Järjestyksessään neljäs lintuatlas on jo ehtoopuolella, nelivuotisen hankkeen viimeistä vuotta viedään. Silti Kuikka-alueemme reilusta 200 atlasruudusta hälyttävän monta kymppiruutua on vielä vajavaisesti selvitetty. Tämäkin kimmokkeena singahdin perjantain ratoksi Pielaveden Pangan erämaaruudulle, jonka oranssi väri atlaksen tulospalvelussa kertoi ruudun olevan vain välttävästi havainnoitu. Peruslajeja olisi lähinnä tarjolla, joskin ylläreitäkin voi tuurilla osua reitille. Atlastelun hienous on paitsi löytöretkeilyfiilis muutoin huonosti retkeillyillä kulmakunnilla myös pelkän perusretkeilyn riittäminen hankkeeseen osallistumisessa ilman metodinippeleitä. Ja näin karttuu dataa lintulajiemme levinneisyyksien selvittelyyn. Puuha on myös eräänlaista pinnakisailua muiden pinnakisojen tapaan, mutta nyt ruutuhaastetta vastaan.

Ruutuhaasteena on saada ruudun selvitysaste vähintään tyydyttävälle tasolle. Pielaveden ruutuni pesimävarmuussumma (katso sen laskemisesta) on tätä kirjoittaessani 133 ja tyydyttävään selvitysasteeseen kaivataan summaa 154. Siis 21 täpän taaplaaminen on ruutuhaasteenani. Kevätretkeily ei kartuta atlasruudun pistepottia niin helposti kuin kesä- ja heinäkuun retkeily, mutta toisaalta osa lajeistamme pesii varhain ja monet lajit tulevat laulavina havaituiksi helpommin kuin kesällä kähmyinä ja vaitonaisina pesiessään. Itikatkaan eivät häiriköi keväällä. Siispä taipaleelle jo nyt.

Pinnakisailu niin talvella, tornissa kuin atlastelussakin vaatii etukäteispähkäämistä, mikä on osa kisailunaatiskelua. Ruutuni puutelistassa on melkoisia rareja, kuten sinitintti, keltasirkku, pajusirkku, harakka, tavi, rautiainen jne. Mopolajit pitää pystyä hoitamaan pinnakisassa ja se on lähtökohtana nytkin. Löydän puutelistalta 15 helpohkoiksi olettamaani lajia, joita ei ole aiemmin merkattu havaituiksi ruudusta. Helppo ja helppo, teoria ja käytäntö, siinäpä ne. Sitten iltapuhteena karttatsekkaus, minne mennä etsimään puutelajeja ja kutistaa siirtyily minimiin, kun aamun tärkeä ääntelysesonki pitäisi hyödyntää maksimaalisesti. Meininkinäni on kerätä ns. täydellinen lajilista — tätä suositellaan atlashavaintojen ilmoittelussa — ruutureissustani eli tulostan atlakseen kaikki havaitsemani ruudun lajit pesimävarmuusindekseineen (= pvi) välittämättä siitä, onko toteamani pvi huonompi tai parempi kuin aiemmin ruudusta ilmoitettu pvi. Tietenkin ruutuhaasteen voi kuitata ilmoittamalla (vaikkapa Tiiran välityksellä; itse käytän atlashavaintojeni ilmoittelussa Laji.fi:n atlaslomaketta) vain ruudun lajit, joiden pvi:n saa parannettua.

Perjantaina klo 05.30 seison yökylmän kurittamaa peltoaukeaa putkeillen Pangan ruudun etelärajalla. Kiukooahon peltoaukea ruudun ainoana isompana peltoplänttinä tarjonnee todennäköisimmin tämän ympäristön lajeja. Pelto- ja metsänlaitalinnuston peruskimaraa kertyy nopeasti kymmenen lajin verran, joskin alhaisilla pvi:llä ja ruudulle uusia lajeja ei löydy. Lyhyt siirtymä peltoaukean toiselle kulmalle ja pellonlaitapökkelön nupissa nököttävä suopöllö listautuu ruudun ekaksi uudeksi ruutulajiksi. Pensastasku kuittautuu vain omaksi vuodariksi. Siitä nokka kohti läheistä Vehmasmäen luonnonsuojelualuetta. Ikkuna auki ja hidas sompailu metsätietä pitkin kuuluttaa tajuntaan muutaman laulavan metsien peruslajin, joiden joukossa lurittelee myös ruudun hakulajeihini kuulunut rautiainen. Punatulkkupari pomppaa viime tipassa auton keulan edestä ja heti perään hakkuuaukon puussa istuva mytty määrittyy hiirihaukaksi.

