Category: lintukatsaus

Hanhia hanhia

Aivan viime vuosina on susiviha saanut itselleen uuden kaverin, nimittäin hanhivihan. Tarkemmin ottaen valkoposkihanhivihan. On jälleen ajauduttu syksyn siihen vaiheeseen, kun nämä suuria tunteita puolesta ja median perusteella etenkin vastaan herättävät linnut ehättävät rajojemme sisäpuolelle. Mitäpä hanhet aiheuttamastaan älämölöstä tietävät (edes omastaan), eivät tuon taivaallista. Ihminen on vain siitä hassunkurinen laji, ettei sen varpaille astuta. …

Jatka lukemista

Ennen myrskyä ja myrskyn jälkeen

Syyskuu on näyttäytynyt tähän mennessä omana itsenään, vilpoisina öinä ja kovina tuulina. Vuoden kovimmaksi povattu myrsky ei kuitenkaan jaksanut puhkua enää Savossa kaikkein suurimmalla voimallaan. Syysmuutto alkaa olla jälleen näyttävässä vaiheessa, kun monisatapäiset kurkirimpsut etenevät kohti etelää ja laulujoutsenet kokoontuvat pelloille karkeloihinsa. Suurin kurkikertymä on ollut likellä seitsemääsataa Lapinlahdella, joutsenia on ollut parinsadan poppoita. Syyskuun …

Jatka lukemista

Langat notkuvat

Osalla lajeista, varsinkin hyönteissyöjillä nuoriso alkaa olla valmis muuttoa varten (osa lajeista on jo muuttanut) ja yksilöitä ynnättäväksi riittää. Viime viikkoina puhelinlangat ovat laulaneet, kun mm. pääskyt ja kottaraiset ovat napottaneet langoilla muuttoon valmistautuen. Västäräkkejä vilistää kaikkialla, samoin keltavästäräkit ovat muutolla isolla porukalla. Pikkuhiljaa lintumäärä kuitenkin hiipuu, kun suuret määrät hyönteissyöjiä poistuu. Haukkoja kiertelee ja …

Jatka lukemista

Syysmuuton tuulet tuoksuvat

Niin vain kesän korkein kohta on koettu ja takanapäin, on jälleen aika aamukasteen ja elokuun kuutamossa kypsyvän viljan. Pääskyt ovat alkaneet kertyä suuriin parviin ennen antautumistaan matkalle kohti Afrikkaa. Lämpimiä ja tyyniä kesäpäiviä on riittänyt hyvin siipiniekkoja ruokkimaan. Muita näkyviä parvia muodostavat rastaat, joiden laumat tuntuvat hetkellisesti valtaavan kokonaisen tontin tai pellon. Violetinsinisistä jätöksistä päätellen …

Jatka lukemista

Suvi suloinen

Viimeisen kahden viikon aikana päästiin Savossakin nauttimaan kesäisestä lämpöaallosta, vaikka yöhallat saivatkin kesäkukkien istuttelijat haromaan hiuksiaan. Monilla linnuilla on pesintä jo täydessä vauhdissa. Pöntöistä ja koloista kuuluu jo ahkeraa poikasten sirkutusta emojen kantaessa jälkikasvulleen hyönteisiä niska limassa. Pohjolan luonnon suvivirsi pauhaa jälleen tuttuine kuorolaisineen. Pajulinnut ja punavarpuset soittelevat huilujaan. Missä tuoksuu tuomi, siellä solisee myös …

Jatka lukemista