Huruslahti

Kaupungin keskelle sijoittuvan Huruslahden länsirannalta voi keväällä seurata lokkien saapumista; harmaalokkeja, kalalokkeja, selkälokkeja, naurulokkeja ja merilokkeja. Jään reunan sulamista seuraten lokit kokoontuvat satalukuisina joukkoina yöpymään lahdelle.

Itärannalla olevan jätevesipuhdistamon rantapenkalta voi tavoittaa myös meriharakoiden parven. Lahden itäranta on kokonaan suljettua teollisuusaluetta.

Varkaus; Huruslahti 5.6.2010; Kuva: Aarne Hagmam

Tyyskä

Tyyskä on Pirtinvirran itärannalla, kaupungin talon alapuolella sijaitseva niemeke. Siellä voi tavata pikkutikan ja tiklin. Kaupungintalon puistikossa on runsaasti marjapuita, joten muista tarkistaa marjalinnut, rastaat, tilhet, taviokuurnat ja kertut.

Mula

Mulan lintutornilta avautuu näkymä ruovikkoiselle lahdelle. Lintutornille pääsee Mekaanisen Musiikin Museon takaa kulkevaa polkua. Lintutornille pääsy on mahdollinen myös liikuntarajoitteisille.

Mulan linnustoa voi tarkkailla myös valtatien 23 varrelta järven pohjoispäästä tai järven luusuasta Varkauden ja Joroisten rajalta.

Ämmäkoski

Varkaus; Ämmäkoski 5.6.2011; Kuva: Aarne Hagman

Ämmäkosken kuohuja näkee parhaimmillaan kevään tulvajuoksutusten aikaan.
Talvella koski on lähes varma koskikaran tapaamispaikka. Lahoavat lehtipuut ovat talvisin houkutelleet alueelle valkoselkätikankin.

Kosken molemmilla reunoilla on merkityt polut, joita pitkin retkeillen saa lintuihinkin paremman tuntuman kuin valtatie 23 ylittävältä sillalta.

Länsi-Saamainen

Länsi-Saamanainen; Joutsenia ja kurkia pellolla; Kuva: Seija Laitinen

Länsi-Saamaisen kylä sijaitsee Koiruksen ja Saamaisen järven välisellä kannaksella lähellä Kuopion rajaa. Alueelle pääsee pohjoisesta kääntymällä Puutossalmen lossilta tultaessa noin 4 km:n jälkeen oikealle Länsi-Saamaisentielle tai etelästä Heinävedentieltä tultaessa kääntymällä Vehmersalmentielle ja 6 km:n päästä Länsi-Saamaisentielle.

Karttapaikka

Helpoimmat havainnointipaikat sijaitsevat:

Google Maps

Seudun vetovoima perustuu luonnon monimuotoisuuteen; rinnepellot sulavat varhain, alueella on paljon reheviä järvenlahtia ja vehmaita lehtosaaria. Alueella on monipuolinen pelto-, vesi- ja rantalinnusto joutsenineen, kurkineen, kuoveineen, töyhtöhyyppineen, nauru- ja pikkulokkeineen. Lisäksi alueella voi havainnoida petolintuja, tikkoja ja yölaulajia.

Seudulta on havaittu mm. kaulushaikara, ruskosuohaukka, luhtahuitti, ruisrääkkä, suopöllö, käenpiika, pikkutikka, valkoselkätikka, pensassirkkalintu, luhtakerttunen, rytikerttunen, iso- ja pikkulepinkäinen, kuhankeittäjä ja pyrstötiainen (poikueita).