Category: tiedotuksia

Koronakevät

Koronavirus on pysäyttänyt ihmiskunnan, muttei lintuja. Kevätmuutto käynnistyy nyt toden teolla ja upeat kevätsäät houkuttelevat tarkkailemaan lintuja. Elämme silti poikkeusoloissa, joten meidän on myös toimittava sen mukaisesti. Oireettomatkin henkilöt voivat tietämättään kantaa ja levittää virusta. Jotta voisimme suojella mahdollisimman montaa riskiryhmäläistä parhaamme mukaan, on lintuharrastuksessakin muistettava seuraavat säännöt: Turvaväli lähimpään kanssaihmiseen vähintään 1 metri Korkeintaan …

Jatka lukemista

Maaseudulla retkeily

Kevätmuutto alkaa ja lintuharrastajat kääntävät autojensa keulat kohti parhaita lintupaikkoja. Monet näistä sijaitsevat pelloilla maaseututeiden varsilla. Yksi tällaisista alueista on Lapinjärven lintualue Maaningalla. Noudattakaamme alla olevia sääntöjä, jotta voimme elää sulassa sovussa paikallisten asukkaiden ja elinkeinonharjoittajien kanssa, eikä kenellekään aiheudu vaaraa tai turhaa harmia. Muistetaan jättää automme aina sellaiseen paikkaan, jotta siitä mahtuu ohi myös …

Jatka lukemista

Tornien taistoon ilmoittautuminen ja kevään retket

Tornien taistoon ilmoittautumisen alkua on lykätty neljällä viikolla eteenpäin, eli ilmoittautuminen alkaa vasta ke 15.4.! Valtiovallan asettama poikkeustila jatkuu 13.4. saakka, mutta rajoituksia mm. kokoontumisille voi olla vielä senkin jälkeen. BirdLife Suomi pyrkii järjestämään Tornien taiston, jos se on silloisten ohjeiden mukaisesti mahdollista. Kuikan opastetut retket on peruttu samaiseen 13.4. asti, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen …

Jatka lukemista

AHK tiedottaa

Tiedoksi RK:n hyväksymiä harvinaisuushavaintoja Kuikan toimialueelta: AavikkotylliSii Raasio 4.7.2019 (+1kv k)– maakunnan 1. havainto ja vasta 2. sisämaasta NunnataskuKuo Nilsiä, Nilakka 12.10.2019– maakunnan 1. havainto ValkopäätiainenTer 24.-26.11.2019maakunnan 2. havainto (hyväksyttiin puhtaana valkopäätiaisena) MustakaularastasIis Pihlajaharju 31.1.-27.2.2020 (2kv k)– maakunnan 4. havaintoMyös tämä havainto lienee nyt käsitelty:Kuo Maaninka, Käärmelahti 21. ja 23.10.2018– maakunnan 3. havainto

Lintutietoa Kuikan sivulla

Suomessa on nyt poikkeustilanne, mutta toki linturetkillä voi yksin tai pienellä porukalla käydä.Jos tähän ei ole mahdollisuutta ja haluat tai sinun pitää olla kotosalla, voi lintuja harrastaa vaikka näin: Lintutietoa sivulle on koottu erilaista lintuharrastukseen ja ylipäätään lintuihin liittyvää materiaalia. Sisältö täydentyy ajan kanssa.Esittelen tässä, mitä sivulta ja sen kautta tällä hetkellä löytyy. Linnuista ja …

Jatka lukemista