Tehometsätalous on aiheuttanut kiinteistöpulan kolopesijöillemme. Luonnonkolojen puutteessa on hyvä tarjota monipuolisesti pönttöjä, jotta pesijät löytäisivät edelleen paikan uuden sukupolven luomiseen. Lisäksi kolot/pöntöt tarjoavat linnuille ja oraville suojaa talvipakkasilla.
Pönttöjä saa ostettua valmiina, mutta niitä on helppo valmistaa myös itse. Alla olevasta linkistä löytyvät BirdLife Suomen kattavat lajikohtaiset ohjeet linnunpönttöjen rakentamiseen. Näiden tekeminen onnistuu vaikka yhdessä lasten kanssa.
Pöntön voi ripustaa periaatteessa minne vain, kunhan siihen on maanomistajan lupa. Suurin tarve pesäpaikoille on talousmetsissä. Yllä olevasta linkistä löytyvät kunkin lajin suosimat elinympäristöt. Varhaiskevät on parasta aikaa pönttöjen ripustamiselle, mutta pönttöjä voi aivan yhtä hyvin ripustaa ympäri vuoden. Linnut eivät välttämättä asuta heti uutta kiinteistöä, joten on hyvä olla kärsivällinen ja malttaa odottaa muutama vuosi. Pönttöjä voi huoletta ripustaa lähekkäin, linnut pitävät kyllä huolen siitä, ketkä suvaitaan naapureiksi ja keitä ei.
Pöntöt on hyvä ripustaa niin, että ne pysyvät tukevasti paikoillaan, mutta eivät kurista puuta rungon paksuuntuessa. Sinkitty rautalanka ja uv-suojattu naru ovat hyviä, mutta varsinkin rautalankaa joutuu löysyttämään välillä. Ripustuskorkeus riippuu lajista, mutta jos ilkivallan vaaraa ei ole, pöntöt voi useimmiten ripustaa ilman tikapuita. Lentoaukkoa ei kannata suunnata aurinkoisella paikalla suoraan etelään, etteivät asukkaat paahdu helteessä. Lentoaukolle on hyvä olla esteetön kulku ja poikasilla suojaisa alastulopaikka.
Pöntöt on hyvä tyhjentää vuosittain, talvi sopii työhön parhaiten. Näin pidennetään pöntön käyttöikää, vähennetään loisia ja saadaan samalla selville, kuinka pesinnät ovat sujuneet. Putsattaessa pöntöstä saattaa löytyä yllätyksiäkin, vaikkapa varpuspöllön myyräjemma.
Edellyttää tutkimustiedon huomiointia päätöksenteossa
Tero Pelkonen – Hömötiainen 20.10.2020 Kuopio
Metsäluonto köyhtyy, ja metsälintujen uhanalaistuminen Suomessa jatkuu. BirdLife Suomen vuosikokoukseen Ouluun kokoontuneet Suomen lintuyhdistysten edustajat peräänkuuluttavat luontoa koskevan tutkimustiedon huomiointia metsiä koskevassa päätöksenteossa, vanhojen metsien suojelua, hakkuumäärien vähentämistä sekä muutoksia metsien käsittelytapoihin.
Erityisen hälyttävänä vuosikokousedustajat pitävät tavallisten, monenlaisissa metsissä elävien metsälintujen vähenemistä. Esimerkkinä mainitaan erittäin uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen, jonka pesimäkanta on reilussa kymmenessä vuodessa pudonnut alle puoleen. Paikkalintuna hömötiainen on riippuvainen elinalueensa metsistä ympäri vuoden. Tutkimukset osoittavat, että vähenemisen pääsyyt löytyvät metsätaloudesta. Hakkuualat, nuoret talousmetsät ja lahopuun vähyys vaikeuttavat lajin selviytymistä.
Metsien käsittelyn muutoksista ja talousmetsien luonnonhoidosta on apua, mutta BirdLife painottaa erityisesti metsien suojelun ja yhtenäisten suojelualuekokonaisuuksien tärkeyttä. Metsien luontokato ei pysähdy ilman merkittävää lisäsuojelua. Suomi on sitoutunut maailmanlaajuisen biodiversiteettisopimuksen tavoitteisiin, eli pysäyttämään luontokadon ennen vuotta 2030 ja lisäämään merkittävästi suojelupinta-alaa.
