Jukka Portimojärvi – Valkoviklo 29.4.2021 Rautalampi
Viime viikolla puhalsivat kylmät pohjoistuulet, ja niiden seurauksena koko Suomessa havaittiin poikkeuksellisen vähän hyönteissyöjiä ajankohtaan nähden. Pohjois-Savossakin elettiin muuton suhteen miltei pysähtyneisyyden aikaa. Hyönteissyöjiä ilmoitettiin todella vähän, eikä koko viikolla saatu myöskään kuin kuusi uutta lajia tälle vuodelle.
Viikon aikana saapuivat ensimmäiset pikkukuovit ja mustaviklot. Kuuran peittämillä tulvilla ja kosteikoilla kahlaili mukavasti valkovikloja sekä paikoin punajalkavikloja. Vapulta alkoi suokukkojen tipoittainen muutto, kun taas kapustarintojen suurin parvi oli 111 lintua. Maaningalta, Siilinjärveltä, Nilsiästä ja Juankoskelta saatiin mustapyrstökuirihavainnot.
Kalatiiroja ja pikkulokkeja alkoi saapua. Vesiäisiä kuten taveja ja haapanoita on avautuneilla vesistöillä ja tulvilla runsaasti, paljon kuluneella viikolla lisääntyi myös mm. tukkasotkien ja jouhisorsien määrä. Harmaasorsia on löydetty muutamia Maaningalta, Siilinjärveltä ja Nilsiästä. Silkkiuikkujen suurin yhteenlaskettu määrä oli 86 Kuopion Kallansilloilta. Todetaan vielä hanhista, että suurin tundrahanhikertymä löytyi Maaningalta, 450 lintua.
Pedoista mainittakoon suopöllöjen muuton alku sekä satunnaiset arosuohaukat. Uutena lajina saapui nuolihaukka.
Haara- ja räystäspääskyjä on saapunut vasta yksittäisiä. Viikon tulokkaisiin lukeutuvat lisäksi metsäkirvinen, pohjansirkku ja harvinainen sitruunavästäräkki Nilsiässä.
Pelloilla riittää monin paikoin vettä runsaslumisen talven jäljiltä, joten nyt on erinomaiset mahdollisuudet tarkkailla tulvilla levähtäviä ja ruokailevia vesilintuja sekä kahlaajia. Vesiäisistä saatiin viime viikolla ensihavainnot heinätavista, harmaasorsasta, härkälinnusta ja mustakurkku-uikusta. Jo saapuneista varsinkin uiveloita on ollut mukavasti liikkeellä, samoin mustalintuja. Kuikkien suurin paikallinen lukumäärä ynnättiin Varkauden Lehtoniemessä, 35 lintua. Taveja, haapanoita ja sinisorsia on saapunut jo reippaasti.
Kahlaajien lajimäärä lisääntyi kun pikkutylli, punajalkaviklo ja mustapyrstökuiri saapuivat uusina lajeina tälle vuodelle. Valko- ja metsäviklojen määrä kasvoi, kuin myös taivaanvuohien. Haikaroista listalle päästiin lisäämään jalohaikara Muuruvedellä ja kattohaikarakolmikko Kiuruvedellä.
Lisäksi uusiksi lajeiksi saatiin nokkavarpunen, sepelrastas, kirjosieppo, kalatiira, haarapääsky, pajulintu ja muuttohaukka. Litania kuulostaa jo kovin kesäiseltä. Loppuviikosta sää tosin viileni rajusti ja räntäsateet vetivät paljastuneen maan välillä valkoiseksi. Pohjoistuuli jarruttaa nyt muuttoa, eikä vallitsevaan säätilaan ole aivan heti muutosta näkyvissä.
Jukka Portimojärvi – Meriharakat 17.4.2021 Varkaus
Eipä tarvinnut lintutorneilla palella! Yli kymmenen asteen lämpötilat hellivät ulkoilijoita ja lintujen tiirailijoita. Tyyni sää rauhoitti muuttoa, mutta tuoreita lajeja saatiin sentään 14. Metsähanhet tarjosivat edelleen näyttävintä antia, satapäisiä parvia lojui ainakin Maaningalla, Lapinlahdella, Suonenjoella ja Riistavedellä. Tundrahanhia laskettiin enimmillään saturainen Maaningalla. Samoilta nurkilta löytyi vuoden ensimmäinen, vielä yksinäinen valkoposkihanhi.
