Retkiblogi: Hetket, jotka säilyvät

Mandariinisorsa kotilahdella, mitä ihmettä?!? Kuva: Matti Hakkarainen 13.5.2025 Käärmelahti

Vuodelta 2025 mieleen painui muutamia upeita lintuhetkiä. Kuten se, kun Matti tuli aamulla herättämään hihkuen: lahdella on mandariinisorsa!! Kaikki juoksujalkaa olohuoneen ikkunaan kaukoputken ääreen ja hyvä taivas, siellähän se sinisorsan seuralaisena kelluskeli. Ei sellainen pihapinna, jota olisi alunperin laskelmoitu 100 pihapinnan tavoitteeseen. Näitä sattuu.

Sitten on aivan erilaisia hetkiä, nimenomaan retkiä, joilta tosin kamera unohtui kotiin. Jokaisella kameranomistajalla tulee varmasti vastaan niitä katkeria reissuja, jolloin jotain upeaa tapahtuu juuri silloin, kun kamera lojuu kotona. Siitä syystä oheisen kertomuksen kuvitus on peräisin häneltä, jolla kamera pysyy uskollisesti mukana. Toisaalta, onneksi säännöllisellä muistelulla nuo hyvinkin ohikiitävät hetket säilyvät (ehkä ikuisesti?) muistoissa – jopa ilman kuvatodisteita.

Oli lämmin toukokuun ilta ja lähdin lapseni kanssa pyörälenkille Kinnulanlahteen. Edeltävän illan pyörälenkillä olimme jo nähneet siellä suopöllön, kenties tänäänkin? Sielläpä se liihotteli jälleen, vt 77 länsipuolisella pellolla. Ilta-auringon upeassa valossa se kierteli metsänreunaan ja jonnekin silmänkantamattomiin. Jätimme pyörät pientareelle ja etsimme pellonreunasta sopivan passipaikan. Sanoin, tuon kumpareen takaa se vielä tulee, aivan varmasti. Kyyhötimme kannonkupeessa muutaman minuutin, ja sitten se tapahtui. Pöllö ilmestyi yllättäen, täysin ääneti kumpareen takaa, liihotteli täydellisen kultaisessa myötävalossa, puolentoista metrin korkeudella suoraan meitä kohti. Se käänsi kasvonsa meihin, tuijotti meitä ikuisuudelta tuntuvan hetken keltaisilla silmillään ja kaarsi sitten muutaman metrin päästä ohitsemme. Siinäpä sitten katsoimme pojan kanssa häkeltyneinä toisiimme, silmissä riemu loistaen, voi jumpe! Kameraa ei ollut, mutta muistot jäivät ja lämmittivät vielä pitkään.

Matti Hakkarainen – Suopöllö 15.6.2025 Maaninka

Kevät kääntyi kesään. Oli kaunis ilta ja lähdin poikien kanssa pyörillä tällä kertaa Väänälänrannantietä etelään päin, ohi Käärmelahden peltoaukeiden. Yhtäkkiä vierestämme alkoi kuulua harakan rähinää, ja näimme kuinka aivan selkiemme takaa harakka jahtasi valkoista suohaukkaa. Tilanne oli hetkessä ohi kun linnut syöksyivät tien yli metsiköstä toiseen. Järkeni on hyvin hidas ja kärsin kroonisesta ”en ikinä usko silmiäni” -syndroomasta, mutta haukasta tuli välittömästi sinisuohaukan sijaan arosuohaukka mieleen. Jatkoimme polkemista eteenpäin. Lapsistani vanhempi ajoi parisenkymmentä metriä edellämme, kun yhtäkkiä häntä vastaan liihotteli juuri tuo samainen haukka. Kuvitelkaa täydellinen, oranssina laskevan auringon valo. Kuvitelkaa hehkuvana kukkiva piennar ja tyynessä illassa tanssivat hyönteiset kasvuston yllä. Kuvitelkaa pientareelta laskeutuvan ojan ylle, lähes kukkia hipova, matalalla liihottava arosuohaukkakoiras. Kuvitelkaa 5-vuotias lapsi seisomaan pyöränsä kanssa tienreunassa. Kuvitelkaa se hetki, kun tuo kultaisena hohtava haukka liihottaa aivan lapsen vierestä, korkeintaan puolentoista metrin päästä. Kuvitelkaa tuon pienen pojan ilme, ällistyksestä ymmyrkäiset silmät ja riemunaurusta ammottava suu. Kuvitelkaa, voisiko äiti olla onnellisempi. Jopa ilman kameraa, mutta ikuinen muisto syvällä sydämessään. Puoli kesää tuon jälkeen meidän autossamme ja pyörälenkeillämme puhuttiin lähinnä arosuohaukoista ja suopöllöistä.

