Category: lintukatsaus

Syysmuuton tuulet tuoksuvat

Niin vain kesän korkein kohta on koettu ja takanapäin, on jälleen aika aamukasteen ja elokuun kuutamossa kypsyvän viljan. Pääskyt ovat alkaneet kertyä suuriin parviin ennen antautumistaan matkalle kohti Afrikkaa. Lämpimiä ja tyyniä kesäpäiviä on riittänyt hyvin siipiniekkoja ruokkimaan. Muita näkyviä parvia muodostavat rastaat, joiden laumat tuntuvat hetkellisesti valtaavan kokonaisen tontin tai pellon. Violetinsinisistä jätöksistä päätellen …

Jatka lukemista

Suvi suloinen

Viimeisen kahden viikon aikana päästiin Savossakin nauttimaan kesäisestä lämpöaallosta, vaikka yöhallat saivatkin kesäkukkien istuttelijat haromaan hiuksiaan. Monilla linnuilla on pesintä jo täydessä vauhdissa. Pöntöistä ja koloista kuuluu jo ahkeraa poikasten sirkutusta emojen kantaessa jälkikasvulleen hyönteisiä niska limassa. Pohjolan luonnon suvivirsi pauhaa jälleen tuttuine kuorolaisineen. Pajulinnut ja punavarpuset soittelevat huilujaan. Missä tuoksuu tuomi, siellä solisee myös …

Jatka lukemista

Toukokuista tuiskua

Toukokuun toinen täysi viikko käväisi alkuviikosta suorastaan jouluisena ja satunnaiset lumi-, räntä-, rae- ja vesikuurot värittivät loppuviikkoakin. Kuvaajille olosuhteet tarjosivat oivan mahdollisuuden upeisiin otoksiin, tosin linnuista hyönteissyöjät tuskin olivat yhtä mielissään. Vai mitä tuumii kuvan kirjosieppo? Valkoposkihanhien kevätmuutto oli runsasta ja Maaningan Kinnulanlahdessa aikaansa vietti peräti parituhatta valkoposkea. Tundra- ja metsähanhia oli alkuviikosta edelleen kymmenittäin, …

Jatka lukemista

Kesän merkit ilmassa

Kulunut viikko tarjosi lupsakkaa perusmuuttoa, tuoden lisää hyönteissyöjiä ja arktikan sivujuonteen rippeitä. Lupaus kesästä leijui ilmassa, kun ensimmäiset käet kukkuivat kesää ympäri Savoa. Sunnuntaina Varkaudessa laulunsa ilmoille lurautti satakieli. Haara- ja räystäspääskyjen määrät lisääntyivät huomattavasti, törmäpääskyistä tuli muutamia havaintoja. Heti alkuviikosta saapui sirittäjiä, hernekerttuja ja sinirintoja. Varkauteen ehättivät viikon kuluessa lisäksi pensaskerttu, harmaasieppo ja ruokokerttunen. …

Jatka lukemista

Vappuviikon lintuviikko

Vappuviikko tarjosi lisää lintuja, lisää lajeja ja lisää laulua, kuten vapulle hyvin sopiikin. Yöt roikkuivat edelleen pakkasella vetäen ojat sekä rantojen sulat riitteeseen ja päivisin kova, hyytävä tuuli hidasti lintujen etenemistä kohti pohjoista. Uusia lajeja saatiin silti mukavasti. Edeltävän viikon lopulta löytyivät vielä kivitasku, sinipyrstö ja pikkukuovi. Alkuviikosta lokkikansa sai vahvistusta pikkulokeista, joiden lisäksi saatiin …

Jatka lukemista