Category: tiedotuksia

KEVÄTKOKOUS SIIRTYY

Kuikan hallitus on päättänyt perua kevätkokouksen 16.3.2020 koronavirustilanteen vuoksi. Kokous pyritään järjestämään kevään tai alkukesän aikana. Kokouksen ajankohdan varmistuttua se kutsutaan koolle sääntöjen mukaan. Myös BirdLife Suomen hallitus päätti (13.3.), että edustajiston kokous siirretään maaliskuulta kesäkuulle. “Valtioneuvosto ja THL ovat viime päivinä ohjeistaneet suomalaisia ryhtymään erilaisiin toimiin koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Kaikki isot tapahtumat kielletään 31.5. …

Jatka lukemista

Kuikan lintupaikat

Monipuolinen paketti linturetkille Lintupaikat on nyt päivitetty kartoilla ja karttalinkeillä. Kartat Sivulla on ensin kartta, johon on merkitty lintutornit, katselulavat ja näkötornit.Kunkin alueen/kunnan kohdalla on linkki sen lintupaikkakarttaan.Kartoista voi valita oletuksena olevan taustakartta-tason lisäksi maastokartan tai ilmakuvan.Karttaa voi zoomailla ja liikuttaa, mutta mobiililaitteilla paikat ja niiden nimet eivät skaalaudu kunnolla yhteen.Paikkamerkeissä ei ole linkkiä eikä …

Jatka lukemista

Talvilintulaskentojen kevätkierros

Talvilintulaskentojen viimeinen kierros alkaa pe 21.2. ja päättyy su 8.3. Eriskummallinen talvi vaikuttaa todennäköisesti yksilömääriin sekä lajivalikoimaan, mutta kuinka paljon? Onko leuto talvi ollut siivekkäille erityisen armollinen, joko huhtikuulta tuoksuva keli tuo muuttajia tullessaan? Tulossa on mielenkiintoinen laskentakierros, muistathan laskea reittisi! Uuden talvilaskentareitin voi perustaa vielä nytkin. Olisi tärkeää saada lisää uusia reittejä sekä herätellä …

Jatka lukemista

Pihabongauksen tulokset

Tänä vuonna komea sää suosi pihabongaajia, ja osallistujia Pohjois-Savossa saatiin yli 500 pihalta yli 700 henkilön voimin. Havaintoja tuli 24 000 linnusta. Talitiainen kiilasi kärkeen 5 000 yksilöllä ohi viime vuoden ykkösen keltasirkun, joita ynnättin nyt yli 4 500 kappaletta. Kolmanneksi saatiin sinitiainen (yli 3 000 yksilöä) ja neljänneksi menestystarinaansa jatkava pikkuvarpunen (yli 2 100). …

Jatka lukemista

AHK tiedottaa

Kuikan alueharvinaisuuskomitea (AHK) käsitteli 14.1.2020 kokouksessaan viime vuoden harvinaisuushavaintoja ja hyväksytyksi tuli mm. Pohjois-Savolle uudeksi lajiksi aroharmaalokki (Larus cachinnans), joka havaittiin 08.07.2019 Iisalmen jäteasemalla. Raasion heinäkuinen havainto aavikko-/ylänkötyllistä ja marraskuinen Tervossa kuvattu valkopäätiainen menevät valtakunnallisen rariteettikomitean (RK) käsiteltäviksi. Harvinaisuuskatsaus kokonaisuudessaan julkaistaan kevään Siivekkäässä.