Category: ajankohtaista

Syystaesto 2020 lähestyy

Kuikan kiihkeä Syystaesto kamppaillaan tänä vuonna lauantaina 19. syyskuuta. Kisa-aika on neljä tuntia ja aloitus tapahtuu klo 7-9 välillä. Kisa-alueena toimii torni tai jokin muu joukkueen valitsema tarkkailupaikka sekä sitä ympäröivä alue 100 metrin säteeltä. Vähintään kahden joukkueen jäsenistä on havaittava ja tunnistettava laji. Houkuttimia ei saa käyttää. Joukkueiden kokoa tai koostumusta ei ole (korona)rajattu, …

Jatka lukemista

Langat notkuvat

Osalla lajeista, varsinkin hyönteissyöjillä nuoriso alkaa olla valmis muuttoa varten (osa lajeista on jo muuttanut) ja yksilöitä ynnättäväksi riittää. Viime viikkoina puhelinlangat ovat laulaneet, kun mm. pääskyt ja kottaraiset ovat napottaneet langoilla muuttoon valmistautuen. Västäräkkejä vilistää kaikkialla, samoin keltavästäräkit ovat muutolla isolla porukalla. Pikkuhiljaa lintumäärä kuitenkin hiipuu, kun suuret määrät hyönteissyöjiä poistuu. Haukkoja kiertelee ja …

Jatka lukemista

Tarkkana sorsametsällä

Metsästäjäliitto ja Birdlife Suomi korostavat malttia 20.8. klo 12 käyntiin pärähtävään vesilintujen metsästykseen. Lajitunnistus on hyvin tärkeää ja taantuvien lajien metsästystä kehotetaan välttämään. Monen merkittävän riistavesilinnun kanta Suomessa on taantunut ja suuri osa lajeista on uhanalaisia. Riistavesilinnuista äärimmäisen uhanalaiseksi on luokiteltu punasotka, erittäin uhanalaisiksi tukkasotka, haahka ja nokikana sekä vaarantuneiksi taigametsähanhi, haapana, jouhisorsa ja heinätavi. …

Jatka lukemista

Syysmuuton tuulet tuoksuvat

Niin vain kesän korkein kohta on koettu ja takanapäin, on jälleen aika aamukasteen ja elokuun kuutamossa kypsyvän viljan. Pääskyt ovat alkaneet kertyä suuriin parviin ennen antautumistaan matkalle kohti Afrikkaa. Lämpimiä ja tyyniä kesäpäiviä on riittänyt hyvin siipiniekkoja ruokkimaan. Muita näkyviä parvia muodostavat rastaat, joiden laumat tuntuvat hetkellisesti valtaavan kokonaisen tontin tai pellon. Violetinsinisistä jätöksistä päätellen …

Jatka lukemista

Nuorisoa liikkeellä

Kun aikuiset linnut vetäytyvät pesintöjen jälkeen piiloihinsa viettämään sulkasatoa, on jälkikasvun aika nousta estradille. Nuorisolle tyypilliseen tapaan nämä hieman hölmönrohkeat linnunalut eivät katseita kaihda, vaan parveilevat ja poukkoilevat pusikoissa ja pöpeliköissä hyvinkin pelottomina, toisinaan jopa uteliaina. Havainnoijan saattaa silti yllättää uusi ongelma, kun kaikki pihan linnut näyttävätkin yhtäkkiä samanlaisilta harmaanruskeilta, viiruisilta ja pilkullisilta höyhenpalloilta. Alla …

Jatka lukemista