Luontoharrastukseeni liittyen linnut ovat tulleet enemmän kuvioihini Savossa asuessa tämän vuosituhannen alusta lähtien. Lintuja näkee täällä helpommin kuin synnyinseudullani. Yhä uudelleen pohdin kuitenkin lintuharrastuksen eettisyyttä ja ekologisuutta käytännössä.

Uusimmassa BirdLife-lehdessä (20.1.2022) Inka Plit muistuttaa jälleen pääkirjoituksessaan Pöllö tarvitsee turvavälin, huomaavaisesta havainnoinnista nyrkkisääntönä seuraavasti; ”jos pöllö (tarkoittaa toki myös muita lintuja) kiinnittää sinuun huomiota, olet liian lähellä”. Siinäpä haastetta. Miten voisin havainnoida lintuja niin, etteivät ne huomaisi minua? Yleensähän lintu pakenee jo, kun itse vasta huomaan sen. Kiikaroidessani kauempaa näen usein, että lintu on varuillaan. Pahimmillaan parvessa oleva lintu paetessaan saa muutkin lähtemään lentoon. Monet kerrat olen häveten ja nolona poistunut paikalta. Toisinaan taas helpotuksekseni olen todennut, etten sittenkään pelästyttänyt hanhiparvea lentoon vaan merikotka, jonka hanhet huomasivat taas aiemmin!

Kun kuvaan lintuja, asia vain pahenee. Kuvatessahan tarkennetaan linnun silmään. Harvoinpa lintu ei oikeasti huomaa ja häiriinny, kun sitä kuvataan. Monesti kuvista voi aistia linnun harmitus, jopa kauhua, katsoessaan pelokkaana kohti kameraa.

Kuvia kehutaan, miten hienoja ovat, mutta millainen tilanne olikaan linnun kannalta? Voin vain kuvitella, kun jo yksikin kameran laukaisuääni saa ruokinnalla linnun säpsähtämään kesken syönnin ja katselemaan pelokkaana ympärilleen, monesti myös pakenemaan. Saati sitten ”sarjatulen rätinä”. Taidamme olla melkoisia häirikköjä lintuharrastajina, vaikka pyrkimys ja into olisikin päinvastainen!

Tässäpä ainakin minulla on vielä paljon opettelemista ja uskon, että myös monilla muilla.

Lintuja houkutellaan toisinaan äänillä lähemmäksi, mikä on myös häiriöksi. Välillä tarkistan linnun äänen kuultuani, onko arvelemani laji kyseessä ja sammutan heti äänitteen, mutta houkutteena koetan välttää sitä.

En tarkoita ja paasaa, että pitäisi luopua lintuharrastuksesta. Asennetta voisi koettaa muuttaa ajatellen asiaa linnunkin kannalta. Vieläkö yritän päästä lähemmäksi kiikaroimaan ja kuvaamaan, vain annanko olla. Itse iloitsen aina, kun lähden paikalta ennen lintua pois.

Ruokailurauhaa talvella

Talvella tilanne on vakava, jos ja kun lintuja seuraa ja kuvaa läheltä. Häiriintyessään ne eivät ehdi syödä riittävästi valoisaan aikaan sydäntalvella. Kuuraiset kuvat ovat kyllä kauniita, kun linnutkin ovat höyhenet pörröllään, mutta samalla vaarannetaan lintujen ruokailurauhaa, mikä voi paukku pakkasella koitua niille kohtalokkaaksi

Havaintojen keräämisestä ja ilmoittamisesta

Lintubongaus, niin mukavaa kuin se onkin, vaikka monesti tuottaa karvasta pettymystäkin, on myös kyseenalaista lintujen ja luonnonkin kannalta. Onhan mukava kartuttaa vuodari- ja elis-pisteitä, mutta linnut eivät kaipaa yleisöä ja rallia häiriökseen. Siivekkäitä on kuollut, kun ne eivät ole saaneet levätä ja ruokailla rauhassa haastavissa olosuhteissa bongareilta ja kuvaajilta.

Silti on mukava saada tietoa, mitä lajeja missäkin on tavattu ja koettaa nähdä lähistöllä havaittuja mielenkiintoisia lintuja, joita harvoin tai koskaan aiemmin ei ole onnistunut näkemään tai kuulemaan. Olen ilmoittanut Tiiraan ja toisinaan muillekin mielestäni kiinnostavista lajeista. Välillä olen tarvinnut tunnistusapua ja varmistusta paikan päällä, kuten kuvistakin.

Inka Plit muistuttaa myös harkitsemaan, mitä tietoja lintuhavainnoistaan ilmoittaa sosiaalisessa mediassa. Tiiraan kannattaa toki havainnot ilmoittaa, mutta tarvittaessa havainnon voi salata syystä tai toisesta.

Ekologista lähiretkeilyä

Suosin ekologisuutta elämäntapana. Vaikka auto on vaivaton kulkuväline ja mainio piilokoju, josta lintuja on hyvä tarkkailla ja kuvata vähemmällä häiriöllä, se kuormittaa luontoa. Bensakin maksaa. Niinpä liikun enemmän lähiluonnossa kiikarit ja usein kamerakin mukana jalan, pyöräillen ja hiihtäen. Myös marjassa ja sienessä käydessä. Onnekseni asumme IBA-alueen lähellä. Niinpä kauemmaksi ei keväisin ehdikään, kun mielenkiintoista nähtävää on yllin kyllin äärellämme. Kauppareissuilla ym. asioinnin ohessa havainnoin samalla luontoa usein kiikarit, kamerat ja lintukirjat sekä tietysti jalustat ja kaukoputkikin ovat mukana autossa.