Matti Hakkarainen – Arosuohaukka 13.6.2025 Maaninka

Kesän kiihkeys kesti aikansa, hiipuen hiljalleen elokuun kasteeseen ja viileisiin varjoihin. Atlastelumieliset pyörälenkit vaihtuivat kuntoiluun ja musiikkiterapiaan. Monella pyörälenkillä kuuntelin yhä uudestaan ja uudestaan kappaletta ”Huuhkaimen laulu”. Eräällä jo hämärtyvällä iltalenkillä olin polkemassa Koivusaaressa, kun näin tien vierellä tolpannokassa päivystävän hiirihaukan. Tässä vaiheessa on hyvä todeta, että olen aina ollut syvästi lumoutunut haukkojen kauneudesta. Annoin pyöräni rullata, ja haukka pudottautui liitoon. Ja siinä se sitten liisi, pyöräni vierellä, samaa vauhtia kanssani. Olo oli kuin Pocahontasilla, yhtäaikaa todellinen ja satumainen. Musiikki taustalla, minä ja haukka. Lintu nousi seuraavan tolpan huipulle, jatkaen lopulta matkaansa jonnekin, mitä en enää muista. Päähäni oli jo tallentunut uusin luku niistä hetkistä, jotka säilyvät.

Jos minulta kysyttäisiin ohjetta hyvään elämään, sanoisin, lähde ulos, liiku siellä aistit avoinna ja kohtaa luonto, antaudu sille ja tulet vielä pökertymään sen kauneudesta! Kokemani hetket voivat kuulostaa mitättömiltä, mutta minulle ne ovat suurimpia lahjoja elämältä. Ne ovat hetkiä, jolloin maailma pysähtyy, kauneus tulvii kaikkien aistien kautta kehooni ja sieluuni. Ne ovat hetkiä, jolloin jokin vapaa luontokappale on hetken aikaa kanssani samalla sivulla, samassa lauseessa tässä elämän valtavassa kirjassa. Se jos mikä, on etuoikeutettua.


Sanna Hakkarainen

Lajipari: tundrahanhi ja kiljuhanhi

Kiljuhanhesta löytyy Tiirasta Pohjois-Savon alueelta neljä havaintomerkintää:

Sonkajärven linnusta on myös valokuva.
Ensihavainto: 19.–23.5.1963 3 p Riistavesi Keskimmäinen

Läpimuuttajana sitä saattaa siis tavata yksittäisenä myös Kuikan alueella.
Tässä apua tunnistamiseen ja vertailua tundrahanheen.