Tukkirekkojen painama keväinen metsäautotie vaatii riittävän maavaran ja parin muhkeamman kiven kiertämisen. Stoppi suojelualueen keskelle ja siitä metsään jutaamaan. Kuusivaltainen naavametsä möhköhaapoineen ja raitoineen vihjaa tikkoihin ja muihin kolopesijöihin. Pohjantikka pesineen löytyi jo viime kesän reissulla, mutta nyt kolmen vartin metsäkomppaus ei tarjoa tikan tikkaa. Muutakin sirkuttajaa on tarjolla niukasti. Pikkusieppo tai sinipyrstö sopisivat tähän miljööseen, mutta nyt ei tärppää. Kaksi kuusitiaista ja jokunen hippiäinen kuuluttavat lauluillaan olemassaolostaan. Töyhtötinttejä kirjaan komppaussummaksi ainakin kahdeksan. Hömpät jäävät kokonaan nokittamatta, vaikka luulisi niitä täällä asustavan. Kulorastaan kiireinen huiluttelu ja puukiipijän runkojyräys tallentuvat kaupanpäällisiksi. Metsäkone kolistelee puuta nurin lähitienoolla, ja pesimäaikaan!

Sitten roudan kuplittamaa metsätieuraa pitkin tykkänään tyynen Murto-Pajusen rantaan. Sieltä pitäisi löytyä ruutupuuttujat pajusirkku ja tavi. Siellähän ne ja bonuksina niille vielä mm. kuikkapari ja valkoviklo. Rantasuon kurkiparilla oli meneillään lisääntymisbiologiset säpinät. Järveltä palailen Kiukooahon peltoaukealle toiveissa, että kiurut olisivat heränneet taivaslennoilleen. Ainakin kaksi leijuukin droneina pellon yllä, joten myös näistä listautuu uusi ruutulaji, mutta pvi:ksi vain kakkonen. Köröttelyä eteenpäin ja tienvierustalla istuva sinisuokoiras säpsäyttää ponnahtaessaan siivilleen ja saalisteluaan jatkamaan.

Jatkaminen ruudulla vaatii lyhyen koukkauksen ruudun ulkopuollelle ja käväisenkin pikaisesti läheisellä Iso-Laihan lintujärvellä, joka on nyt oudon tyhjä vesilinnuista, mutta tarjoilee sentään oman atlasruutunsa uutukaislajeiksi tiltaltin ja leppälinnun. Vielä peliruudun ulkopuolinen pysähdys Ristisen kylällä, jossa makoilee noin 500 vapon potti muutaman harmaahanhen lisäksi. Ja oleellisimpana, merula merkkautuu tämän ruudun atlaslistalle — tavikset rules atlaksessa! Kaikkien ruutujen havainnot kannattaa hyödyntää atlakseen.

Leväsen kylä on jo Pangan ruudulla ja sirkkumaisen hahmon tienylityslento lyötättää jarrupolkimen pohjiin. Ulos autosta ja ruudun helppolajikategoriaan listaamani keltasirkun selkeä hermoilu pyöräyttää pv-indeksiksi kuuskolmosen. Samoilta jalansijoilta hoksaan harakan liihottelun lähipellon nurkkauksessa ja taas uusi pointsilaji ruutuun. Mikä ornitologinen sielunläikähdys atlaksen myötä näistäkin perussiivekkäistä, jotka linturetkillä yleensä sivuutetaan vain jonninjoutavuuksina rarimpien lajien ollessa päällimmäisimpänä hakusessa. Yllättäen harakkaa en sen koommin havaitse enää ruudulla reissun aikana. Uusi sinisuokoiras kyhjöttää tienvarsipellossa vihjaten oleilullaan kevään hyvään myyrätilanteeseen.

Atlaksessa kannattaa tarkistaa spesiaalilajien toivossa ruudun erikoisemmat ympäristökohteet, pienetkin. Piipahdus Iso Riistasuon turvetuotantosuolla oli kuitenkin silkkaa ajanhukkaa, sieltä ei irtoa mitään uutta. Sen sijaan satsaus läheisen Majakankaanalussuon suojelualueella käyntiin oli tuottavampi peliliike. Suon tuntumaan johtava heikkokuntoinen metsäautotiekin oli juuri äskettäin lanattu kuin tilauksesta. Suon poikkeuksellisen ison, 70 yksilön kalalokkikolonian laidalla hautoi kolme selkälokkia. Poikkeuksellinen suolintulaji ja hyvä korotus lajin pvi:iin. Soidintavasta metsäviklosta irtosi vielä upouusi lajilisä ruudun listalle.