Siinä missä puikkoontuva jää ajoi pilkkijät kuivalle maalle, keräsivät leviävät sulat lisää muuttajia laineillensa. Alkuviikosta havaittiin ensimmäinen jouhisorsa ja kuikka, loppuviikosta lapasorsa ja kaakkuri. Haapanoita, taveja, uiveloita, silkkiuikkuja ynnä muita saapui hiljalleen lisää. Ruovikoista kantautuivat jälleen kaulushaikaroiden puhaltelut.
Kalevi Asikainen – kaulushaikara 15.4.2021 Lapinlahti
Aamujen äänimaailma muuttui hiljaisuudesta kakofoniaksi, kun räkätti- ja punakylkirastaita saapui runsaasti. Seassa soivat mustarastaat ja ensimmäiset laulurastaat. Punarinnat ja peipot tuntuvat laulavan jälleen kaikkialla. Ensimmäistä kertaa kuultiin myös tiltaltteja. Metsävikloja saapui enenevissä määrin, samalla saapuivat myös ensimmäiset valkoviklot ja pari tylliä.
Päiväpetolinnuista mm. sini- ja varsinkin ruskosuohaukkoja saapui lisää, havaittiinpahan myös muutama arosuohaukka (Maaninka ja Kiuruvesi). Kalapaikkoja katselemaan ehätti joitain sääksiä.
Matti Hakkarainen – Liejukana 17.4.2021 Lapinlahti
Muita uusia lajeja vuodelle olivat kangaskiuru Siilinjärvellä, jänkäkurppa Maaningalla, pikkujoutsen Keiteleellä, suopöllö Rautalammilla ja kivitasku Suonenjoella. Edeltävän viikon puolella saapunut liejukana viihdytti tarkkailijoita koko viikon Lapinlahdella.
Lintuharrastajien innokkaaseen joukkoon liittyivät Kuopion kansalaisopiston lintukurssilaiset kurssin päättäneellä maastoretkellä. Retkemme suuntautui Karttulan Keihäsjärven upealle lintutornille. Lauantaiaamuna 24.4 klo 8:00 kokoonnuimme lintutornin parkkipaikalle. Vaikka sää oli pilvinen ja yöllä oli satanut vähän räntääkin, koko joukko saapui paikalle! Tämä olikin juhlallinen hetki, sillä kurssi oli toteutunut etäkurssina ja oli ensimmäinen kerta, kun kohtasimme joukolla kasvokkain. Kalseassa säässä ensimmäinen toimenpide oli lisätä lämmintä vaatetta päälle ennen tornille siirtymistä. Lämpötila oli +2 astetta, vähän sumua, onneksi oli kuitenkin tyyntä.
Jo parkkipaikalla kuului punakylkirastaan ja peipposen laulu. Kuusitiainen ja talitiainen konsertoivat lähipuissa. Joutsenet kutsuivat jo äänillään kohti tornia. Tornin lattialla oli ohut räntäkerros josta sulava vesi tiputteli pisaroita alatasolle. Aamun aikana pari pientä räntäkuuroa liikkui alueen yli, mutta ne eivät haitanneet retkeämme. Pilvinen sää vaikeutti hieman lintujen näkemistä, mutta selvää saatiin paikallisista vesilinnuista. Isokoskelo pariskunta, 3 telkkäparia, sinisorsia, tavia ja haapanoita saatiin kiikareihin ja kaukoputkiin. Ja tietenkin laulujoutsenia, niitä oli järvellä näkyvissä 26. Naurulokkeja oli muutamia paikallisena nousten välillä lentämään ja kirkumaan.
Mustarastas lauluoi lähes koko ajan tornia vastapäätä olevan kuusen latvassa. Punarinta lauloi tornin viereisessä koivikossa ja kaulushaikara puhalteli järven pohjoispäässä. Metsäviklopari tuli hetkeksi ihan tornin edustan saarekkeeseen.