  • Kiljuhanhella on silmän ympärillä selkeä, kirkkaankeltainen rengas, joka puuttuu tundrahanhelta. Varsinkin nuorella linnulla rengasta ei ole aina helppo erottaa.
  • Kiljuhanhen vaaleanpunainen nokka on pieni ja muodoltaan kolmiomainen. Tundrahanhen nokka on tukevampi ja suurempi.
  • Molemmilla on aikuisilla linnuilla valkoinen laikku otsassa. Kiljuhanhella tämä laikku ulottuu usein ylemmäs päälaelle, silmien tason yläpuolelle, kun taas tundrahanhella se rajoittuu alemmaksi. Nuorella kiljuhanhella laikku ei ulotu niin selvästi otsan yli. Vastaavasti joskus tundrahanhen laikku voi ulottua ylemmäs päälaen suuntaan.
  • Kiljuhanhi on pienempi, muodoltaan pyöreämpi, lyhytkaulainen sekä tummempi kuin muut harmaahanhet. Tundrahanhi on rotevampi. Nämä erot näkyvät myös lennossa.
  • Kiljuhanhen siivet ovat kapeat ja pitkät suhteessa ruumiiseen ja tämän näkyy myös lennossa. Seisovalla linnulla siipien kärjet ulottuvat pyrstön yli.
  • Kiljuhanhella vatsan tummat vatsajuovat ovat ”suttuisampia” ja eivät erotu selkeärajaisina niin hyvin kuin tundrahanhella.
  • Kiljuhanhen ääni on nimensä mukaisesti korkeampi ja siinä erottuu kimeämpiä ”kiljaisuja” verrattuna tundrahanhen ääneen, joka on matalaa kalkatusta.
Kiljuhanhi; Sonkajärvi, Saukkosuo; 24.5.2014: Kuva: Tarmo Huttunen
Tundrahanhi ja kiljuhanhi; puuväripiirros; Aarne Hagman

Kuvia muualta

Kiljuhanhia; Siikajoki, Karinkanta; 11.5.2014; kuva: Pekka Majuri
Kiljuhanhia; Siikajoki; Karinkanta; 11.5.2024; kuva: Jarmo Yliluoma

Ääniä


Lajiparit: metsähanhet ja lyhytnokkahanhi

Metsähanhet on uudessa AviListissa jaettu kahdeksi lajiksi taigametsähanhi ja tundrametsähanhi.
Tundrametsähanhi ja lyhytnokkahanhi muistuttavat jossain määrin toisiaan.

Lyhytnokkahanhen tuntomerkkejä

  • On jonkin verran pienempi ja rakenteeltaan kompaktimpi kuin taigametsähanhi. Kokoero tundrametsähanheen ei ole niin selvä, ja on otettava huomioon myös yksilöiden väliset kokoerot.
  • Jalat ovat väriltään vaaleanpunaiset, metsähanhella oranssit.
  • Pää on pyöreämallinen ja kaula melko lyhyt.
  • Nokka on kevytrakenteinen, kärkiosastaan hento ja vaikuttaa usein alas kaarevalta. Siinä on enemmän tai vähemmän punaista väriä.
  • Pää ja kaulan yläosa erottuvat tummempina muusta ruumiista.
  • Selkä on vaalean siniharmaa. Tämä ja vaalea siiven yläpinta erottuvat hyvin myös lennossa.
  • Muun ruumiin väri on harmaanruskea ja sen tummin kohta on reisilaikku.
  • Pyrstön valkea kärkivyö on leveämpi kuin metsähanhella ja se erottuu etenkin lennossa.

Kuvia

Ilkka Markkanen – Lyhytnokkahanhi ja taigametsähanhi 13.10.2018 Tavinsalmi, Maaninka
Lyhytnokkahanhi ja Taigametsähanhi 23.4.2019 Maaninka, Kuopio; kuva: Ilkka Markkanen
Lyhytnokkahanhi ja taigametsähanhia; 11.4.2017 Maaninka; Kuva: Tero Pelkonen
Lyhytnokkahanhi 22.4.2022; Maaninka; kuva: Matti Hakkarainen
Lyhytnokkahanhi; Sukeva 2017; kuva: Tarmo Huttunen
Viisi lyhytnokkahanhea metsähanhien ja valkoposkihanhien seurassa 24.9.2023 Maaninka; kuva: Matti Hakkarainen
Kaksi lyhynokkahanhea ja tundrahanhi; 10.5.2022; Maaninka; Kuva: Kaarina Heiskanen