Maantie johdatti taas kohderuudun ulkopuolelle ja siellä houkutteli entiselle turvesuolle perustettu Soidinsuon kosteikko. Todennäköisesti ennemminkin metsästyskohteeksi myllätty laaja allaslampareikko vaikutti tutustumisen arvoiselta atlaskohteelta. Heti autosta ulos pompatessani kuovin munapesä kirjautui kosteikkoruudun tilastoon korkeimmalla pvi:llä 82. Tekolammikoiden tavien, telkkien, haapanoiden ja tukkasotkan joukosta löytyi yllättäen harmaasorsapari ja kolme mustakurkku-uikkua. Kurkipari kähmyili rannalla pesintäelkein. Mutta sitten takaisin Pangan ruudulle ja maantietä pitkin kohti Petäjäjärveä.

Hiekkatien reunuskumpareella heilahti iso viuhka, mustan kukon pyrstö. Hidasta valuttelua lähemmäksi, josko onnistuisi saada autosta käsin dokumenttikuvaa soidinpörhentelevästä homenokasta. Ohittaessani otus ryntääkin tummaa autoani kohti. Paiskautuiko se hullu auton alle kiihkossaan? Onneksi ei, vaan äijä porhalsi takaisin lähtökumpareelleen. Pirssi kauemmaksi ja sieltä hiiviskelyä lähemmäksi kameran kera. Hiippari sai metson tulistumaan ja rymistelemään uudestaan kaula ojossa kohti, ja meitsi perääntyi suosiolla. Tiellä pystyi liikkumaan, mutta maantieojan toiselle puolelle meneminen sai soidinperformanssin keskeytymään uhkailusyöksähtelyihin. Sinne soidintaja jäi pörräämään, toivottavasti ei päädy jatkossa liikenteen uhriksi soidinsokeudessaan.

Mökkitien ja venerantapolun kautta päädyn järven rantaan, jossa tajuntaan tärähtää ihanainen sinitintin tirahtelu, joka lopultakin nostaa lajin ruudun pesimälajilistalle minimipvi:llä 2. Eipä sinitintin havaitessaan yleensä jaksa isommasti havaintoaan hyreksiä, mutta nyt melkein irtoaa pumpputuuletus. Karu Petäjäjärvi tarjoilee muutaman järvilajin täydelliselle lajilistalleni, mutta näiden entuudestaan havaittujen lajien nyt kirjaamani alhaiset pvi:t eivät nostata ruudun pesimävarmuussummaa tippaakaan.

Lopuksi päätän vielä poiketa kartalla lintuvesityyliseltä näyttävälle Pieni Petäjäjärvellä, jonka eteläkulmalle pääsee käppäilemään puolen kilsan taipaleen helposti peltoa pitkin. Pellolla vilahtaa kaksi kookasta myyrää, petolintuapetta taitaa olla tarjolla nyt tavallista riittoisammin. Kannatti pistäytyä järvellä ja rämpiä rantaluhdalla, sillä ruudun lajilista piteni haapanan lisäksi myös taigametsähanhella. Hanhipari lusmuili reviirilintujen oloisesti ja saattoi olla suunnittelemassa siirtymistä jollekin lähikosteikolle, elleivät olleet sitten jäämässä mahdolliseen pesintäyritykseen tämän kohdejärven äärelle.

Verkkaiseen tahtiin edennyt atlaskeikkani kesti varttia vaille 8 tuntia. Etukäteen ”helppolajeiksi” leimaamistani hakulajeista jäi löytymättä vain kolme (isokoskelo, viherpeippo ja varpunen). Atlasreissun saldona oli yhteensä 60 lajia ja ruudun pesimävarmuussummaa sain kasvatettua 17 pisteellä lukuun 150, joten harmillisesti ruutuhaasteen kuittaaminen jäi vain neljän pointsin päähän. Ainakin lyhyenläntä paikkoretki pitää siis vielä tehdä. Ruudulta on toistaiseksi saatu atlakseen 82 lajia.

Suosittelen leppoisaa atlasretkeilyä ja erityisesti niissä maakuntamme atlasruuduissa, jotka on väritetty hankkeen tulospalvelukartassa keltaisella (=  satunnaishavainnoidut ruudut) tai oranssilla (= välttävästi havainnoidut ruudut). Katso mahdollisesti tarvitsemiasi atlasohjeistuksia Kuikan kotisivuilta. Sieltä löytyy myös atlastelun tuottamia lajikarttoja ja muutakin atlasinfoa.

Markku Ukkonen