Tultaessa Rautalammin kirkonkylään 9-tieltä on keväinen Toholahti ehdottomasti pysähtymisen arvoinen paikka. Varhain aukeavasta sulasta voi tavata mm. kuikkia ja kaakkureita keväistä äänenavausta suorittamassa. Paikkaa on helppo tarkastella sillan juuren levikkeeltä.
Kirkonkylän hautausmaa komeine vanhoine puineen on hyvä paikka etsiä pikkulintuja. Harvalta hautausmaalta muuten avautuu näin komea järvimaisema!
tammi 01 2000
Toholahti ja kirkonkylä
tammi 01 2000
Tyyrinvirta – Kattilavirta
Tyyrinvirtaa on helppo tarkastella sen yli kulkevalta sillalta.

Tupakkaniemeen vuonna 2003 rakennettu torni ei ole enää käytössä.
Tyyrinvirta laajoine sulineen on yksi Pohjois-Savon parhaista vesilintujen talvehtimispaikoista. Vakiolajeja ovat koskikara, laulujoutsen, isokoskelo ja telkkä. Satunnaisesti talvella on tavattu monia muitakin vesilintuja kuten lapasotka, uivelo ja kuikka. Joulukuun alkupäivinä viivytteleviä vesilintuja on yleensä eniten.

Tyyrinvirta on erittäin hyvä alkukevään retkikohde, pikkulinnutkin tulevat mielellään sulan äärelle. Pohjois-Savon ensimmäiset pulmuset, pajusirkut ja västäräkit nähdään usein Tyyrinvirran rantamilla.
Kattilavirralla ja Lonkarilla voi keväällä nähdä runsain määrin telkkiä ja kuikkia.
Tyyrinvirralla on havaittu monia alueemme harvinaisuuksia kuten räyskä, pikkukajava, mustapäätasku, liejukana ja luotokirvinen
Läheinen kalanviljelylaitos vetää puoleensa muuttomatkalta saapuvia kalasääskiä ja maa- ja merikotkien muuttoreitti osuu myös kohdalle. Kalanviljelylaitoksen läpi menee yleinen kulkureitti, jota voi kulkea suoraan rantaan. Altaiden väleihin ei saa mennä eikä rannan mökeille.
tammi 01 2000
Jauholahti
Jauholahti on Iisveden suojainen lahti, johon tutustuminen on helpointa Vesannontien puolella olevalta yleiseltä venerannalta. Rantakylästä, noin kolmesataa metriä Iisveden sahan risteyksestä, kääntyy huonokuntoinen tie Jauholahden rantaan. Auto kannattaa jättää heti tien alkupäässä olevalle levennykselle. Rantaan on noin 100 m. Lisäksi noin kilometri Rantakylästä Vesannolle päin on hyvä näkymä lahdelle linja-autopysäkiltä.
Jauholahdella tavattavia lajeja ovat härkälintu, silkkiuikku, tukkasotka, tavi, heinätavi, haapana, tukka-ja isokoskelo, kaakkuri, kuikka sekä varsinkin syksyisin alli, mustalintu, pilkkasiipi, lapasotka ja uivelo. Joskus lahdelle pysähtyvät myös merimetso ja harmaahaikara. Kahlaajista keväisin tavataan mm. suokukkoja, liroja, valko- ja metsävikloja sekä taivaanvuohia. Pikkulokki on lahden vakioasukas. Lahden rannan teollisuusalueella pesii pikkutylli.
tammi 01 2000
Kimpanlampi
Kimpanlampi on lähes seitsemänsataa metriä pitkä Suonenjoen laajentuma. Lammen eteläiseen päähän pääsee parhaiten kääntymällä Iisvedentieltä Tervalankadulle ja jatkamalla Lammikkotietä Purolan sillalle, josta lähtee merkitty luontopolku Kimpanlammen kautta Iisvedelle. Kimpanlampeen voi tutustua luontopolulta sekä joen laskukohdassa olevalta tarkkailukopilta. Purolan sillan kupeessa on parkkipaikka.
Keväisin Kimpanlammella tavataan satapäisiä nauru-ja pikkulokkiparvia. Suuret telkkäparvet ovat myös tyypillisiä. Laulujoutsen, sinisorsa, tavi, haapana, koskelot, tukkasotka ja uivelo ovat jokakeväisiä lepäilijöitä. Syksyisin tavataan lisäksi alleja sekä mustalintuja. Harvinaisempia pysähtyjiä ovat mm. punasotka, harmaasorsa ja vesipääsky. Kimpanlampi rajoittuu lännessä välittömästi jätevedenpuhdistamoon, jonka alueella pesivät mm. kalatiira ja pikkutylli. Puhdistamo houkuttelee runsaasti myös varis- ja lokkilintuja.
tammi 01 2000
Pappilanpelto
Pappilanpellolla tarkoitetaan ammattioppilaitoksen (maatalousoppilaitos) ympäristössä olevia peltoaukeita. Peltoihin pääsee tutustumaan kääntymällä Kuopiontieltä palolaitoksen kohdalla Jalkalantielle. Risteyksestä peltoalueelle on matkaa noin kaksi kilometriä. Auton voi jättää ammattioppilaitoksen parkkipaikalle.
Keväisin pellot ovat kahlaajien lepäilyaluetta. Suurehkot kapustarintaparvet ovat tyypillisiä. Suokukko, pikkutylli, kuovi, pikkukuovi, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi ja viklot ovat jokakeväisiä pysähtyjiä. Pikkulinnusto on runsas ja alueella pesii mm. pikkuvarpunen. Varis- ja lokkilintuja ruokailee pelloilla keväisin ja syksyisin suurinakin parvina. Harvinaisimmat paikalla levähtäneet lajit ovat kiljuhanhi ja lyhytnokkahanhi. . Laajoine näkymineen Pappilanpelto on myös hyvä muutonseurantapaikka.