elo 12 2021
Fingrid suunnittelee uutta voimajohtoa Vaalan ja Joroisten välille niin sanotun Järvilinjan vahvistamiseksi (Vaala, Kajaani, Vieremä, Sonkajärvi, Iisalmi, Lapinlahti, Siilinjärvi, Kuopio, Suonenjoki, Leppävirta, Pieksämäki, Joroinen).
Hanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointimenettely on käynnissä. Fingridin hankkeen asiakirjat löydät tästä.
Lintuyhdistys Kuikan lausunnon voit lukea tästä linkistä (pdf).
elo 06 2021
18.8. klo 16-20 Foto Fennica järjestää Pop-Up optiikkaesittelyn Kuopiossa Karttulan Keihäsjärven lintutornilla (Karttulantie 2358). Mukana on valikoima erilaisia kiikareita ja kaukoputkia, joita voit testata oikeissa maasto-olosuhteissa.
Tarkkailun ohessa voit samalla kahvitella ja perehtyä lintujen määritykseen asiantuntijoiden avustuksella. Noudatamme viranomaisohjeistusta, turvavälejä ja muuta jo totutta kaavaa.
Paikalle ei saa tulla sairaana, vaikka mieli tekisi!
elo 05 2021
On elokuun kolmas päivä. Taivas on harmaa ja sataa. Miten tätä sadetta on odotettukaan kuuman ja sateettoman alkukesän jälkeen. Sateen ropina kuuluu ulkoa, kun pisarat rummuttavat ikkunoihin ja peltikattoon, väliin hiljemmin, väliin napakammin. Luonto nauttii pitkän kuivan kauden jälkeen. Katselen puita, ne ovat liikkumattoman hiljaa, väliin jokin oksa hieman heilahtaa.
Aika tuntuu matelevan istuessani sisätiloissa, kun tavallisesti päivä on vietetty ulkosalla tiiraillen puita ja taivasta ja nauttien lämmöstä omenapuun varjossa puutarhakeinussa.
Jotain pitänee tehdä. Eihän sitä nyt näin jouten viitsi olla. Mietin, alkaisinko kertomaan tämän vuoden retkistä, jutun sieltä, toisen täältä, mutta alkaako se ajatus juoksemaan, että sen voisin toteuttaa ja jos voisi, niin ottaisinko vain kertomuksiin muutaman kohtaamisen retkeltään.
Katselen valkokuvia tietokoneelta ja palailen alkutalveen, eli toiseen päivään tammikuuta. Enpä ole kovinkaan käynyt tienpäällä tähän aikaan vuodesta katsomassa näkyykö lintuja muuallakin, kuin kotipihassa, mutta tänään aiomme lähteä.
Suuntaamme auton keulan ensin kohti Palonurmea.
Ei meinaa näkyä niin yhtikäs mitään, kunnes saavumme pienen joen ääreen. Joki virtaa hiljalleen. Eipä ole jäätynyt vielä kokonaan. Siihen sulan viereen pysähdytään.
Hiljaista on, kunnes jostakin pyrähtää sulalle jokin lintu. Koskikarahan se siinä.
Siinä se katselee. Venyttelee kaulaansa suuntaan ja toiseen, kunnes pulahtaa kylmään veteen, josta se nousee takaisin päivystämään rannalle ja ravistelee itseään. Mitenhän se pärjää tämän talven. Lähteekö se täältä johonkin, vai jääkö.
Tehdään vielä lenkki Rautavaaralle. Mietin, onkohan Rautavaaralla ollut rautamalmia, vai mistähän se on nimensä saanut. Raudasta ja vaaroista. Tarkoittaakohan nimi rautamalmia ja vaaraa, mitä vaaraa, jos korkeita mäkiä voi sanoa vaaroiksi, niin niitähän sieltä löytyy. Valtimon tiellä eräskin mäki navigaattorin mukaan on melkein 300m merenpinnan yläpuolella. Mietteet katkeaa, kun näemme teeriparven.
Osa on jäänyt syömään tien lähettyville koivun urpuja. Kiireesti ne häviävät paikalta, kun auto pysähtyy niiden lähettyville, mutta ei silti tarpeeksi nopeasti. Sentään muutama kuva jäi kohtaamisesta talteen.
Seuraavalle retkelle lähdetään 23. tammikuuta ja suuntana ovat lumiset Rautavaaran maisemat.
