Sanna Hakkarainen

Author's posts

Punajalkahaukkoja runsaasti – edelleen

Suomessa on päästy nautiskelemaan jo viikon verran meillä normaalisti harvoin vierailevien punajalkahaukkojen (Falco vespertinus) ennätyksellistä invaasiota. Voimakas kaakkoistuuli toi maahamme sadoittain nuoria yksilöitä. Muutamilla paikoilla lintuja on havaittu jopa 10-20. Lajin pesintä Aasian ja Itä-Euroopan kolonioissa on onnistunut ilmeisen hyvin. Edellisen kerran näitä jalohaukkoja rynni maahamme vuonna 2019. Pohjois-Savosta on viikon aikana merkattu Tiiraan yhteensä …

Jatka lukemista

Sorsametsälle tarkkaa silmää

BirdLife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat, että sorsametsällä on syytä kohdentaa pyynti ainoastaan elinvoimaisiin lajeihin, jotta vesilintukannat pääsisivät jälleen elpymään. Metsästys kannattaa kohdentaa erityisesti sinisorsaan, sillä se on ainoa pitkällä aikavälillä runsastunut riistasorsalaji. Elinvoimaisiksi luokiteltavia tavia ja telkkää tulee metsästää harkiten, sillä niidenkin kannat ovat viime aikoina taantuneet. Lintulaji on aina tunnistettava varmuudella ennen ampumista, ja …

Jatka lukemista

Pikkumerimetson bongaus

Yara on antanut luvan käydä teollisuusalueensa sisällä Siilinjärven Mustissa seuraavasti: Huomenna tiistaina 26.7. ja keskiviikkona 27.7. klo 06-10 välisenä aikana. Autojen pysäköinti portilla nro 36 (os. Mustintie 511) niin etteivät tuki tietä isommiltakaan ajoneuvoilta. Tästä kävellen lähimmän vallin päälle ja havainnointi paikalla olevan ohjeistuksen mukaan. Maanantaina lyhyen tarkkailun aikana lintua ei havaittu, mutta se saattaa silti …

Jatka lukemista

Suomen 1. pikkumerimetso Siilinjärvellä

Siilinjärveltä Yaran tehdasalueelta löytyi 22.7. Suomen ensimmäinen pikkumerimetso (Phalacrocorax pygmeus), kun alueella työskennellyt Marko Hartikainen löysi linnun Mustilta. Lintuharrastajat Pertti Renvall sekä Marko ja Eetu Kelo kävivät varmistamassa havainnon. Laji muistuttaa suuresti merimetsoa, mutta on vain sinisorsan kokoinen. Tätä kirjoitettaessa lintu on havaittu samalla alueella ainakin lauantaiaamuna yhdeksän aikoihin. Lue tästä ohjeet alueella retkeilyyn. Pikkumerimetso …

Jatka lukemista

Kesärallin 2022 tulokset

Havaintojen keruu Lintuatlasta varten on parhaillaan käynnissä. Tästä syystä Kuikka järjesti 3.7. Kesärallin vähemmän retkeillyillä Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän alueilla. 12 tunnin korpikisaan osallistui neljä joukkuetta, jotka paahtoivat halki erämaiden helle, verenimijät ja ukkoskuurot seuranaan. Kärkijoukkueiden tulokset olivat mukavaa luettavaa. Voittajajoukkue Great Tit Watchers (GTW) tahkosi kasaan 89 lajia (parhaimpinaan idänuunilintu ja pikkusieppo), onnittelut! Yhteensä …

Jatka lukemista