Langat notkuvat

Leena Meuronen – Kottarainen 15.8.2020 Kuopio, Tavinniemi

Osalla lajeista, varsinkin hyönteissyöjillä nuoriso alkaa olla valmis muuttoa varten (osa lajeista on jo muuttanut) ja yksilöitä ynnättäväksi riittää. Viime viikkoina puhelinlangat ovat laulaneet, kun mm. pääskyt ja kottaraiset ovat napottaneet langoilla muuttoon valmistautuen. Västäräkkejä vilistää kaikkialla, samoin keltavästäräkit ovat muutolla isolla porukalla. Pikkuhiljaa lintumäärä kuitenkin hiipuu, kun suuret määrät hyönteissyöjiä poistuu. Haukkoja kiertelee ja kaartelee pelloilla ja kosteikoilla saalistamassa. Näistä nuoret yksilöt liihottelevat hövelimmin kuvaajienkin kuvattaviksi.

Kari Savolainen – Kiljukotka 15.8.2020 Siilinjärvi, Raasio

Siilinjärvellä havaittu kiljukotka on viime viikkojen kovin harvinaisuus näillä nurkilla. Arosuohaukkahaviksia on todennäköisesti muutama. Jalohaikaroita on Maaningan lisäksi kiikaroitu Nilsiästä, Kuopion keskustasta, Rautalammilta ja Iisalmesta. Merimetsoja on lähtenyt toden totta merta edemmäs kalaan, sillä Varkauden lisäksi niitä on tavattu Leppävirralla, Kuopiossa, Vieremällä, Iisalmessa ja Rautalammilla. Pähkinänakkelit ovat näillä korkeuksilla tavallisempia vieraita myöhemmin syksyllä ja talvella, tällä kertaa elokuussa yksi kiipeili Kuopion Syvänniemessä. Savon Sanomien Lukijan kuvan perusteella Kuopiossa kyhmyjoutsenella on poikue, havaintoa ei kuitenkaan löydy lintutietopalvelu Tiirasta, olisiko jollakulla tarkempaa tietoa tapauksesta? Tiedon voi laittaa suoraan Tiiraan tai ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen hallitus@lintuyhdistyskuikka.net

Leena Meuronen – Merimetso 18.8.2020 Iisalmi

Vuoden ensihavainnot Pohjois-Savossa saatiin kesä-, heinä- ja elokuussa pikkusirristä, pensassirkkalintusta, punajalkahaukasta, viitasirkkalinnusta, siperiansirristä, virtavästäräkistä, kehrääjästä, liejukanasta, kuovisirristä, sepelhanhesta, räyskästä, taigauunilinnusta ja jo edellä mainitusta kiljukotkasta.