Kohtaamisia retkiltä ja vähän muutakin 4

Vuosi on vaihtunut ja minä vain muistelen menneitä. Vielä on aikaa näitä juttuja viime vuodelta kirjoitella, mutta kunhan kevät saapuu, niin luulenpa silloin, että kirjoittelu jää ns. tauolle.

Ajattelin kertoa joistakin kotipihan tapahtumista lintumaailmassa ja muutamasta jäniksestä. Eihän se sinänsä ole retkellä olemista, mutta miten sen nyt ottaa, kun istuu omanapuun varjossa puutarhakeinussa katsellen ja kuunnellen luontoa, niin voisihan sitä silloin olla jo ikään kuin retkellä omassa pihassa. Kyyhkyn kylläkin näin ikkunasta, joten pikku poikkeus lekotteluun puutarhassa.

30. Toukokuuta.

Kevät alkaa olla jo paremmalla puolella. Katselen ikkunoista näkyisikö ulkona mitään erikoista ja näkyyhän sitä. Ei nämä sepelikyyhkyt joka päivä pihaan ilmesty, jostakin syystä ne kuitenkin nyt siellä näkyivät olevan. Kamera käteen ja yrityksenä kuvata niitä ikkunasta, kun ne niin omissa oloissaan kiertelivät pihamaalla etsien mitä nyt linnut sitten etsivätkään, luultavasti syötävää. Kaksi niitä oli. Lienevätkö pari, kukapa sen tiennee. Ihmettelen vain, että noinkin lähelle ilmaantuvat. Voisivatkohan pesiä jossain lähiseudulla.

Kun yritin saada samaan kuvaan kummatkin, niin niinhän siinä kävi, että toinen jäi epäselväksi ja toinen onnistui jotenkuten, paitsi yksi kuva, jossa ne molemmat onnistuivat, mutta kävi vain niin, että toinen käänsi päänsä näkymättömiin ja toinen näytti peräpäätään, joten ajattelin laittaa juttuuni vain kuvan yhdestä linnusta. Siinä ne aikansa kiertelivät, kunnes lennähtivät metsikköön.

Leena Meuronen – Sepelkyyhky 30.5.2021 Nilsiä

23. Kesäkuuta.

Olen kävelemässä pihamaalla vakiopaikkaani, eli puutarhakeinuun, kun jostakin päin kuuluu linnun laulua, jota minä en tunnista, huono kun olen niitä tunnistamaan mikä laulaja siellä luritteleekaan. Onneksi pihassa on henkilö, joka tuntee tuon lurittajan äänen ja kertoi sen olevan lehtokerttu. Olen yrittänyt saada siitä kuvaa jo aiemminkin, jotenkuten onnistunutkin. Nyt arvelen, etten lähde sitä etsimään, jos ei tuo lintu tule siihen parinkymmenen metrin päähän puutarhakeinusta, niin jääköön kuvaamatta. Onhan siitä jo sentään jonkinlainen kuva otettu aiemmin.

Se laiskuus, se iskee näin kuumina päivinä, jos toki muulloinkin. Tänään se kannatti. Etteikö vain lintunen lentänyt pihalehtikuusen latvaan ja esittänyt niin komeaa konserttia, että oli pakko kamera ottaa käteen ja odotella tuleeko se kunnolla näkyviin. Sydämensä kyllyydestä lauloi.

Kenelle lienee laulanut, mutta nätisti viserteli.

Leena Meuronen – Lehtokerttu 23.6.2021 Nilsiä

26. Kesäkuuta.

Missäpä sitä muualla, kuin ”lonkkaa vetämässä” varjoisassa puutarhakeinussa. Haarapääskyjä näkyy lentelevän muutama taivaalla. Siitä on jo aikaa monta vuotta, kun ne pesivät meillä. Mukavaa oli kuulla niiden visertelyä ja kun vaara uhkasi, äänet muuttuivat varoitukseksi, jolloin pihan kaikki muutkin pesijät, ym. pikkulinnut osasivat varoa, ja miten rohkeasti ne hyökkäsivät varpushaukkaakin kohden.

Jostain syystä vuosittain meillä ovat käyneet haarapääskyt näyttäytymässä. Lieneekö ne pesineiden pääskyjen jälkeläisiä, mistäpä sen tiennee. Mutta ne osaavat mennä entiselle pesimäpaikalleen, sukeltaen valosta hämäryyteen halkoliiterin oviaukosta, joka pidetään osittain auki, toivoen, että jokin kesä sinne ilmestyisi pesijä. Tänäkin päivänä ne ilmestyivät. Niitä oli kaksi. Toinen kaarsi suoraan liiteriin, toinen oli arempi, jääden kaartelemaan, kunnes rohkein sai toisenkin houkuteltua pistäytymään liiterin hämäryyteen.