Liisa Tolvanen – Lintukurssilaisia 24.4.2021 Keihäsjärvi
Muuttavia lintuja ei näkynyt, kuovi, sepelkyyhky ja kalalokki nähtiin lentävän tornin ohi, mutta nekin olivat todennäköisesti paikallisia lintuja, jotka vain lensivät järven toiselle rannalle. Havaintoja emme saaneet edes muuttavista hanhista emmekä havainneet ensimmäistäkään petolintua. Tällaista keväinen linturetkeily on, sää ja lintujen määrä vaihtelevat.
Retken kohokohta on tietysti retkieväiden syönti. Evään maistuivat nokipannukahvien kyydittämänä, vaikka takapuoli kastuikin märällä penkillä.
Liisa Tolvanen – Lintukurssilaisia 24.4.2021 Keihäsjärvi
Osallistuin pikkutikkakartoitukseen. Kello soi useana aamuna neljän hujakoilla, tällöin ehti kartoitettaviin kohteisiin auringonnousuun mennessä. Perhe-elämä oli vääntänyt päivärytmin luonnottoman myöhäiseksi, joten oli nautinto päästä hyvästä syystä jälleen kiinni vuorokauden parhaaseen hetkeen. Osa retkistä tuli tehtyä autolla, osa suksilla, osa pyörällä. Hyppään suoraan siihen aamuun, kun koitti ensimmäinen ”onnistunut” retki, eli perjantaihin 16.4. Aamu oli täydellisen tyyni ja taivaankansi kirkas. Ajelin autolla Kinnulanlahteen, jätin koslan parkkiin ja kävelin teräshankia pitkin Kitujoen varteen. Hengitys huurusi, lumi rouskui saappaan alla. Pysähdyin verkkaisesti virtaavan, hurmaavia mutkia koukertavan jokiuoman varteen. Tuomien silmut värjöttelivät vielä tiukasti kippuralla, joen hiljaisen solinan yli soivat aamun ensimmäiset laulajat. Punakylki- ja mustarastaat, punarinnat sekä peipot helkyttelivät säveliään, kauempaa mukaan liittyi satunnainen joutsenen ja naurulokin huuto. Äänet kimpoilivat kaikuina tyynessä maailmassa, mieli kellui lastuna laineilla. Vaikka olikin pakkasta, sulaneen maan tuoksu oli pökerryttävän upea. Valo hiipi taivaalle, hanget hehkuivat violetteina oranssin taivaan alla. Kuusten jylhien silhuettien latvoissa seisoivat yhtä ylväinä, yhtä sysimustina mustarastaat, laulun kiiriessä ylös, aina avaruuteen asti.
Sanna Hakkarainen – Pieni Lapinjärvi 21.4.2021 Maaninka (kuva myöhemmältä retkeltä)
Sitten koitti päivän ainutlaatuisin hetki. Se hetki, kun aurinko ensin kurkottaa, sitten kipuaa ja lopulta kirii horisontin yläpuolelle. Maailma roihahtaa oransseihin liekkeihin, se loimuaa ja hehkuu. Se on maailman kaunein hetki, silloin aika pysähtyy, vain ollakseen ohi jo ennen kuin ihastuksen henkäyksestä syntynyt huurupilvi on hälvennyt. Ei löytynyt Kitujoelta pikkutikkaa, löytyi maailman kaunein aamu. (Mielessä soi Nightwishin Ad Astra, suosittelen testaamaan ja tekemään mielikuvamatkan auringonnousuun.)
Valon haalistuessa oranssista keltaiseen jatkui matka Mustavirralle. Pian minut säikäyttikin kiikityksellään pikkutikkanaaras. Hetken se vietti seuranani, kunnes totesi todennäköisesti viihtyvänsä paremmin yksinään tien toisella puolella ja vaihtoi paikkaa. Ensimmäinen ruksi nollasarakkeeseen.
Seuraavana aamuna nousin innosta puhkuen ylös, ulkona odotti jälleen kaunis maailma. Pyöräilin Varpasaareen, huikkasin huomenet joutsen- ja sinisorsaparille. Kaksi merihanhea honotti ohitseni. Aamu-usva leijaili taianomaisena harsona hankien yllä. Oli jälleen niin tyyntä, ettei hennoinkaan heinä värähtänyt. Ja se valo… Ihmiset, nouskaa aikaisin! Valkeisen rannalla olevalle pikkiriikkiselle suojelukaistaleelle saavuttuani kuulin kiihkeää pikkutikan rummuttelua vastarannalta. Mainiota, toinen tikka kartoitukseen.
