Puutossalmi Open 30.9.2023

Lämmin syksyinen aamu, tuuli puhalteli lännen ja lounaan suunnasta läiskytellen laineita lossin aallonmurtajaan. Idän taivaalla näkyi aamun kajoa pilviverhon vallatessa taivaan kantta kuitenkin koko ajan lisää.

Liisa Tolvanen – Puuttossalmi Open 30.9.2023 (1)

Ilkka oli tullut paikalle heti päivän valjettua ja lisää joukkoa alkoi kertyä jo ennen kahdeksaa. Aikainen harrastaja nappaa mehevimmät havainnot.

Aamun ensitunteina muutto oli poikkeuksellisen vilkasta. Vesilintujen parvia tuli horisontista tiuhaan tahtiin. Parvien koot vaihtelivat muutamasta kymmenestä muutamaan sataan. Varsinkin puolisukeltajasorsien sekaparvia (haapana, jouhisorsa, lapasorsa) meni useita. Lisäksi tavia ja muutama puhdas jouhisorsaparvi, iso- ja tukkakoskeloita ja tukkasotkia ohitti staijaajat tunnistusetäisyydeltä.

Aamun edetessä havaintoja tehtiin metsä- ja valkoposkihanhista. Yksi pieni parvi pyörähti lossin pohjoispuolen lahdella jatkaen matkaa kohti etelää, mutta yksi uupunut muuttaja laskeutui viereiselle aallonmurtajalle paikalliseksi huutelemaan kavereidensa perään. Toinen yksinäinen naapuripenkalla viivähtänyt kahlaaja osoittautui Ilkan kuvista tunnistetuksi suosirriksi.

Liisa Tolvanen – Puuttossalmi Open 30.9.2023 (2)

Sään haltijoita uhmaten paikalle saapui 12 innokasta harrastajaa ja aamun ensimmäisinä tunteina todistimme varmaankin Puutossalmen parhainta muuttoa!

Taivas tummui ja ensimmäiset pisarat tipahtelivat kohta aamuyhdeksän jälkeen. Sadetakkeja ja sontikoita haettiin optiikan suojaksi. Vielä ei annettu periksi. Puoli kymmenen tienoilla koettiin salaman välähdys ja kunnon jyrähdys, harvinaisia ilmiöitä nämäkin näin syksyllä. Ja kohta taivas aukeni ja penkka tyhjeni autojen suojiin. Sitkeimmät jatkoivat aina puoleen päivään saakka välillä sadetta suojassa pitäen.

Aarne Hagman – Puuttossalmi Open 30.9.2023

Minä luovutin ja lähdin kotiin kuivattelemaan. Olipa tapahtumarikas aamu!


Liisa Tolvanen