Hetken siellä viipyivät, kunnes kurvailivat takaisin taivaalle kiitäen hurjaa vauhtia.

Lopulta ne laskeutuivat huilaamaan ja katselemaan navetan katolle. Mieleeni tulee, pitääkö näin kuumana päivänä mennä peltikatolle. Luulisi jalkojen jo kärventyvän. Aikansa omia puuhiaan tekivät ja nousivat sitten taivaalle tehden muutaman kaarroksen ja häviten metsän taa.

Leena Meuronen – Haarapääskyt 26.6.2021 Nilsiä

Jatkan lekottelua ja seurailen edelleen lintujen touhuja. Jostakin lentää laulurastas laskeutuen kukkapenkin eteen. Lieneekö tämän kesän poikanen. Sieltä se hyppii nokka ammollaan kohti pientä suihkulähdettä. Sillä näkyy olevan kovasti kuuma. Sitten se huomaa minut ja pyörähtää kiireellä kukkapenkkiin piiloon.

Olen laittanut suihkulähteeseen noin viisi senttiä leveän riman niin että toinen pää on altaan reunalla ja toinen vapaasti kelluu vedessä melkein kiinni lähteen toisessa reunassa. Tätä pitkin linnut voivat mennä juomaan vettä suihkulähteestä, jos eivät enää yllä juoda lähteen reunalta.

Jään kuulostelemaan uskaltaako rastas tulla enää näkyviin. Tulee se lopulta noin viidentoista minuutin kuluttua. Arkailee ja lähestyy pikkuhiljaa suihkulähdettä. Katselee vuoroin minua ja vuoroin lähdettä ja sitten; se ei enää välitä. Kuumuus on ongelma linnuillekin. Lähde on noin viiden metrin päässä minusta, mutta vilvoittava vesi voittaa linnun pelon.

Voi sitä riemua, kun se on hypähtänyt rimalle ja alkaa kylpeä. Kyllä siinä vesi roiskuu, kun se antaumuksella kylpee. Ehkäpä se ei pitänytkään minua niin suurena vaarana, kun se lopulta minulle selkänsä kääntää. Aikansa se siinä kylpee ja lopulta hypähtää lentoon ja häviää näkyvistä. No kuvattua tuli, vaan eiköhän vain kuviin jäänytkin häiritsemään tekolinnun pyrstö. Että silleen.

Leena Meuronen – Laulurastas 26.6.2021 Nilsiä

30. Kesäkuuta.

Suihkulähteen lisäksi meillä on laitettu useampaan kohtaan juomapaikkoja linnuille, jotta jokainen löytäisi turvalliseksi katsomansa paikan, missä käydä janoaan tyydyttämässä. Juomassa näyttää käyvän koko pihan lintukaarti, sekä oravat. Eihän täällä mäellä ole vettä lähimaillakaan, joten on autettava siivekkäitä ja siivettömiä. Usein olen nähnyt myös tikan juovan vettä, milloin matalasta astiasta, halkaisijaltaan noin 30 cm kukkaruukun aluslautasesta, tai isommista astioista, mutta palataanpa nyt näihin tikkoihin ruokinnan merkeissä.

Oletan niillä olevan poikaset jossain lähistöllä ja tänään se varmistui. Olin kastelemassa kukkia, kun huomasin liikettä vanhassa lepässä. Näin koirastikan syöttävän poikasta ja naarastikan syöttävän toista. Onkohan niillä niin, että koiras syöttää samaa sukupuolta olevaa ja naaras taasen omaa sukupuoltaan olevaa, mitenhän se lienee.

Onneksi oli kamera puutarhapöydällä, joten onnistuinpa saamaan jotain kuvaa tuosta tärkeästä tapahtumasta.

Leena Meuronen – Käpytikat 26.6.2021 Nilsiä

12. Heinäkuuta.

Aamukahvia juodessa huomaan jäniksen loikkivan pihamaalla. Joka vuosi on jänisemo tehnyt poikasia lähelle pihamaatamme, eikä nytkään tehnyt poikkeusta. Pennut ovat jo kasvaneet aika lailla. Siitäpä sain ajatuksen lähteä katsomaan ulos, josko onnistuisin kuvamaan niitä. Ei ne ole olleet kovinkaan arkoja, joten oletan onnistuvani jotenkuten. Autotallin nurkalla huomaankin aikuisen jäniksen, joka tulee tekemään tuttavuutta tämän kesän pennun kanssa.

