Category: tapahtumat

Bongaa päivä pihalla 6.-7.5.2023

Koronarajoitusten aikana syntynsä saanut, suosittu Bongaa päivä pihalla järjestetään kevään kiihkeimpänä lintuviikonloppuna 6.-7.5. Tapahtumassa on tarkoituksena havaita mahdollisimman monta lajia pihapiiristä käsin joko lauantaina tai sunnuntaina. Havainnointialue ulottuu 100 metrin säteelle kotitalosta tai mökistä, mutta myös kauempaa näkyvät tai kuuluvat linnut lasketaan. Havainnointiaikaa on koko vuorokausi 0-24, josta voi käyttää itselleen parhaiten sopivan ajan. Osallistua …

Jatka lukemista

Lintuopastus Varkauden Ruokojärvellä 23.4.2023

Varkauden Ruokojärven lintutornilla järjestetään su 23.4. klo 9-12 lintutorniopastus. Tapahtuma sopii kaikenikäisille, oppailta voi lainata kiikareita ja myös kaukoputkeen voi halutessaan kurkistaa. Viime päivinä tornilta on havaittu mm. haarahaukkoja, rusko- ja sinisuohaukkoja, metsähanhia ja kaulushaikara. Tervetuloa!

Kuikan kaiku 29.3.2023 – Lintujen kevätmuuton ajankohtaiset

Keskiviikkona 29.3. Kuikan kaiussa keskustellaan lintujen kevätmuuton ajankohtaisista. Vaikka olosuhteet ovat vielä varsin talviset, on ensimmäisiä muuttajia jo saapunut. Mitä ja missä, tule kuuntelemaan ja kerää samalla laatuvinkkejä kevään ensimmäisille linturetkille. Kokous alkaa tuttuun tapaan klo 18 ja tapahtuu Teams-sovelluksen kautta. Kokoukseen osallistutaan alla olevan linkin kautta. Tietokoneelle ei tarvitse asentaa mitään erillisiä ohjelmia, kokoukseen …

Jatka lukemista

Lintukävely Varkaudessa 5.3.2023

Varkauden Kämärillä järjestetään 5.3.2023 opastettu lintukävely, lähtö tapahtuu klo 10 kaupungintalon edestä. Kyseessä on Varkauden Luonnonystävien perinteinen kevätkauden avaus, joka pidetään yhdessä Lintuyhdistys Kuikan kanssa. Opastetulle linturetkelle lähdetään kaupungintalon parkkipaikalta, jonka jälkeen kierretään Kämärin polkuja lintuja tarkkaillen. Tapahtuma on kaikille avoin. Jos olet osallistunut 100 lintulajia -haasteeseen, retkellä on mainio tilaisuus kerätä lisää pinnoja lajilistaan. …

Jatka lukemista

Kuikan kaiun 22.2.2023 kuulumiset

Helmikuun Kuikan kaiussa käsiteltiin pöllöjen soidinääntelyä. Pohjois-Savossa kevättalvella ovat yleisimmin kuultavissa huuhkaja, viirupöllö, helmipöllö ja varpuspöllö. Kuuntelimme myös lapinpöllön, lehtopöllön, hiiripöllön ja meille keväällä myöhemmin saapuvien sarvi- ja suopöllöjen äänitteet. Pöllöjen soidinääntelyn kuuluvuuksissa on eroja, siinä missä huuhkajan kumea huuu kantaa tyynessä säässä jopa usean kilometrin päähän, kuuluu varpuspöllön vihellys tai lapinpöllön uhke vain lähimaastoon. …

Jatka lukemista