Category: tiedotuksia

Pesimärauha, kiitos!

BirdLife Suomi ja Lintuyhdistys Kuikka muistuttavat ottamaan huomioon lintujen pesimärauhan. Kaikkien lintulajien pesinnät ovat rauhoitettuja ja lailla suojeltuja. Suurin riski pesinnän keskeytymiselle on häirintä juuri pesinnän alkupuolella, kun käynnissä on pesänrakennus, muninta ja haudonta. Emolintujen hätäily ja varoittelu on varma merkki pesinnästä, ja tällöin paikalta tulee poistua. Veneillessä on hyvä muistaa, että on erityisen tärkeää …

Jatka lukemista

(T)ornien taeston 2023 tulokset

Taesto päivä valkeni kylmänä, mutta tyynenä aamuna. Pikkupakkasta oli monin paikoin ja linnut olivat verrattain vaisuja aamusta. Lämpötila kohosi pikkuhiljaa aamun aikana, mutta luoteistuuli yltyi kohtuullisiin lukemiin. Päivä oli puolipilvinen, mutta sateeton muutamaa hentoa lumisadetta lukuunottamatta. Järvet olivat monin paikoin vielä jäässä ja vesilinnut olivat vähissä. Pellot olivat sulat ja niillä oli nähtävissä rastaita. Pelloilla …

Jatka lukemista

Bongaa päivä pihalla 6.-7.5.2023

Koronarajoitusten aikana syntynsä saanut, suosittu Bongaa päivä pihalla järjestetään kevään kiihkeimpänä lintuviikonloppuna 6.-7.5. Tapahtumassa on tarkoituksena havaita mahdollisimman monta lajia pihapiiristä käsin joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnointialue ulottuu 100 metrin säteelle kotitalosta tai mökistä, mutta myös kauempaa näkyvät tai kuuluvat linnut lasketaan. Havainnointiaikaa on koko vuorokausi 0-24, josta voi käyttää itselleen parhaiten sopivan ajan. Osallistua …

Jatka lukemista

Tornien Taisto / (T)ornien Taesto lähestyy, tule mukaan!

Lauantaina 6.5. kisataan tuttuun tapaan valtakunnallinen Tornien Taisto sekä Kuikan oma (T)ornien Taesto. Kisa-aika on kahdeksan tuntia klo 5-13 välillä. Kisa-alueena toimii torni tai jokin muu joukkueen valitsema tarkkailupaikka kooltaan 10 x 10 m. Vähintään kahden joukkueen jäsenistä on havaittava ja tunnistettava laji. Kaikki lajit on havaittava tornista tai rajatun alueen sisältä. Atrappia ei saa …

Jatka lukemista

Osallistu vesilintulaskentoihin

Vesilintulaskennat suoritetaan toukokuussa kahteen otteeseen. Ensimmäinen kierros on noin viikko jäiden lähdön jälkeen (8.-16.5.), toinen parisen viikkoa myöhemmin (23.-31.5.). Laskenta suoritetaan aamun ja aamupäivän aikana. Kohteena olevan vesistön linnut lasketaan laskentapisteistä käsin niin, etteivät näkyvillä olevat sektorit mene päällekkäin. Laskettavia lintuja ovat ainakin kuikka-, uikku-, sorsa- ja lokkilinnut sekä nokikana. Lisäksi voi laskea muut rantakanat, …

Jatka lukemista