Halpa-Hallissa käydessäni poikkean talvella Siilinjoella koskikaroja katselemassa

Kuopion reissuilla pakollisten asioiden ohessa en suinkaan varsinkaan näin korona-aikaan kulje kaupoissa, vaan kävelen vaihteeksi torille katselemaan ja kuvaamaan puluja ja naakkoja.

Kaupan P-paikalla kuvaan kesyn oloisia variksia.

Sinisorsia käyn myös katselemassa ja kuvaamassa tuokion.

Puijo houkuttaa kaupungissa, joten siellä poikkean kuten myös Neulamäen vanhoissa metsissä vuosittain.

Harvoin lähden kauemmaksi asiakseen bongaamaan. Silloin tällöin käyn kyllä eri luontokohteissa vaihtelun vuoksi ajelulla, myös lintutorneissa ja tuttuja kuin uusiakin kohteita katselemassa vaikkapa synnyinseudulleni Sotkamoon yksin ajaessani. Toki harvoin mahdollistuvalla lomamatkalla saatamme lähteä kauemmaksikin. Olemme käyneet perheeni kanssa jopa upeissa Varanginvuonon lintukohteissa.

Ruokintapaikoilla

Maalla asuessamme on mielenkiintoista katsella naapureiden ruokintapaikkoja, vaikka monesti samat linnut kulkevat ruokinnalta toiselle. Tutut naapurit eivät ole vielä pahastuneet, vaan ovat luvanneet kiikaroida pihalleen ja kutsuneet katsomaan ja tunnistamaan tarvittaessa lajeja ja kertovat samalla havainnoistaan. Niinpä vuoden alkajaiseksi hiihtelin metsän kautta naapurin pihaan, jossa näin räksiä ja tilhiä. On niitä näkynyt sen jälkeen omassa pihassammekin.

Toisen naapurin pihan ruokinnalla oli mustarastas. Niitä on näkynyt muidenkin pihoissa. Viime vuonna ajoin harmikseni talvella turhan reissun tai pari etsien niitä ohi kulkiessa Tiiraan ilmoitetulta alueelta. Ajattelin pettyneenä, etten enää moista toista. Mustarastaat tulivat keväällä toki pihaamme ja ensimmäiset tilhet näin yllättäen vasta kesällä kaukana Rautavaaran ja Sotkamon saloilla. Näin lintujen havaitseminen vaihtelee eri vuosina.

Tämän vuoden alussa naapurin Terttu kutsui minut luokseen bongaamaan pikku- ja valkoselkätikkaa, jotka käyvät hänen pihallaan talipötkyillä ruokailemassa. Niinpä ilmoittamatta etukäteen hiihtelin taas kovaan vastatuuleen kasvot palelluksissa kohti Tertun pihaa, kun aiemmat bongausyritykseni pikaiseltaan kauempaa epäonnistuivat. Terttu huomaisi minut ikkunasta ja avasi oven, joten menin juttusille. Totesin, että turha reissu taas, kun ei tikkoja näkynyt. Talipötkytkin olivat kuin heilureita tuulessa. Toisekseen minun piti joutua vielä postinhakuun ja ruoanlaittoon, joten en ajatellut olla pitkään.

Terttu kutsui sisälle ja totesi samalla, että tuossahan se pikkutikka on….ja siinähän se keinuikin pötkössä kiinni vinhaa vauhtia tuulessa pyörien välillä kuin karusellissa. Sanoin Tertulle, että älä palelluta itseäsi, kun välistä tuuli suoraan ovesta sisälle. Aloin kuvata tikkaa ja lupasin käydä sisällä.

Kuvasin aikani. Pikkutikka ei ollut moksiskaan. Katsoi välillä kohti ja jatkoi syömistä karusellissa. Kamerani alkoi temppuilla, eikä suostunut enää toimimaan ja sormiakin palelsi. Tuulessa heiluvaa ja pyörivää pötköä pikkutikkoineen oli hankala kuvata puuskittaisessa lumipyräkässä. Lopulta tikka siirtyi viereiseen koivuun, niinpä menin sisälle lämmittelemään. Hetken päästä se taas oli pötköllä, mutta annoimme olla sen rauhassa.

Valkoselkätikka käy harvemmin, mutta oli käynyt jopa katoksen pötkyllä. Vierailuni jälkeen harmaapäätikkakin oli käynyt ruokailemassa, kuten pihassammekin. Käpytikalla on pihakoivussa paja, johon se tuo kävyn kerrallaan ja syö siitä siemenet. Se käy myös talipötkyillä päivittäin. Oikea tikkojen piha!               

Juttelimme tovin. Varmistin Matin kännystä kuvaamansa komean lähikuvan harmaapäätikasta, ettei kyseessä ole satunnaisesti Suomessa tavattu vihertikka. Matin ruokinnalla käy toisinaan parvi pyrstötiaisia, joita hän on nähnyt enimmillään 10 toisten tinttien joukossa. Upean kuvankin Matti oli saanut napattua pötköllä ruokailevista tinteistä.

Juttua riitti ja minua poltteli lähteä jo pois, ettei tulisi kiire, mutta eipä sieltä noin vain lähdettykään. Terttu alkoi yllättäen keittämään synttärikakkukahvit! No, ei auttanut kuin istahtaa ja kiire loppuikin siihen. Olo oli kuin synnyinseudullani aikoinaan naapurissa poiketessa. Söimme herkullista lakkakermatäytekakkua ja pitihän minun maistaa pala ihannekakkuakin. Lakat olivat kuulema minun antamiani.

Tulipas hyvä mieli. Tällaisesta elämästä tykkään.

Kaarina Heiskanen