Erityisen suuri tarve metsien lisäsuojelulle on eteläisessä Suomessa. Alueellisesti kattavan suojelualueverkoston saavuttaminen on edustajiston mukaan välttämätöntä, jotta metsäluonnon ja -linnuston monimuotoisuus voidaan turvata koko maassa.
Luontokadon pysäyttämiseksi metsissä ja muissa elinympäristöissä on tulevaan hallitusohjelmaan kirjattava tutkimusten osoittama lisäsuojelutarve, riittävä luonnonsuojelu- ja tutkimusrahoitus sekä luonnon monimuotoisuuden huomioiminen kaikessa päätöksenteossa.
Matti Hakkarainen – Puukiipijä 4.3.2023 Kuopio, Puijo
Tasan neljä vuotta sitten, 7.3.2019 naputtelin ensimmäisen retkiblogini. Tuolloin kuljin Puijolla ja Neulamäessä tikkoja etsimässä, mutta sillä kertaa kuvaamatta jäivät. Mutta tuolloinkin päämäärää tärkeämpi oli itse matka, Puijon ja Neulamäen vanhat metsät. Tätä nykyä vilja- ja puupeltojen keskellä asuvana kaipuu vanhaan metsään on loputon. Siksi täytyy päästä aina silloin tällöin piipahtamaan lapsuuden maisemissa.
Ehkä jokaisella meistä on olemassa se jokin erityinen paikka, jonne kaipaa. Paikka, jonne on aina hyvä palata, joko oikeasti tai muistoissa. Mikä on sinun sydämesi paikka? Kun astelen Puijon etelärinteen kuusikkoon, nykyhetki katoaa. Tunnen hangen alla solisevan puron, sen, jossa pienet sormet kastautuivat. Näen samat suunnattoman suuret kaatuneet rungot, joiden ylitse ei meinannut päästä kapuamaan. Samat tykkylumiset kuusensylit, joihin oli hyvä käpertyä pienelle toppahaalarikerälle lepäämään ja kuunnella puiden rutinaa tuulessa. Räpäytän muistojen harson silmistäni ja näen edelläni polulla juoksemassa kaksi pientä ihmistä, riemuiten samoista vanhan metsän ihmeistä. Ympyrä sulkeutuu.
Sanna Hakkarainen – Retkeilijät Puijolla 4.3.2023
Lähdemme liikkeelle Puijon laen alemmalta parkkipaikalta ja kuljemme polkuja pitkin Puijon etelärinteen kuusikon vanhalla luonnonsuojelualueella. Lapsista lähtevä iloinen melske hiljenee pyynnöstä hetkeksi, kun sivultamme kuuluu pohjantikan rummutus. En tohdi lähteä kahlaamaan umpihangessa ääntä kohti, sillä pelkään hangen rutinan säikyttävän linnun tiehensä. Jatkamme matkaa. Kun lapset on saatu tsempattua takaisin parkkipaikalle, käyn vielä vilkaisemassa uuden polkupyöräreitin, muutoin jäisi vaivaamaan. Muutama sata metriä kuljettuani kuulen jykeviä nokan iskuja runkoa vasten. Näen, kuinka säleet lentelevät satavuotiaan kuusen takaa ja arvaan, että palokärkihän se siellä. Hiivin varovasti lähemmäksi ja huomaan, että palokärjen takana toisen kuusen rungolla nakuttelee omissa touhuissaan pohjantikkakoiras. Kamera alkaa hiljaa raksuttaa, palokärki kurkkaa kuusen takaa ja lennähtää etemmäksi, mutta pohjantikka ei korvaansa lotkauta. Rauhassa se naputtelee kuusta ja tunnen suunnatonta riemua, kun viimeinkin kameran muistikortille uppoavat kuvat iäkkään kuusikon somasta, karaistuneesta eläjästä. Vetäydyn täyttymyksen saaneena paikalta ja tikka jää jatkamaan töitään. Nyt on lapsille näytettävää!
