Author's posts
heinä 04 2022
Retkiblogi: Kuikan kesäralli 2022
Kun kuulin, että Kuikka järjestää kesärallin akselilla Rautavaara-Sonkajärvi-Vieremä, olin aivan innoissani. Rautavaaran ja Varpaisjärven rajalla sijaitseva Älänne on minulle lapsuudesta tuttua, rakasta seutua, voisin kutsua sitä jopa toiseksi kodikseni. Hetken vaikutti jo siltä, etten pääsekään osallistumaan, mutta lopulta lapsukaisille löytyi vahtiva silmäpari muutaman tunnin ajaksi ja näin rallaaminen onnistui. Suunnittelin sopivan ”triathlon”-retken, johon kuuluisi niin …
huhti 20 2022
Retkiblogi: Kuu tunturikiurusta kesään
Lämpöaalto hyökyi halki Suomen, ja Maaningallakin vähennettiin villahousuja lämpötilan kavutessa jopa plus viidentoista yläpuolelle, ilman samalla seisoessa lähes täysin tyynessä kelissä. Peltojen paksut hanget ohenivat suhisten. Liki koko Suomen kattanut, pitkälle kevääseen jatkunut lumitalvi sai aikaan sen, että rannikolle ehti pakkaantua runsaasti lumien sulamista odottelevia muuttolintuja. Nyt tuo massa alkoi pikkuhiljaa purkautua myös Pohjois-Savoon, jonka …
huhti 17 2022
Puheenjohtajan porinat: Nautitaan keväästä!
Maailmantilanne on puhuttanut tavallista enemmän viimeisen kahden vuoden ajan. Ensin seurattiin koronapandemiaa ja uutisointia siitä. Helmikuussa tilanne muuttui yhdessä yössä ja nyt uutisten pääotsikoissa on ollut Ukrainan sota ja sen aiheuttamat kärsimykset ja raakuudet. Tällaisessa tilanteessa me uppoudumme helposti seuraamaan uutisia. Näihin hetkiin ja tilanteisiin tarvitaan myös muuta ajateltavaa. Lintuja voi harrastaa läpi vuoden, mutta …
huhti 16 2022
Lintuatlas Pohjois-Savossa
Suomen neljäs lintuatlas on käynnissä. Lintuatlaksen toteuttavat yhteistyössä Birdlife Suomi ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Tavoitteena on selvittää vuosien 2022‒25 aikana Suomen pesimälinnuston levinneisyys. Lintuyhdistys Kuikan tavoitteena on edistää pesimälinnuston levinneisyyden selvitystä Pohjois-Savon alueella. Atlasretkeily on helppoa ja mukavaa sekä sitä voit tehdä vaikkapa oman asuinpaikkasi ympäristössä. Havainnot kerätään 10 X 10 km karttaruutujen perusteella. Kaikki …
huhti 16 2022
Mustanmerenlokki ensi kertaa Pohjois-Savossa
Suomessa satunnaisesti tavattava mustanmerenlokki havaittiin 14.4. Varkaudessa ensimmäistä kertaa Pohjois-Savossa. Heikki Pentikäinen löysi linnun Varkauden Huruslahdelta torstai-iltana lokkien yöpymisporukasta jäältä. Kokeneena harrastajana hän varmistui nopeasti havainnosta ja hän soitti paikalle Nykäsen Pekan, jotta linnusta saataisiin vielä hyvät kuvadokumentit. Lintu näyttäytyi myös 15.4. liikkuen jonkun verran Varkauden keskustan ympäristön avoimilla sula-alueilla. Lintu katosi 15.4. iltapäivällä, jonka …