Sanna Hakkarainen

Author's posts

Hyvää joulua

Pian alkaa olla taputeltuna Kuikalle historiallinen vuosi. Klyyn lintujaostona olo tuli päätökseen ja matka kohti tulevaa alkoi rekisteröityneenä yhdistyksenä. Kiitokset kuikkalaisille ja kaikille luonnonystäville kuluneesta vuodesta, rauhallista joulua ja hienoa lintuvuotta 2022!

Talvipinnarallin 2021 tulokset

Kuikan 33. Talvipinnaralli käytiin aidon talvisissa olosuhteissa, kun pakkanen paukkui ja lunta riitti. Aurinko valaisi kisaajien matkaa iloisesti ja edeltävän vuoden tuiskuralli oli muisto vain. Mukana kisassa oli 12 joukkuetta 32 kisaajan voimin. Lintulajeja havaittiin yhteensä 49, joka oli kymmenen vähemmän kuin viime vuonna. Nyt vesistöt olivat suurimmilta osin jäässä ja olosuhteet olivat jo muutaman …

Jatka lukemista

Tule mukaan lintukursseille 2022!

Kuopion kansalaisopistolla alkaa keväällä 2.2.2022 Lintuharrastuksen alkeet -kurssi, joka toteutetaan sekä lähi- että etäopetuksena. Kurssilla opitaan tuntemaan tavallisimpia lintuja ja niiden ääniä sekä käydään läpi lintuharrastuksessa tarvittavia välineitä ja Pohjois-Savon parhaimpia linturetkikohteita. Kurssin päättää retkipäivä maastossa. Kuopion kansalaisopisto, Lintuharrastuksen alkeet Soisalo-opisto tarjoaa 24.1.2022 alkaen etänä Linnut ja lintuharrastus -kurssin, johon kuuluu lisäksi kaksi retkipäivää Varkauteen …

Jatka lukemista

Talvipinnaralli 4.12.2021

Talvi tulla tupsuttelee lumisin askelin, on aika viritellä tuntosarvet kohti Kuikan perinteistä Talvipinnarallia. Kisa käydään lauantaina 4.12. klo 7-16, kisa-alueena toimii Pohjois-Savo. Ilmastokompensaation vuoksi autoilevalta joukkueelta vähennetään yksi laji per jokainen alkava 50 km (esim. 152 km vähentää 4 lajia). Kilometrien laskeminen alkaa ensimmäisestä havaitusta kisalajista. Ilmoittautumiset 3.12. mennessä Liisalle joko sähköpostitse liisatolvanen85@gmail.com tai tekstiviestillä puh. …

Jatka lukemista

Kohtaamisia retkiltä ja vähän muutakin 2

Sulaan veteen loppui edellinen kertomukseni ja mitenkäs se nyt kävikään, sulasta vedestä ajattelin jatkavani muisteluita ja kohtaamisia näin kovasti jälkikäteen retkilläni lintumaailman kanssa. On maaliskuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Mieleeni tulee, eiköhän lähdetä vaihteeksi katsomaan kevätmaisemia ja no, lintuja myös. Niinhän siinä pääsi käymään, että lähdettiin ja päätettiin käydä katsomassa mahdolliset sulat vedet Lapinlahdelta. Lieneekö ne vielä …

Jatka lukemista