Category: tiedotuksia

Syystaesto 2022

Syystaesto 2022 käytiin 17.9. lähes pilvisessä ja tyynessä säässä. Kisaan osallistui yhdeksän joukkuetta. Kisa käytiin aiempaan malliin 4 tunnin taistona ja aloitusaika oli klo 7–9 välillä. Monet joukkueet pyrkivät aloittamaan heti seitsemän jälkeen, koska varsinkin pikkulinnut ovat aktiivisia pelkästään aamulla. Havainnoinnin suhteen sää oli periaatteessa hyvä. Lähes tyyni tai hento pohjoisen puoleinen tuuli sekä pilvinen …

Jatka lukemista

Punajalkahaukan esiintyminen Pohjois-Savossa 2022

Punajalkahaukalla koettiin Suomessa ennen näkemätön esiintyminen tänä syksynä. Lajin normaali pesimäalue sijaitsee Itä-Euroopassa ja Aasiassa. Se on Suomessa pikkuharvinaisuus, jota tavataan kuitenkin vuosittain. Esiintyminen painottuu syksyyn ja havaittujen lintujen määrät ovat keskimäärin noin 50 yksilön suuruusluokkaa. Pääasiassa kyseessä ovat nuoret linnut. Valtakunnallisesti havaintojärjestelmä Tiiraan on ilmoitettu (14.9.22 mennessä) 1575 havaintoa yhteensä 3569 yksilöstä. Näistä osa …

Jatka lukemista

Syystaesto 17.9.2022

Jo perinteeksi muodostunut Lintuyhdistys Kuikan Syystaesto järjestetään lauantaina 17.9.2022. Vielä ehtii mainiosti pistää joukkueen kasaan, tervetuloa mukaan! SYYSTAESTON SÄÄNNÖT 2022 Aloitusaika 17.9.2022 klo 7:00-9:00 välillä, kisa-aika 4 tuntia aloituksesta. 1. Joukkueen pienin koko on kaksi henkilöä.  2. Kilpailualueena on lintutorni tai joku muu sopivaksi katsottu tarkkailupaikka, havainnointialue enintään 100 m säteellä tornista tai tarkkailupaikasta. Havaitut lajit …

Jatka lukemista

Kuikan Kaiku – Punajalkahaukan esiintyminen 31.8.2022

Teams-tapahtuma Kuikan kaiku jouduttiin siirtämään viime viikolta teknisten ongelmien takia keskiviikolle 31.8.2022 kello 18. Keskiviikon aiheena on punajalkahaukan esiintyminen, joita on havaittu runsaasti Suomessa viime aikoina. Keskustelua myös syysmuuton edistymisestä. Liity Kuikan kaikuun tästä Tervetuloa mukaan!

Hyvää Suomen luonnon päivää!

Tänään 27.8. vietetään Suomen luonnon päivää. Lintujen tarkkailu on yksi perinteisimmistä luontoharrastuksista, ja se sopii kaikille ikään, kuntoon tai asuinpaikkaan katsomatta. Linnut ovat kiehtoneet mieltämme aina, muinoin niillä uskottiin olevan mm. kyky toimia viestinviejinä tuonelan ja elävien välillä, tänä päivänä ällistelemme niiden kykyä muuttaa tuhansia kilometrejä takaisin tutulle pesimäpaikalleen, jopa päivälleen. Aina on hyvä syy …

Jatka lukemista