Lyhytnokkahanhen ja tundrametsähanhen vertailua

  • Lyhytnokkahanhi on hieman pienempi ja sirorakenteisempi kuin tundrametsähanhi – Ero ei ole aina mitenkään selvä.
  • Lyhytnokkahanhen pää on pienempi ja pyöreämpi, ja sen lyhyt kaula on usein solakampi kuin tundrametsähanhella.
  • Lyhytnokkahanhen nokassa on punaista. Tundrametsähanhella on nokassa oranssia väriä ja sen nokka on paksumpi, tukevampi kuin lyhytnokkahanhella.
  • Lyhytnokkahanhen pää ja kaulan yläosa erottuvat tummempina muusta ruumiista samaan tapaan kuin tundrametsähanhella
  • Lyhytnokkahanhen selkä on vaaleampi kuin tundrametsähanhella
  • Lyhytnokkahanhen jalat ovat vaaleanpunaiset, tundrametsähanhella oranssit.

Kuvia

lyhytnokkahanhi ja tundrametsähanhi; Kuopio; Jänneniemi; 24.5.2022: kuva: Markku Ukkonen; kaksi eri kuvaa yhdistetty
Kolme tundrametsähanhea ja kaksi lyhytnokkahanhea (vaaleaselkäiset); Siilinjärvi; Aappola 9.5.2020; kuva: Markku Ukkonen

Ääniä

Lähteitä

Lajipari: taigametsähanhi ja tundrametsähanhi

Metsähanhi jaetaan uuden kansainvälisen AviList-lajiluettelon mukaisesti kahdeksi eri lajiksi: taigametsähanhi (Anser fabalis) ja tundrametsähanhi (Anser serrirostris).
Suomessa tavataan näistä erityisesti taigametsähanhea, joka pesii Keski-Suomen pohjoispuolisilla alueilla, pääosin Metsä-Lapin vetisillä aapasoilla.
Muuttoaikoina nähdään myös tundrametsähanhea, joka pesii Venäjän pohjoisilla tundra-alueilla.

Historiallisissa havainnoissa vanhoista ”metsähanhi”-merkinnöistä ei voi varmuudella sanoa kumpaa lajia ne koskevat, ellei havainto ole tarkasti dokumentoitu.

Lajien erottaminen

Määritettäessä pitää muistaa, että vain tyypilliset yksilöt lienee varmuudella määritettävissä, sillä päällekkäisyyttä esiintyy mm. nokan muodossa ja värityksessä sekä höyhenpuvunkin värityksessä. Risteymiäkin saattaa olla.
Lajien erottaminen kuvistakin on joskus haasteellista, kuten kuvateksteistä näkyy.

Huomio: Tundrametsähanhi ja lyhytnokkahanhi muistuttavat aika paljon toisiaan.
Siitä tässä artikkelissa:

Tärkeimmät erot taigametsähanhen ja tundrametsähanhen välillä ovat rakenteessa ja nokan muodossa ja sen värityksessä:

  • Taigametsähanhi on kookkaampi, sen kaula on pidempi ja solakampi, ja sen jalat ovat lyhyemmät kuin tundrametsähanhella. Tundrametsähanhi on pienempi ja kompaktimpi.
  • Tundrametsähanhen pää on tummempi kuin kaula.
  • Tundrametsähanhen pää on pyöreämpi ja korkeaotsaisempi. Taigametsähanhen pään profiili on kiilamainen
  • Taigametsähanhen nokka on kapea ja pitkä ja siinä on enemmän oranssia väriä. Värin määrässä on vaihtelua.
  • Tundrametsähanhella on lyhyempi, paksumpi, hiukan alaspäin pullottava nokka ja siinä on vähemmän oranssia väriä ikään kuin renkaana.
  • Tundrametsähanhen nokassa on havaittavissa lähempää katsottaessa eräänlainen ”irvistys”. Sellaista ei taigametsähanhella niin selvästi näy.

Lähteissä perusteellisemmin:

Vanhemmissa lähteissä näitä käsitellään vielä alalajeina.

