Eri lintulajeilla on luontaiset esiintymispaikkansa, mistä niitä kannattaa hakea. Tällaiset paikat ovat niille mieluisia sekä ruoan että pesimisen suhteen. Yleensä lähdemme linturetkillämme etsimään tällaisia paikkoja, mutta voisiko tällainen paikka olla myös oma kotipiha? Ja jos ei, niin voisiko omaa pihaa jotenkin kehittää linnuille mieluisammaksi? Tai muitakin eläimiä, kuten perhosia ja hyönteisiä suosivaksi? Jos kotipihasta haluaa …
Category: lintuharrastus
touko 26 2023
Lajipari: valkoviklo ja lampiviklo
touko 23 2023
Lajipari: viitakerttunen ja luhtakerttunen
touko 20 2023
Lintujen ääniä: tunnistusappien testausta
Lintuharrastajille on ollut jo jonkin aikaa tarjolla sovelluksia, joiden avulla voi tunnistaa ainakin lintujen lauluja. Uusimpien appien toiminta ja jatkuva kehittyminen perustuu tekoälyyn. Eniten on käytetty ulkolaisia BirdNET- ja Merlin-appeja. Niissä molemmissa on tarjolla lintujen ääniä eri puolilta maailmaa. Uusimpana tuli tänä keväänä 2023 käyttöön Jyväskylän yliopiston kehittämä ja Ylenkin markkinoima ”Muuttolintujen kevät”- sovellus. Sen …
touko 08 2023
Punakylkirastaan lauluja
Punakylkirastaan laulusäe on varsin monenlainen, vaikka perusrakenne ja –sävy on samanlainen.Laulussa on alussa erilaisia vihellyksenomaisia osia ja sitten lopussa lajille varsin tyypillistä eri pituista kitinää. On tiedossa, että se laulaa eri puolilla Suomea eri tavalla niin, että on puhuttu jopa sen murteista. Lähteitä Laulunäytteitä Olen tähän koonnut 18 punakylkirastaan laulua Xeno-Canto- palvelusta eri puolilla Suomea.Valikoimaan …