Ajelemme niin tutuksi käynyttä Valtimon tietä, joka ei nyt talvella, niin tutulta enää näytäkään.
Lumi muuttaa maisemaa. Kuten odottaa saattaa, niin eihän niitä lintuja niin usein nyt näe, kuin parhaimpaan aikaan kesällä. Vaan jospa sattuisi lykästämään ja sattuuhan se.
Taviokuurnia en ole kovin monesti nähnyt ennenkään, joten tuntuupa mukavalta ja yllättävältä ne nähdä.
Etäämmältä ajattelin, kun näkyi vain yksi lintu kuusen latvassa, että lienee närhi, kun on noin suuri.
Lähemmäksi tultua niitä alkoi ilmaantumaan puiden oksille enemmän ja enemmän. Taisi olla kaikkiaan kaksikymmentäneljä kappaletta. Kamera laulamaan, jospa saisi edes jonkin kuvan, ennen kuin ne katoavat.
6. helmikuuta lähdemme tien päälle ja minnepä muualle, kuin salomaisemiin Rautavaaran kuntaan. Eipä sitä kovin voi pysähdellä lintuja kuvaamaan vilkasliikenteisillä teillä, joten salomaisemiin vaan.
Niin kuin meillä on useimmiten tapana, samalla reissulla käydään asioimassa kauppaostokset, niin tulee sekin puoli hoidettua saman tien, ettei varta vasten tarvitse kauppaan lähteä ja niin tehtiin nytkin. Lunta on tuprutellut yön aikana. Saahan nähdä joko on aurattu syrjäisempiä teitä ja näkyykö mitään liikettä puissa ja taivaalla.
Ajelemme kohti Rautavaaraa Valtimon suunnalta ja tie on Valtimontie.
Kun tullaan Rautavaaran kunnan alueelle huomaa lumen määrän. Lieneekö siihen syy mäkisissä seuduissa, ettei tuo lumen ”herra” jaksa ylittää noita mäkiä ja kippaa lumikuormansa siihen mäkiseutuun jatkaen keventyneenä matkaansa. Pitkin tien vartta näkyy tykkylumen peittämiä puita.
Kun katselee ympärilleen, kohtaa näyn, joka vie sanattomaksi. Lintuja vain ei ole näkynyt, mutta komeita talvimaisemia kylläkin.
Aika on mennyt seuratessa pihapiirin elämää lintuineen ja eläimineen, joten rupeaa tuntumaan siltä, että olisi päästävä tien päälle.
On 18. maaliskuuta ja ajattelimme lähteä tuttuun kuntaan katselemaan, sattuisiko lintuja näköpiiriin. Ajelemme Vuorimäentietä. Tämän tien varrella olimme nähneet aiemmin riekkoja.
Nekin riekot huomattiin vain, kun ne säikähtivät siinä tien vierellä autoa ja lensivät kiireen vilkkaan metsään. Eihän niistä kuvista silloin kummoisia tullut, kun ei osannut edes varautua. Olisikohan vielä tuuria, että näkisi niitä uudelleen.
Hanki hohtaa valkeana lumen kimmeltäessä niin, että silmät meinaavat sokaistua. Onneksi on aurinkolasit hansikaslokerossa, joten se helpottaa kovasti tiirailua hohtavalla hangella.
Jotenkin käännän päätäni vasten tuota sokaisevaa kimmellystä ja näen jonkin liikahtavan varvikon takaa.
Etteikö siinä vain ole riekko. Kunpa kestäisi paikallaan sen hetken, että saa auton ikkunan auki ja kuvattua. Sen verran se juuri kesti, ennekuin pani vaihteen päälle ja kurvasi näkymättömiin.
23.maaliskuuta on asiaa Kuopioon ja tulee ajatus, pitäisikö käydä samalla reissulla Puutossalmen lossilla. Onhan se ainakin lossin väylä sula, josko siellä olisi vesilintuja.
Asiat hoidettuamme ajelemme lossille arvellen, ettei siellä tähän aikaan mitään muuta näkyne, kuin lossi ja sillä kulkijat.