Seuraavana viikonloppuna palaamme Puijolle uudestaan, nyt Mattikin on mukana. Tällä kertaa tikat pysyttelevät kuvaajalta piilossa, mutta kuviin tallentuu puukiipijä. Ääntä metsässä pitävät lähinnä punatulkut, joita on tänä talvena runsaasti. Mutta tärkeintä eivät edelleenkään ole kuvat, vaan lumisesta metsästä nauttiminen, siellä voi kiipeillä ja ryömiä, kuunnella ja haistella. Jo huokuu puista ja hangesta kevättalven tuoksu, jäinen, havuinen. Aivan tulevat lapsuuden hiihtoretket mieleen.
Kun illalla lapsi toteaa, että olipa ihana käydä kunnon metsässä, sydämessä läikähtää. Monen lapsen ja aikuisen kohdalla side luontoon on jo katkennut. Kun tuo suhde menetetään, jotain olennaista menee rikki. Ihmiseltä katoaa turva, katoaa pysyvyys. Katoaako myös taito elää ja olla? Niin kauan kun lapsella on mahdollisuus kieriä mustikanvarvuissa, niin kauan kun lapsella on mahdollisuus upottaa kätensä rahkasammaleeseen, niin kauan meillä on toivoa.
Sanna Hakkarainen – Rakas kuusi 4.3.2023
Tikkaretkien ohella kevättalveen kuuluvat olennaisena osana pöllöretket. Pimeäähän meillä on pitkin talvea, joten siinä ei sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta kevättä kohti käännyttäessä metsiköistä kantautuvat puputukset ja huhuilut muuttavat maiseman aivan erilaiseksi. Paisuvan kuun valo valaisee retkiäni ja sää on tyyni kolmena iltana putkeen, mutta Tiirasta bongatut huuhkajat pitävät nokkansa visusti supussa ja vain helmipöllöt suostuvat puputtamaan läsnäollessani. Kinnulanlahden, Tavinsalmen ja Haatalan metsien ja peltojen tilkkutäkit ovat vähän turhankin hiljaisia, tulee suorastaan yksinäinen olo. Ihmisen luoma meteli tukahduttaa luonnonäänet mykiksi, sähkövalo sammuttaa luonnonvalot pimeydeksi. Haatalassa lähettyviltä täysin palkein puputtava helmipöllö on illan parasta antia – lintujen osalta. Eräällä kuolemanhiljaisella suoralla seistessäni huomaan yhtäkkiä pohjoiselle taivaalle himmeänä syttyvää valoverhoa. Aluksi revontulet keräilevät voimiaan, sitten aivan yllättäen ne leimahtavat täyteen loistoonsa, hyppivät ja tanssivat, kirmailevat ja syöksähtelevät, vihreän lomassa leiskuu häkellyttävää pinkkiä. Kaikki päättyy upean koronan kiertyessä pääni yläpuolelle. Taivaantulien sammuttua jäljelle jää vain kylmä kuunvalo. Tähtitaivaan alla luonnon ikiaikaisuus on läsnä.
Nyt on hyvä hetki lähteä nukkumaan, näkemään unia tulevista retkistä. Jokaisen lintu- ja luontoretken jälkeen voi todeta, että onneksi ehdin elää vielä tämänkin päivän. Säilytetään luonto, jotta tulevatkin sukupolvet voivat jakaa saman ihmeen ja syvän kiitollisuuden tunteen, jonka voivat sytyttää niin taivaanvalot, kuusen lempeä syli, tikan tarmokas rummutus tai helmipöllön ponnekas puputus. Rakentamamme ympäristö on kuollutta, luonnossa kaikki elää. Sieltä löytyy ihmiselle turva, alkukoti.
Lintuyhdistys Kuikka ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään ke 15.3.2023 klo 18:00 alkaen Kuopion Lyseon lukion luokassa 101, osoitteessa Puijonkatu 18. Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teams-sovellusta käyttäen. Etäyhteydellä osallistuvien on ilmoittauduttava etukäteen alla olevan linkin kautta. Ilmoittautumisen perusteella lähetetään etäosallistujille sähköpostiin linkki, jonka avulla Teams-kokoukseen pystyy liittymään. Yhteyden luomiseksi omalle kotikoneelle ei tarvitse asentaa erillisiä ohjelmia. Jokaiselle ilmoittautuneelle lähetetään tarkempi ohjeistus kokoukseen osallistumisesta.
