Retkiblogi: Muuton seurantaa EuroBirdwatch-päivänä 2.10.2021 Puutossalmella

Liisa Tolvanen – EuroBirdwatch 2.10.2021 Puutossalmi

Voi tuuli, kun tulit etelästä ja aamulla vielä vaahtopäiden kanssa! Lämpötilan puolesta sää oli mitä
parhain, reilusti plussan puolella heti aamusta, eikä tietoakaan sateesta. Pilvipeite kattoi
taivaankaarta eikä aurinko pilkistellyt pilvien raosta. Lintujen syysmuutto vain oli lähes täysin
jumissa. Mitä sitä tuhlata energiaa vastatuuleen ponnistellen, kun ravintoa on vielä hyvin tarjolla.

Aamun tunteina ei aallonmurtajan nokassa viihtynyt kuin karaistuneimmat ja aika pian hekin sieltä
palasivat kioskin kupeelle tuulen suojaan.

Liisa Tolvanen – EuroBirdwatch 2.10.2021 Puutossalmi

Rantamaisema on kioskin edustalta avautunut puiden poiston myötä ja näkymät pohjoiseen ovat siitäkin ihan kelvolliset. Mutta lintuja ei juurikaan näkynyt, vain yksinäinen teeri meinasi lentää salmen yli todeten kuitenkin tuulen liian tuimaksi.

Eloa vähän puuduttavaan tyhjän taivaan tuijotteluun toivat ensin yksinäinen harmaahaikara ja sitten pintoja viistäen 8 allin parvi. Varpushaukka pölläytti pikkulinnut lentoon rannan puista. Rastasparvien lisäksi vihervarpusten muuttoa oli käynnissä ja niitä näimme useita parvia, aamupäivän tunteina yhteensä reilut 200. Myös 12 västäräkkiä havainnoimme vielä matkalla etelään.

Paikallisena oli laulujoutsenpari, silkkiuikku ja kuikkia useampana pikku parvena. Kaukana lepäili viiden vesilinnun parvi, josta pitkällisen tiirailun seurauksena määritettiin 4 pilkkasiipeä. Yksi linnuista jäi lajilleen määrittämättä, mutta pilkkasiipi se ei ollut.

Hiljainen muutto antoi mahdollisuuden vaihtaa kuulumisia ja tavata tuttuja pitkän koronahiljaisuuden jälkeen. Kahvit lämmittivät tuulessa seisoskelun lomassa.

Tuulikin tyyntyi jonkin verran puolta päivää lähestyttäessä ja innokas harrastajajoukko siirtyi aallonmurtajan kärkeen parempien havaintojen toivossa. Ja kuinka ollakkaan, yllättäen lautan mukana Vehmersalmen puolelta tuli pulu, ei sekään ihan joka päiväinen havanto Puutossalmella.

Tapahtumassa vieraili 22 henkilöä. Aamupäivän (7:30-11:30) aikana teimme havaintoja 21 lajista.



Liisa Tolvanen

error: Content is protected !!