Category: Kuikan lintupaikat

Kuusilampi

Kuusilampi sijaitsee kunnan lounaisosassa Nilakkaan pistävällä Hirviniemellä. Hirviniemen kärkeen Jokijärveltä menevä paikallistie halkaisee Kuusilammen. Tieltä näkee hyvin järven eteläpään. Pohjoispäässä ruoikot estävät näkyvyyden. Pesimälajistoon kuuluvat mm. laulujoutsen, kurki ja tukkasotka. Keväällä lammella voi tavata kaakkurin. Kuusilampi: Google Maps

Pieni-Korppinen

Pieni-Korppinen on lähellä Pielavedeltä Iisalmeen menevää tietä 563 Korppisen järven kaakkoispuolella. Lammen voi tarkastaa sen eteläpäähän tulevalta tilustieltä ja rantapeltojen reunoilta. Pesimälinnustoon kuuluvat mm. laulujoutsen, tukkasotka, nauru- ja pikkulokki. Pieni-Korppinen: Google Maps

Iso-Kiukoinen

Iso-Kiukoinen on aivan Pielaveden kirkonkylän pohjoispuolella. Lammelle pääsee parhaiten etelästä Tuomikontietä pitkin. Lampea voi kiikaroida läheisiltä pelloilta. Lammen rantoja on raivattu näkyvyyden parantamiseksi. Lähitulevaisuudessa aluelle rakennetaan myös lintutorni. Kohde sopii tajaaman läheisyyden vuoksi erinomaisesti koulujen retkiohjelmaan. Pesimälinnustoon kuuluvat mm. lapasorsa, heinätavi, laulujoutsen ja telkkä. Läheisillä pelloilla pesii säännöllisesti kuovi, töyhtöhyyppä ja tuulihaukka. Pensaston yleisimpiä lintuja …

Jatka lukemista

Penkkisuo

Penkkisuo on suojeltu avosuo, joka sijaitsee kunnan itäreunalla hiukan tien 77 pohjoispuolella. GT-kartalle kohde on merkitty omalla nimellään. Suolle pääsee parhaiten sen länsipuolella tulevalta Aittosuon metsäautotieltä, josta joutuu kuitenkin kävelemään yli 500 m suolle. Suon linnustoon kuuluvat mm. riekko, teeri, pikkukuovi, liro ja tuulihaukka. Suolla pesii myös pieni kalatiirayhdyskunta sekä reunahaavikossa palokärki. Suolinnusto on edustavimmillaan …

Jatka lukemista

Ventojoen metsät

Naturaan kuuluvat Ventojoen vanhat metsät sijaitsevat kunnan koillisosassa Löytänän järven luoteispuolella. Löytänän länsipuolitse kulkeva metsäautotie sivuaa metsäalueen reunaa. Tie ylittää Löytänästä laskevan Ventojoen, jonka molemmin puolin metsät ovat. Alueen pesimälinnustoon kuuluvat ainakin töyhtötiainen, käpytikka, pohjantikka, palokärki, peukaloinen, korppi , hiirihaukka ja kanahaukka. Ventojoki: Google Maps