Virallisen vuosikokousohjelman jälkeen Lintuyhdistys Kuikan ansioitunut lintuharrastaja Ilkka Markkanen kertoo lintukeväästä sanoin ja kuvin, tervetuloa kuuntelemaan!
19.2.2023 Sunnuntaiaamuna olen lähdössä laittamaan lintujen ruokintapaikoille syötävää. Heti ulko-oven aukaistuani tekisi mieli ruveta noitumaan sillä lunta on satanut yön aikaan niin hirveästi. Pihamaa ja ruokintapaikoille menevät polut olivat saaneet parinkymmenen sentin lumikerroksen, joten se tietää pirullista lumenluontiurakkaa neljälle eri ruokintapaikalle. Onneksi pihamaan käy myöhemmin lumilinko hoitelemassa. Siinäpä vierähti hikinen tunti uurastaessani lumen kimpussa ennen kuin pääsin laittamaan sirkuttaville linnuille sapuskaa.
Jumppa tuli tehtyä, joten rauhoituttuani mieleen tulee, vieläkö muistelisi viimevuoden retkiä. Kohtahan niitä ei enää jouda muistelemaan, jos sattuisi tie kutsumaan kevätmuuttajien saapuessa.
25.7.2022 Ajattelimme käydä Rautalammilla, Tyyrinvirralla ja Tervossa katselemassa heidän hienoja järvimaisemiaan ja toivoen näkevämme siellä myös vesistön lintuja. En edes muista milloin olisin kyseisellä seudulla käynyt, joten nyt oli aika kaartaa auton keula kohti Rautalampea.
Päivä on kohtalaisen kaunis, joten mukava on reissuun lähteä. Rautalammin seutu on kaunista ja järviä riittää. Tuleepa mieleen, ollapa vene, jolla seilata järvillä ja tärkein, osatapa liikkua veneellä turvallisesti välttäen karikot jne., jos ei sattuisi merkityllä reitillä pysymään. Järviltä varmaankin näkisi parhaiten alueen luontoa lintuineen, jos niitä lintuja nyt tähän aikaan oikein näkeekään, sillä vähiin jäävät ne paikat missä tie kohtaa veden siltoineen, mutta onneksi niitäkin kohtia löytyy, kuten nyt esim. Tyyrinvirrankin alue.
Tyyrinvirralla kaartelee sääksi kala kynsissään, virralla näkyy myös muutama telkkä ja kovin kaukana rannan kasvillisuutta vasten jokin lintu, joka istuu puunrungonnokassa. Paljain silmin sen just ja just näkee, mutta kameralla hieman paremmin. Lieneekö suohaukka vai mikä, sitä en osaa sanoa. Siksi tiiraankin laitoin vain päiväpetolintu, jospa joku huomaisi kuvan ja tietäisi mikä lintu oli kyseessä.
Lintua kameranlinssin läpi tuijoteltaessa tajuaa, olisipa kaukoputki. On kuitenkin tyytyminen siihen mitä sattuu olemaan ja mitä nyt sitten kameralla saa aikaiseksi.
Leena Meuronen – Lintuja Tyyrinvirralla 25.7. 2022 Rautalampi
Tyyrinvirta jää taakse ja matkamme jatkuu kohti Tervoa. Matkan varrella näkyviin tulee marjapensasviljelmä ja siinä välissä pikkuinen lammikko. Ajetaan jo ohi, kun älyän, että jotain outoa oli kiven päällä.
Käännytään ensimmäisessä vastaan tulevassa tienhaarassa ja palataan takaisin. Se outo osoittautuu linnuksi. Hyvä ettei kädet tärise, kun rupean kuvaamaan tuota outoa lintua. Ihme lintu tosiaan sen alaosa on valkoinen ja yläosa ruskea. Niin se vain pettää tuo hahmotuskuva, kun palaset sattuvat kohdilleen. Mielikuva särkyy ja sen poikkeuksellisuus haihtuu kuin tuhka tuuleen, kun lintu jakaantuu ikään kuin kahtia ja totuus tulee esiin.
Eipä tullut mieleenikään, että ankan näkee täysin vapaana jollakin peltoaukeaman pienellä lätäköllä, sillä jotenkin ne on vain mieltänyt tarhatuiksi linnuiksi.
