Kevätmuutto alkoi

Mika Räisänen – Harmaalokki 8.3.2020 Maaninka

Ikuiselta tuntunut harmaus ja pimeys vaihtui viimein keväiseen kirkkauteen, vaikkakin ne kuuluisat hohtavat hanget ovat loistaneet lähinnä poissaolollaan. Toki ainakin Ylä- ja Koillis-Savossa on päästy jopa hiihtelemään. Ensimmäinen töyhtöhyyppä täräytti laskeutua Kallansilloille 7. maaliskuuta, jonka jälkeen niitä on ilmestynyt lähinnä yksittäisiä sinne tänne. Myös pulmusia on nähty vasta yllättävän vähän, liekö syynä lumettomat pellot, jolloin linnut levittäytyvät kauas tienvarsilta. Edes voimakas etelätuuli ei saanut suunnatonta ryntäystä vielä aikaiseksi, liekö viime päivinä sen hetkellinen kääntyminen pohjoisen puolelle ja napakat pakkasyöt pysäyttäneet etelästä puskevan muuttopaineen vielä niille sijoilleen. Lounais-Suomessa hanhia on ennätysvarhain jo tuhansittain, ensimmäinen metsähanhi ehätti Pohjois-Savoon 22.3.

Juha Koponen – Urpiainen 21.3.2020 Lapinlahti

Maaningalla taivaankansi soi maaliskuun kolmantena viikonloppuna, kun ensimmäiset kiurut nousivat laululentoon. Urpiaisia on ollut tänä talvena liikkeellä runsaasti ja ne ovat käyneet tyhjentämässä ahkerasti ruokintapaikkoja. Harmaalokkeja on Varkauden ja Kuopion ykköspaikoilla jo satamäärin, lisäksi on havaittu yksittäisiä merilokkeja. Laulujoutsenia on saapunut konnuillemme jo mukavasti, suurimmat kertymät löytyvät Iisalmesta (52) ja Varkaudesta (75). Myös telkkiä on alkanut saapua. Merikotkia on ollut edelleen mukavasti nähtävillä pitkin Savoa.

Matti Hakkarainen – Merikotka 22.3.2020 Maaninka

Koronakevät

Mika Räisänen – Laulujoutsen 8.3.2020 Maaninka

Koronavirus on pysäyttänyt ihmiskunnan, muttei lintuja. Kevätmuutto käynnistyy nyt toden teolla ja upeat kevätsäät houkuttelevat tarkkailemaan lintuja. Elämme silti poikkeusoloissa, joten meidän on myös toimittava sen mukaisesti.

Oireettomatkin henkilöt voivat tietämättään kantaa ja levittää virusta. Jotta voisimme suojella mahdollisimman montaa riskiryhmäläistä parhaamme mukaan, on lintuharrastuksessakin muistettava seuraavat säännöt:

  • Turvaväli lähimpään kanssaihmiseen vähintään 1 metri
  • Korkeintaan 10 henkilöä yhtäaikaa samalla paikalla
  • Ei anneta toisten odottaa liian kauaa pääsyä esim. lintutorniin, vaan vuorotellaan
  • Yskitään ja aivastetaan kainaloon tai puhtaaseen nenäliinaan
  • Ei lainata kaverin kaukoputkea tai kiikareita

Maaseudulla retkeily

Kaarina Heiskanen – Hakkion peltoaukeaa 25.4.2015 Maaninka

Kevätmuutto alkaa ja lintuharrastajat kääntävät autojensa keulat kohti parhaita lintupaikkoja. Monet näistä sijaitsevat pelloilla maaseututeiden varsilla. Yksi tällaisista alueista on Lapinjärven lintualue Maaningalla. Noudattakaamme alla olevia sääntöjä, jotta voimme elää sulassa sovussa paikallisten asukkaiden ja elinkeinonharjoittajien kanssa, eikä kenellekään aiheudu vaaraa tai turhaa harmia.