Mukava yllätys, isokoskelo soutelee ylväänä sulassa viiman tehdessä päähän jakausta. Huh, eikö tuolla hyisessä vedessä ole yhtään kylmä, vai olisiko jäällä kylmempää. Lintu sen tietänee. Näkyihän siellä vedessä ja jäällä lokkejakin. Lieneekö lokit harmaalokkeja, vähän vaikuttaisi siltä. Varikset sentään malttavat pysyä jäällä.
Olisikohan tähän hyvä lopettaa tämä kertomus, ns. sulaan veteen. Kevät on jo melkein ovella.
Leena Meuronen
heinä 25 2021
Jostain on tarttunut mieleen, että kuikkayksilöt voi tunnistaa kaulan valkeista juovista: nehän ovat todella huomattavan näyttävät. Päätin ottaa asiasta selvää valokuvien avulla.
Lähdemateriaaliksi valikoitui Ilkka Markkasen kuvasta neljä kuikkaa ja Tero Pelkosen ja Matti Hakkaraisen kuvat kahdesta kuikasta. Nämä kuvat ovat mukana myös sivun yläbannerin vaihtuvissa kuvavalikoimissa.
Tein kuvien kuikkien kauloista lyijykynäpiirrokset, joista mahdollisia eroja on helpompi hahmottaa.
Ilkan kuvan kuikkamalleista käänsin kaksi katsomaan samaan suuntaan kuin muut eli oikealle.
Tässä tutkitaan vain kaulan juovia. Kuten piirroksistakin näkyy, rinnan juovissa on myös eroja. Kurkun valkeat täplät jäävät myös tässä tarkistamatta.
Yksilöiden kaulat eivät ole täsmälleen samassa kulmassa ja niiden ojentautuminen ei ole kuvissa identtinen.
Nämäkin asiat huomioiden, näkyy kyllä eroja.
Huomio kinnittyy ensinnäkin siihen, että Ilkan kuvan kahdella kuikalla (piirroksen ylärivi) on neljä raitaa ja muilla kahdella viisi. Tuskin tästä voi vetää semmoisen leikillisen johtopäätöksen, että arvoasteikossa ylempänä olevalla tai vanhemmalla on kaulassa enemmän ”natsoja” – kuten armeijassa on tapana asia ilmoittaa.
Myöskään sukupuolta ei voine juovien määrän perusteella päätellä: Minun silmääni, pään ja nokan muotoa tutkaillen Ilkan kuvan oikeanpuoleisin yksilö on koiras ja sen vieressä on naaras ja molemmilla on neljä juovaa kaulassa.
Teron ja Matin kuikilla (piirroksen alarivi) on kaikilla viisi juovaa.
Muitakin eroja löytyy:
Juovien keskinäisessä pituudessa ja sen mukaisessa ”asemoitumisessa” kaulalle on havaittavissa eroja.
Joissakin juovissa on katkoksia ja mutkia sekä haaraumia. Myös niiden paksuus vaihtelee hiukan.
Ainakin näiden kuvien kuikilla kaulan juovissa on eroja ja tarkkaan syynäten yksilöt voi niiden perusteella kuvista tunnistaa. Luonnossa tämä lienee kauputkellakin kuikkaparvea katsellen aika mahdotonta.
Sen sijaan voisi ajatella, että ne kotijärven vakiokuikat voisi tämän avulla oppia muista tunnistamaan.
Monella kuikkalaisella on minua paljon mittavampi tieto kuikista ja rutkasti kokemusta niiden tarkkailusta.
Siksi olisi mukava, jos saisin tästä palautetta. Sen voi antaa kätevästi myös täällä olevan palautelomakkeen kautta.
Aarne Hagman
heinä 17 2021
Kuvat: Eelis Rissanen
Maaningan Lapinjärvellä sijaitsevaa lintulavaa on nyt kunnostettu, ja sinne nouseminen sekä sieltä katselu on jälleen huomattavasti turvallisempaa. Portaiden heikkokuntoiset kaiteet on uusittu ja tasanteelle on lisätty poikkipuut. Muutokset lisäävät sekä käyttöturvallisuutta että -mukavuutta. On muistettava, että lavalle nousu on edelleen jokaisen omalla vastuulla.
Siilinjärven Raasion lintutornilla on myös panostettu käyttömukavuuteen ja sinne on lisätty istuin myös ylätasanteelle sekä rakenteita muutoinkin hieman ehostettu. Nautinnollisia linturetkiä!
Paikkojen esittely