Leena Meuronen – Ankka ja sinisorsat 25.7. 2022 Tervo
27.7.2022 Siilinjärvellä Yaran tehdasalueella on nähty harvinaisuus eli pikkumerimetso. Saan tietoa, että tehdas antaa luvan vierailla ko. alueella 26 ja 27 päivänä aamulla 6 ja 10 välillä. Käydään paikalla molempina päivinä. Ensimmäisellä kerralla rupeaa tihuttamaan vettä, joten lähdetään pois ja jos huomenna on parempi sää, niin tehdään uusi käynti. Epäilen silti, etteipä siellä enää pikkumerimetsoa tulla näkemään, mutta jos saa tilaisuuden käydä tehtaan alueella niin onhan siinä jo mielenkiintoa käydä katsomassa lähempänä miltä alueen lammikoilla näyttää.
27. päivän aamulla ilma on kohtalaisen hyvä ja saavutaan aikaisin paikalle vaan niinpä sinne on saapunut jo muitakin toiveena nähdä kyseinen kuuluisuus.
Eipä tuota kuuluisuutta nähty, mutta nähtiin karua ja toisaalta omalla tavalla kaunista maisemaa, sekä muutamia lintuja vesistöissä ja jänis.
Leena Meuronen – Lintuja Yaran alueella 27.7. 2022 Siilinjärvellä
Tuleepa penkalla mieleen, että olisipa tuossa lintutorni, josta voisi katsella valuma-alueen vesille. Puut rupeavat peittämään näkyvyyttä Mustintieltä katsottuna, joten tuolta penkalta lähempänä näkisi keväisin ja syksyisin kahlaajia ja vesilintuja, joita siellä on ollut, kun olemme kyseisen kohdan ohi ajaneet.
Leena Meuronen – Kuva puiden peittämästä vesistöstä Mustintieltä 9.7.2021 Yara, Siilinjärvi
Lähdemme jatkamaan matkaa tarkoituksena pikaisesti pistäytyä vielä Raasion lintutornilla. Mustintietä ajaessa ja katsellessa tehtaan tuottamia jäännöskasoja tulee mieleen, etteipä ole ihme, että toinenkin kuuluisuus eli tunturipöllö tälle seudulle ”kevät” talvella 2021 eksyi.
Maisemat ovat omalla tavallaan upeita ja sanoinkin, pitäisiköhän laittaa talvinen kuva serkkupojalle, joka äsken soitteli ja kertoili olleensa Lapin reissulla. Niinpä kuva hänelle laitettiin tekstein, niinhän sitä mekin ”tunturimaisemia” keväällä käytiin katselemassa.
Leena Meuronen – Kuva Mustintieltä 26.2.2022 Yara, Siilinjärvi
Tunturipöllön käynnin jälkeen Yara laitatti verkkoaidan Mustintien varteen eristäen tehdasalueen, joten lienee olleet turvallisuusasiat, jotka saivat sen aikaiseksi.
Tuleepa mieleeni toinenkin tapaus, kun kerran taasen oikaistiin Mustintietä pitkin kotia kohden, kun pyy lähti lentoon läheltä autoa ja lensi suoraan siihen verkkoaitaan. Ajattelin, etteipä tainnut käydä hyvin, kun se pomppasi kaaressa takaisin pudoten aidan lähelle maahan. Siinä se maassa vähän aikaa varmaankin tuumaili, että mitä kummaa tapahtui. Ihan hyvin se siitä sitten lopulta lentoon lähti, suunta vain oli nyt pois päin aidasta.
Ollaan tultu Raasioon, eikä keretä olla kuin tovi, kun puhelin alkaa soida. Lintujenrengastajatuttuni soittaa ja sanoo; kiinnostaisiko nähdä valkoinen västäräkki. Toki tuollainen lintu kiinnostaa. Saadaan tiedot, missä tämä kyseinen lintu on ja eihän se enää niin kaukana ole, joten suunnataan auton keula kohti Pielavettä ja siellä Pahkamäkeen. Perille päästyämme talon emäntä tulee vastaan pihamaalla, esittäydymme ja kerromme hänelle kuka meidät tänne lähetti, sekä kysytään lupa, saadaanko kuvata ko. lintua. Lupa on saatu ja emäntä jää meidän seuraksemme isännän saapuessa hiukan myöhemmin. He kertoilevat linnusta, joka oli ollut jo muutaman päivän heidän ilonaan. Siinä jutellessamme eiköpä vain lintu ilmestynyt eteemme ja totta tosiaan, kyllä se on aivan valkoinen, silmät näyttäisivät punaiselta, joten lienee albiinovästäräkki.
