! Näillä retkillä ei tarvita kumppareita, ei untuvatakkeja. Ota siis mukava asento ja sukella Pohjois-Savon parhaille lintupaikoille, meillä on lajitakuu! Upeat lajikuvat tarjoaa paikallinen kuvaajakaartimme, ja kaikki otokset on saatu maakunnassamme tavatuista linnuista.

Tällä kertaa olemme ajelleet kumpuilevaa hiekkatietä Tuusniemen Koivulahden uudelle komealle tornille. Paikalta löytyy lisäksi kota, nuotiopaikka ja ulkokäymälä. Vain kivenheiton päässä on lisäksi Riistaveden Keskimmäisen lintupaikka. Eli ee kiirettä mihinkää!

Huomasithan, kuvan saa myös täydelle ruudulle.

Äänimaisemaa

Koska luonto on kokonaisvaltainen kokemus, voit kuunnella alta myös näkemiemme lintujen äänet. Kuulostele!
Äänitteet ovat Suomesta.
Taustalla voit kuulla muidenkin lintujen ääniä.
Jos laitat päälle usemman äänitteen kerralla, pääset realistiseen tunnelmaan.

Lintujen pesintää katolla?

Patrick Hublin – Kalalokki 26.5.2017 Kuopio, Kumpusaaren satama

Jos talossa/talonyhtiössä on ongelmana katolle pesivät linnut, tyypillisesti lokit, voi pesintää yrittää estää erilaisin keinoin. Verkkoja tai muita estäviä rakenteita voi viritellä, kunhan ne ovat sellaisia, etteivät linnut voi takertua niihin. On myös mahdollista laittaa ilmavirrassa liehuvia, heiluvia ja välkehtiviä nauhoja, joita linnut toivon mukaan karsastavat. Keinoista tehokkain on kuitenkin katolla liikkuminen ja hätistely keväällä silloin, kun linnut alkavat vasta katsella pesäpaikkoja. Mitä tiheämpään käy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä onnistuu.

Itse pesintää ei saa lain mukaan häiritä, eikä pesiä tuhota. Siksi kaikki toimet on tehtävä ennaltaehkäisevästi ennen kuin linnut ehtivät asettua taloksi.

Hanhia saapuu

Ilkka Markkanen – Metsähanhet & laulujoutsenet 30.3.2020 Maaninka

Huhtikuun alussa kevätmuutto on ollut tavanomaista pidemmällä. Metsähanhia on saapunut mukavasti, varsinkin Maaningan Lapinjärvellä on ollut jo parisensataa metsuria, seassa jokunen meri-, tundra- ja kanadanhanhikin. Sulilla on voinut katsella telkkiä ja isokoskeloita, myös ensimmäiset uivelot ja haapanat ovat saapuneet.

Joutsenten ja hanhien sävyttämään keväiseen äänimaisemaan on saatu lisää täytettä, kun kiurut pitävät lentokonserttejaan taivaissa ja ensimmäiset kurjet huutelevat tuloaan. Kaulushaikaroiden puhaltelua on päästy kuulemaan sekä Varkaudessa että Maaningalla.

Matti Hakkarainen – Pulmuset 1.4.2020 Maaninka

Pulmusparvien ryöpsähtely alkoi todenteolla maaliskuun puolivälissä, jonka jälkeen Siilinjärven Jälällä havaittu suurin parvi kattoi peräti 400 yksilöä. Pajusirkkuja alkoi saapua maaliskuun lopulla.

Pelloilla myyrät saavat jälleen katsella taivaalle, kun hiirihaukkojen ohella ilmoille on saapunut partioimaan myös tuulihaukkoja. Ensimmäinen sinisuohaukkakin kurvasi Maaningan kautta Lapinlahdelle, jos kyseessä on sama yksilö. Maaningan Mustavirralla merikotkien parveilu jatkuu, parhaimmillaan paikalle ynnättiin kahdeksan kotkaa, suurin osa nuoria.

Matti Hakkarainen – Hiirihaukka 3.4.2020 Maaninka

Pohjois-Savon kevään ensimmäinen västäräkki nyökytteli pyrstöään Lapinlahdella jo 24.3. Sen jälkeen lajin ylpeitä edustajia on kiirehtinyt muutama lisää. Pihoille on kasaantunut runsaasti mustarastaita. Kuopiossa keskustan lähettyvillä puhelimelle tallentui maaliskuun lopulla hämmentävä näky, kun sinisorsaemo veti poikuetta perässään. Katso video Facebook-sivultamme.

Tervetuloa Linnansalmen lintutornille!

Nyt kun Kuikan opastetut retket on peruttu, ei silti syytä huoleen, tervetuloa Kuikan virtuaaliretkille! Näillä retkillä ei tarvita kumppareita, ei untuvatakkeja. Ota siis mukava asento ja sukella Pohjois-Savon parhaille lintupaikoille, meillä on lajitakuu! Upeat lajikuvat tarjoaa paikallinen kuvaajakaartimme, ja kaikki otokset on saatu maakunnassamme tavatuista linnuista.

Tällä kertaa olemme saapuneet Lapinlahdelle, kauniiseen vesistöjen kirjomaan kuntaan. Täällä aivan taajaman kupeessa, Valion tehtaan likellä sijaitsee Linnansalmi. Olemmekin jo ylittäneet pitkospuut ja nousseet portaat ylös. Tervetulloo Linnansalamen lintutornille!

Huomasithan, kuvan saa myös täydelle ruudulle.

Äänimaisemaa

Koska luonto on kokonaisvaltainen kokemus, voit kuunnella alta myös näkemiemme lintujen äänet. Kuulostele!
Äänitteet ovat Suomesta..
Taustalla voit kuulla muidenkin lintujen ääniä.
Jos laitat päälle usemman äänitteen kerralla, pääset realistiseen tunnelmaan.

Jos äänien latautumisessa näkyväksi on ongelmaa, päivitä selainnäkymä.

Tornien taistosta Pihojen taisto 9.5.2020

Kaarina Heiskanen – Pajulintu 14.8.2016 Maaninka, Torttee

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi perinteinen Tornien taisto muuttuu tänä keväänä Pihojen taistoksi! Tapahtuma järjestetään la 9.5. klo 5-13. Kyseessä on leikkimielinen kaikille avoin kilpailu, jossa kilpailuareenana voi toimia mm. parveke, terassi tai muu omalta pihalta valittu halkaisijaltaan noin 5 metrin kokoinen alue. Tarkoituksena on laskea tästä pisteestä havaitut lajit.

Pihojen taistoon voi osallistua joko yksin tai samassa taloudessa asuvien henkilöiden kanssa. Täten riittää, että yksi tunnistaa lajin. Koko kilpailuun tarkoitettua aikaa ei tarvitse käyttää havainnointiin. Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Havainnot ilmoitetaan BirdLife Suomen verkkosivuilla olevalla lomakkeella lauantaina 9.5. klo 16 mennessä. Tulokset julkaistaan samana iltana samaisilla sivuilla klo 18 mennessä.

Kaikkien osallistuneiden kesken jaetaan 10 kpl kirjapalkintoja.

Kuinka käy, jyräävätkö maaseudulla asujat, vai yllättääkö kaupunkilainen puistometsällään?

Lisätietoja BirdLife Suomen kisasivuilta.