Muistetaan jättää automme aina sellaiseen paikkaan, jotta siitä mahtuu ohi myös leveällä traktorilla kaikkine lisäosineen. Peltoliittymiä ei saa tukkia, jotta traktorikuskit pääsevät työmailleen esteettä.

Paikoissa, joissa on hevosia, vaaditaan erityistä huomaavaisuutta. Hevoset saattavat säikkyä mm. avoimia takakontteja (eli kontit kiinni!) tai aloillaan hiljaa myyröttäviä kaukoputkimiehiä ja -naisia. Tien toisen laidan tulee aina olla vapaana, joten pidetään putkirivistö ja pirssit samalla puolella tietä. Puuhaillaan ja jutustellaan rauhassa, silloin hevoset tunnistavat meidät tavan tallaajiksi, ja tervehditään ajoissa ohikulkijoita. Ajaessa tiellä kulkevien hevosten ohi pidetään vauhti maltillisena tai tarvittaessa pysähdytään hyvissä ajoin ja näytetään vilkulla aikeemme. Avataan ovet vasta kun hevonen on mennyt ohi, eikä paukutella niitä sittenkään.

Harrastuksemme on meille rakas, mutta vieläkin tärkeämpää on antaa paikallisten asukkaiden toimittaa päivittäisiä askareitaan rauhassa, ilman häiriötä. Toimimalla yllä mainittujen ohjeiden mukaan, pääsemme kaikki nauttimaan kevään saapumisesta.

Tornien taistoon ilmoittautuminen ja kevään retket

Tornien taistoon ilmoittautumisen alkua on lykätty neljällä viikolla eteenpäin, eli ilmoittautuminen alkaa vasta ke 15.4.!

Valtiovallan asettama poikkeustila jatkuu 13.4. saakka, mutta rajoituksia mm. kokoontumisille voi olla vielä senkin jälkeen. BirdLife Suomi pyrkii järjestämään Tornien taiston, jos se on silloisten ohjeiden mukaisesti mahdollista.

Kuikan opastetut retket on peruttu samaiseen 13.4. asti, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen ja loput retket järjestetään – tai ei järjestetä – vallitsevien olosuhteiden mukaan. Tapahtumakalenteria päivitetään ja sieltä löytyvät kaikki perumiset.

Antoisa rarivuosi 2019

Heinäkuun 4. päivänä osui Pekka Jaakkolan kameraan pieni kahlaaja. Talteen jäi rimpsu kuvia, joiden merkitys paljastui vasta lokakuun 13. päivänä muistikortin selailussa. Siilinjärven Raasiolla oli tepsutellut aavikkotylli (Charadrius leschenaultii), joka oli vasta kaikkien aikojen 2. sisämaassa havaittu lajin edustaja. Maakunnassamme se oli luonnollisesti ihka ensimmäinen.

Vuosi ehti kulua lokakuun 12 päivään, kun Nilsiän Nilakassa oli Leena Meuronen ulkoiluttamassa Nikoniaan. Sähkölangalla tienposkessa nökötti tähystelemässä pieni tasku. Leenan kamera lauloi ja talletti linnun. Tiiran kautta havainto täsmentyi nunnataskuksi (Oenanthe pleschanka), josta saatiin Pohjois-Savoon täysin uusi laji.

Leena Meuronen – Nunnatasku 12.10.2019 Kuopio, Nilakka

Seuraavaksi sai marraskuu yllättävän käänteen Tervon Talluskylällä, kun kuun 24. päivänä Lea Karhatsu-Huuskosen piharuokinnalle pölähti kummallisen värinen tintti. Talimakkarassa kiikkui puhtaaksi määritelty valkopäätiainen (Cyanistes cyanus), maakunnan 2. havainto tähän mennessä.

Kannattaa siis kuvata kaikki pienet harmaat linnutkin, tiedä mitä harvinaisuuksia niissä lymyää.