Taigametsähanhi ja tundrametsähanhi; puuväripiirros; Aarne Hagman

Kuvia

Tundrametsähanhia, alimmaisessa linnussa jonkin verran lyhytnokkahanhen piirteitä; Siilinjärvi, Toivalan notko 13.10.2010; Kuva: Ilkka Markkanen
Kaksi ylintä tundrametsähanhia; Kolmea alimpaa ei pysty tarkemmin varmasti määrittämään. Siilinjärvi, Toivalan notko 13.10.2010; Kuva: Ilkka Markkanen
Kuvassa on keskellä merihanhi ja sen takana tundrahanhi; kolme vas. puoleisinta tundrametsähanhia, sitten taigametsähanhi; kuvaajaa kohti katsova ehkä tundrametsähanhi (ei varma määritys); tundrahanhen vas. ja oik. puolella olevia ei pysty kuvasta määrittämään; seuraava maahan päin katsova tundrametsähanhi; korpin alapuolella olevaa ei pysty kuvasta määrittämään; oikeanpuoleisin tundrametsähanhi.
Maaninka, Tavinsalmi; 15.4.2025; Kuva: Kaarina Heiskanen
Edessä kolme nuorta tundrametsähanhea ja takana yksi, jota ei kuvasta pysty varmasti lajilleen määrittämään; Nilsiä 22.9.2023; Kuva: Leena Meuronen
Tundrahanhia ja tundrametsähanhia; Riistavesi 3.5.2015; Kuva: Ilkka Markkanen
Taigametsähanhia; Siilinjärvi 21.4.2023; Kuva: Kaarina Heiskanen
Taigametsähanhia; Maaninka, Lapinjärvet 24.4.2024; Kuva: Ilkka Markkanen

Iisalmen Ihme ja muuta marraskuista

Tarmo Huttunen – Pikkukiuru 7.11.2020 Iisalmi

Marraskuu alkoi häkellyttävän lämpöisissä tunnelmissa, kun esimerkiksi Kuopiossa mittari näytti peräti +11 astetta. Lämpö löyhäytti Suomeen mukavasti harvinaisuuksia, joista lopulta osansa sai myös Pohjois-Savo.
Lauantaina 7.11.Tarmo Huttunen onnistui ikuistamaan kuvasarjan Pohjois-Savon mahdollisesti ensimmäisestä ja Suomen kuudennesta pikkukiurusta (Calandrella rufescens) Iisalmen Itikan pelloilla. Lintuharrastajien iloksi lintu jäi paikalle, ja moni kävikin naatiskelemassa aurinkoisesta sunnuntaipäivästä Itikan peltojen kupeessa. Mikäs sen parempi tapa viettää isänpäivää! RK ei ole vielä käsitellyt havaintoa.

Tiedoksi päivitys:
Rariteettikomitea on nyt määrittänyt tämän ”pikkukiurun” kaspianpikkukiuruksi (Alaudala heinei) havainnon uudessa käsittelyssään 14.–15.3.2026. Linkki tässä

Tarmo Huttunen – Pikkukiuru 7.11.2020 Iisalmi

Viimeisen kahden viikon aikana pähkinänakkeleita on ollut mukavasti liikkeellä useilla ruokinnoilla. Taviokuurnia on kulkenut tyhjiä pihlajoita ihmettelemässä. Mustalintujen, pilkkasiipien ja lapasotkien muutamien yksilöiden häntäjoukot levähtävät vesistöillä. Leudon kelin myötä viimeisin harmaahaikarahavainto on kirjattu 7.11. Muutama mustapääkerttu viipyilee ruokintoja hyödyntäen. Toisaalta talvesta vihjailevat virtavesien äärelle saapuneet ensimmäiset koskikarat.

Juha Koponen – Pähkinänakkeli 4.11.2020 Lapinlahti

Pikkukiurun lisäksi muita ajanjakson harvinaisuuksia ovat olleet vielä ARK:n hyväksymistä odottava viitatiaishavainto Nilsiästä sekä harjalintu Kaavilla.