Päivä jatkui retkeilyn merkeissä, kun jo liki viikon päivät Tiirassa poltellut liejukana houkutti lastaamaan romut ja perheen autoon ja nostamaan kytkintä, keula kohti Lapinlahtea. Sää oli kirjaimellisesti häikäisevän upea, pilvetön taivas, lämmintä reippaasti yli kymmenen astetta, täysin tyyntä. Painelimme suoraan Sulkavan lintutornille. Innokkaana perheen pienimmäinen testaili uusia (lelu)kiikareitaan ja ilahtui suuresti kurkien huuteloista, laulavasta lintukirjasta tuttuja ääniä kun olivat. Alkaessamme valmistautua lähtöön pyyhälsi ohitsemme sinisuohaukkakoiras sen verran läheltä, että juoniorikin sen huomasi. Ajettuamme muutaman kymmenen metriä huomasimme, että liejukana polski aivan tien vieressä. Päivä vain parani entisestään! Lintu ei ollut moksiskaan auton ikkunasta räpsivästä kamerasta.
Matti Hakkarainen – Liejukana 17.4.2021 Lapinlahti
Akkalansalmen sillan kupeella naatiskelimme eväsleivät ja jatkoimme matkaa Ulmansalmelle, jossa kuvasimme jo monen muunkin ikuistaman kaulushaikaran. Eipä tuo ollut vielä paikkaa vaihtanut, vaikka kovin kyräilevältä otus varsin paljaalla paikalla vaikuttikin. Sitten ykkönen silmään ja Linnansalmen lintutornille. Kivet, lieju ja lumipallot taisivat jäädä lapselle parhaiten mieleen, me puolestaan keräilimme vuodarilistaamme nokikanan, punasotkan ja ruskosuohaukan. Päivä oli ollut pitkä ja koitti aika palata kotiin. Toki matkalla piti vielä pysähtyä Matin ja Liisan asemalle nauttimaan jäätelöt. Kiitos Lapinlahti, tarjosit jälleen erinomaiset puitteet linturetkelle!
Matti Hakkarainen – Kaulushaikara 17.4.2021 LapinlahtiSanna Hakkarainen – Pikku linturetkeläinen 17.4.2021 Lapinlahti
Pikkutikkakartoitus jatkui vielä viikonlopun jälkeen, kun kävin Kuopiossa tutustumassa Savilahden seutuun. Muutamassa vuodessa ehtii entinen kaupunkilainenkin maalaistua, nyt Savilahden keväinen pöly ja työmaameteli tuntuivat pökerryttäviltä. Tätäkö se oli, elämä kaupungissa? No jaa, pikkutikkoja tuntui löytyvän täältä jopa helpommin kuin maaseudulta. Löysin ilokseni useita uusia polkuja, joiden olemassaoloa en ollut koskaan tiennytkään, vaikka olin liki koko ikäni asunut aivan alueen kupeessa. Kaupunkiluonto osaa olla kaunista ja rehevää, täynnä lintujen kevätkonserttia. Sitä on kuitenkin vaalittava, muutoin se katoaa. Alkaneella vuosikymmenellä tulee mitä ilmeisimmin tuhoutumaan Savilahdesta moni viimeinen luonnontilainen keidas. Sitten on pikkutikankin etsittävä itselleen uusi paikka rummuttaa, elää ja jatkaa sukua. Löytyykö sitä?
Vielä yhtenä aamuna kävin kameran kanssa muutamassa Maaningan paikassa, mutta pikkutikkojen osalta reissut olivat tyhjiä. Kotiin palattua söimme lapsen kanssa aamupalaa. Katselin ikkunasta kiikareilla naapurin nurmikolle. Silmiini osui kulorastas. Kun kävin katsomassa sitä vielä olohuoneeseen pystytetystä kaukoputkesta, näin, kuinka linnun viereen lehahti jotain mustaa. SEPELRASTAS! Ukko pihalle kameran kanssa, puurot naamariin ja muu talonväki perässä. Äkkiä whatsapp-viestiä eteenpäin ja pian oli pihassa autoja enemmän kuin kertaakaan koko talvena. Kyllä se elämä osaa joskus olla ihmeellistä, voi että se osaa.
Matti Hakkarainen – Sepelrastas 21.4.2021 Maaninka
