Category: ajankohtaista

Lintujen pesintää katolla?

Jos talossa/talonyhtiössä on ongelmana katolle pesivät linnut, tyypillisesti lokit, voi pesintää yrittää estää erilaisin keinoin. Verkkoja tai muita estäviä rakenteita voi viritellä, kunhan ne ovat sellaisia, etteivät linnut voi takertua niihin. On myös mahdollista laittaa ilmavirrassa liehuvia, heiluvia ja välkehtiviä nauhoja, joita linnut toivon mukaan karsastavat. Keinoista tehokkain on kuitenkin katolla liikkuminen ja hätistely keväällä …

Jatka lukemista

Hanhia saapuu

Huhtikuun alussa kevätmuutto on ollut tavanomaista pidemmällä. Metsähanhia on saapunut mukavasti, varsinkin Maaningan Lapinjärvellä on ollut jo parisensataa metsuria, seassa jokunen meri-, tundra- ja kanadanhanhikin. Sulilla on voinut katsella telkkiä ja isokoskeloita, myös ensimmäiset uivelot ja haapanat ovat saapuneet. Joutsenten ja hanhien sävyttämään keväiseen äänimaisemaan on saatu lisää täytettä, kun kiurut pitävät lentokonserttejaan taivaissa ja …

Jatka lukemista

Tornien taistosta Pihojen taisto 9.5.

Koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi perinteinen Tornien taisto muuttuu tänä keväänä Pihojen taistoksi! Tapahtuma järjestetään la 9.5. klo 5-13. Kyseessä on leikkimielinen kaikille avoin kilpailu, jossa kilpailuareenana voi toimia mm. parveke, terassi tai muu omalta pihalta valittu halkaisijaltaan noin 5 metrin kokoinen alue. Tarkoituksena on laskea tästä pisteestä havaitut lajit. Pihojen taistoon voi osallistua joko yksin …

Jatka lukemista

Havainnoi huomaavaisesti

Linnuista kiinnostuneiden vuoden kohokohdan alkaessa on hyvä muistuttaa, kuinka lintuja havainnoidaan huomaavaisesti. Kaiken toiminnan perustana on, ettei lintujen hyvinvointi saa koskaan vaarantua. Muista retkeillessäsi siis seuraavat ohjeet: Lintuja ei saa turhaan häiritä. Älä mene liian lähelle lintuja, jotteivat ne joudu keskeyttämään toimiaan ja pakenemaan. Käytä kiikareita ja/tai kaukoputkea. Älä myöskään ahnehdi kuvatessa. Erityistä varovaisuutta on …

Jatka lukemista

Kevätmuutto alkoi

Ikuiselta tuntunut harmaus ja pimeys vaihtui viimein keväiseen kirkkauteen, vaikkakin ne kuuluisat hohtavat hanget ovat loistaneet lähinnä poissaolollaan. Toki ainakin Ylä- ja Koillis-Savossa on päästy jopa hiihtelemään. Ensimmäinen töyhtöhyyppä täräytti laskeutua Kallansilloille 7. maaliskuuta, jonka jälkeen niitä on ilmestynyt lähinnä yksittäisiä sinne tänne. Myös pulmusia on nähty vasta yllättävän vähän, liekö syynä lumettomat pellot, jolloin …

Jatka lukemista