Category: tiedotuksia

Hyvä aika pöntöttää

Tehometsätalous on aiheuttanut kiinteistöpulan kolopesijöillemme. Luonnonkolojen puutteessa on hyvä tarjota monipuolisesti pönttöjä, jotta pesijät löytäisivät edelleen paikan uuden sukupolven luomiseen. Lisäksi kolot/pöntöt tarjoavat linnuille ja oraville suojaa talvipakkasilla. Pönttöjä saa ostettua valmiina, mutta niitä on helppo valmistaa myös itse. Alla olevasta linkistä löytyvät BirdLife Suomen kattavat lajikohtaiset ohjeet linnunpönttöjen rakentamiseen. Näiden tekeminen onnistuu vaikka yhdessä …

Jatka lukemista

BirdLife: metsälintujen suojelu

Edellyttää tutkimustiedon huomiointia päätöksenteossa Metsäluonto köyhtyy, ja metsälintujen uhanalaistuminen Suomessa jatkuu. BirdLife Suomen vuosikokoukseen Ouluun kokoontuneet Suomen lintuyhdistysten edustajat peräänkuuluttavat luontoa koskevan tutkimustiedon huomiointia metsiä koskevassa päätöksenteossa, vanhojen metsien suojelua, hakkuumäärien vähentämistä sekä muutoksia metsien käsittelytapoihin. Erityisen hälyttävänä vuosikokousedustajat pitävät tavallisten, monenlaisissa metsissä elävien metsälintujen vähenemistä. Esimerkkinä mainitaan erittäin uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen, jonka pesimäkanta on …

Jatka lukemista

Kuikan sääntömääräinen kevätkokous 15.3.2023

Lintuyhdistys Kuikka ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään ke 15.3.2023 klo 18:00 alkaen Kuopion Lyseon lukion luokassa 101, osoitteessa Puijonkatu 18. Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teams-sovellusta käyttäen. Etäyhteydellä osallistuvien on ilmoittauduttava etukäteen alla olevan linkin kautta. Ilmoittautumisen perusteella lähetetään etäosallistujille sähköpostiin linkki, jonka avulla Teams-kokoukseen pystyy liittymään. Yhteyden luomiseksi omalle kotikoneelle ei tarvitse asentaa erillisiä ohjelmia. …

Jatka lukemista

Lintukävely Varkaudessa 5.3.2023

Varkauden Kämärillä järjestetään 5.3.2023 opastettu lintukävely, lähtö tapahtuu klo 10 kaupungintalon edestä. Kyseessä on Varkauden Luonnonystävien perinteinen kevätkauden avaus, joka pidetään yhdessä Lintuyhdistys Kuikan kanssa. Opastetulle linturetkelle lähdetään kaupungintalon parkkipaikalta, jonka jälkeen kierretään Kämärin polkuja lintuja tarkkaillen. Tapahtuma on kaikille avoin. Jos olet osallistunut 100 lintulajia -haasteeseen, retkellä on mainio tilaisuus kerätä lisää pinnoja lajilistaan. …

Jatka lukemista

Kuikan kaiun 22.2.2023 kuulumiset

Helmikuun Kuikan kaiussa käsiteltiin pöllöjen soidinääntelyä. Pohjois-Savossa kevättalvella ovat yleisimmin kuultavissa huuhkaja, viirupöllö, helmipöllö ja varpuspöllö. Kuuntelimme myös lapinpöllön, lehtopöllön, hiiripöllön ja meille keväällä myöhemmin saapuvien sarvi- ja suopöllöjen äänitteet. Pöllöjen soidinääntelyn kuuluvuuksissa on eroja, siinä missä huuhkajan kumea huuu kantaa tyynessä säässä jopa usean kilometrin päähän, kuuluu varpuspöllön vihellys tai lapinpöllön uhke vain lähimaastoon. …

Jatka lukemista