Päivä on kaunis ja aurinko lämmittää, joten meinaa tulla kuuma, kun katselen västäräkkiä ja sen edesottamuksia. Siellä näkyi toinenkin västäräkki, joka oli normaalin värinen. Lienevät samaa pesuetta, kun seurailevat toinen toisiaan ja emo ruokkii niitä vuoron perään.
Toinen västäräkin poikanen on välillä nokka auki, sillä lienee kovasti kuuma, mutta tämä valkoinen ei nokkaansa aukaise kuin vasta emon tuodessa ruokaa. Ei näy tuntevan kuumuutta niin kuin kasvukumppaninsa. Sentään väliin juoksee jonkin ötökän perään varjoiselle kohdalle napaten jotain nokkaansa.
Leena Meuronen – Västäräkit 27.7.2022 Pielavesi
Kotia kohden lähdemme ajelemaan Lapinlahden kautta ja päätetään poiketa vielä Nerkoonniemellä Sulkavan alueella, joka on luonnonsuojelualuetta.
Taustakartalta katsottuna Sulkava näkyy pitkulaisena järvenä, mutta ortokuvat paljastavat sen olevan melkeinpä kokonaan umpeenkasvanutta suoaluetta. Matalan sillan kohdalla hieman näkyy vettä siellä täällä, jos tarkkaan katsoo. Isot juurakkokasvit ovat vallanneet veisuoman kokonaan. Seisomme sillalla, kun alkaa kuulua ruohikosta outoa ääntelyä, voisiko ajatella ns. ”ilmoittelu” ääniksi, että täällä me menemme. Niitä on useampia luultavasti enemmän kuin kaksi. Äänet kuuluvat ihan siitä melkeinpä jalkojemme juurelta suokasvien alta ja ne etenivät meistä poispäin. Yksikään suokasvi ei heilahda, vaikka äänten päästelijät siellä kulkivat. Saimme nauhoitettua kyseistä ääntelyä ja laitoinkin tiedot tiiraan toivoen, että jos joku noista ”merkkiäänistä” olisi voinut arvella mitä siellä oikein liikkui. Itse huonona lintujen äänten tunnistajana en osaa arvella mitä ne kenties olivat. Mieleeni tuli vain räikeä arvailu liejukanoista, kun alueella on joskus liejukanojakin nähty ja tämän arvailuni luulenkin olevan aika pahasti pielessä.
Leena Meuronen – Suokasvillisuutta Sulkavalta sillalta kuvattuna 27.7.2022 Lapinlahti
Kaikki nauhoituksen äänet aivan alusta lähtien kuuluivat melkeinpä jalkojemme juuresta, eli suon pinnalla aluskasvillisuuden alta. Oliko siellä sitten useampia lajeja vai samaan kuuluvia. Kenpä sen kertoisi.
Lähdetään suolta ja täytynee ajatella, etteipä sitä voi kaikkea vaatia nenän eteen näkyviin. Pitää vain tyytyä siihen, että jotain sentään kuultiin, vaikkei nähtykään.
Suoalueen reunalla on hyötykäyttöön laitettu niitty. Niitylle on kuitenkin keräytynyt vettä muodostaen muutamia lätäköitä, joissa ei vielä kasvanut heinää. Lätäköiden ympäristöllä pyörii joitakin lintuja ja saankin niistä muutamia kuvia, hyvä näin, etenkin kun jäi niin vietävästi harmittamaan suoalueen ääntelijät.
Leena Meuronen – Lintuja Nerkoonniemeltä 27.7.2022 Lapinlahti
Mitäpä tähän sanoisi. Ei sitä koskaan tiedä mitä päivä voi tuoda tullessaan olipa sitä retkellä missä päin hyvänsä. On vain lähdettävä positiivisella asenteella ja jos ei lintuja näekään, niin voi nähdä paljon muuta luontoon kuuluvaa, kun vain pitää silmänsä ja mielensä avoinna.