Siinä sitä nuuhkitaan puolesta, jos toisestakin ja hypitään ilmaan, riemuako, vain luontaisia tapoja.

Mistäpä sitä jäniksen elämästä oikein tietää, oli niin tai näin, mutta näiden jänisten ansiosta näin haukan puunlatvassa. Tuskinpa muuten olisin sitä sisältä käsin huomannut. Kun käännyin lähteäkseni pois vakoilemasta jänisten touhuja, silmäni sattuivat navetan takana olevan kuusen latvaan. Arvelin ensin olisiko varis, kun toinen varis siinä lenteli ja yritti hätistellä latvuksessa istuvaa. Kameran linssin takaa tajusin sen olevan haukan.

Eipä siinä montaa kuvaa kerennyt ottamaan, kun varis sai ajettua haukan matkoihinsa, joten voi sanoa, että oli tuuria. Enpä ole ennen nähnyt mehiläishaukan istuvan puunlatvassa ja tänään oli sitten se päivä, että tämänkin sain nähdä.

Leena Meuronen – Mehiläishaukka ja varis 12.7.2021 Nilsiä

Ajattelin päättää kertomuksen kolmeen jäniksenpoikaan, vaikka siivekkäistähän minun piti kertoa, mutta kun en ole koskaan aiemmin tällaistakaan sattumaa nähnyt. Onneksi nämä jäivät kuviin ja nyt voin tästä kertoa muutamien kuvien kera.

Oli vuosi 2018 ja kesäkuun 28 päivä. Katselimme ikkunasta, kun kolme jäniksenpoikaa leikkii multakasalla. Nurmikon reunalla on noin puolentoista metrin korkea multakasa ja siinä nämä veijarit leikkii. Ajavat toisiaan takaan kavuten kasan laelle, sieltä nurmikolle ja takaisin multakasan päälle. Lieneekö leikki kuka onkaan kukkulan kuningas. Yksi laskettelee rinnettä vatsa edellä, etukäpälät suorassa alas ja kiireellä uudelleen kasan päälle. Toinen heittäytyy kyljelleen ja kieriin mäkeä alas.

Kyllä siinä oli elämän riemua, menoa ja meininkiä ja leikki jatkui vielä nurmikolla takaa-ajona, kunnes nälkä yllätti ja ne päättivät jäädä syömään, lopulta häviten pensaikkoihin.

Leena Meuronen – Jänikset 28.6.2018 Nilsiä



Leena Meuronen

Pihabongauksen oheistapahtumat 29.1.2022

Lintuyhdistys Kuikka ry järjestää oheisohjelmaa BirdLife Suomen järjestämän, Suomen suurimman lintutapahtuman, Pihabongauksen tiimoilta. Annamme opastusta lintujen tunnistuksessa sekä Kuopiossa että Iisalmessa. Tapahtumassa on myös oiva mahdollisuus kasvattaa tunnistettujen lajien määrää Tunnista 100 lintulajia -haasteessa.

Kuopiossa yhdessä Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen kanssa päivystämme Ison hautausmaan ruokintapaikalla klo 9-12. Lähdöt tasatunnein klo 9, 10 ja 11 Ison hautausmaan pääportilta, josta opastus ruokintapaikalle.

Iisalmessa päivystämme Kivirannankujan 1-5 rannassa klo 9-12. Karttalinkki

Pyydämme  huomioimaan vallitsevan koronatilanteen ja suosittelemme maskin käyttöä sekä riittäviä turvavälejä.

BirdLife: Pihabongaus
BirdLife: Tunnista 100 lintulajia

Tervetuloa mukaan!

Kaarina Heiskanen: Sinitiainen, Maaninka 11.1.2022

Käpylinnut

Käpylinnut pesivät jo helmi-maaliskuussa, silloin kun niiden pääravintoa eli havupuiden siemeniä on tarjolla. Tästä syystä niiden määrät vaihtelevat vuosittain huomattavasti. Hyvinä käpyvuosina niitä kuulee ja näkee vaikkapa hiihtolenkeillä jatkuvasti. Havupuusiementen katovuosina niiden ääniä ei metsissä kuulu, kun ne ovat vaeltaneet etsimään ravintoa muualta.

Tähän diagrammiin on laskettu Kuikan alueelta Tiiraan ilmoitettujen pikkukäpylintujen yksilömäärien summat tammi-helmikuulta 2010-2022. Kuvaajasta puuttuu vuosi 2016, jolloin ei ole ilmoitettu yhtään havaintoa.

Lajit ja niiden tunnistaminen

Suomessa voi tavata kolme käpylintulajia: pikkukäpylintu, isokäpylintu ja kirjosiipikäpylintu. Harvinaisin ja helpoimmin valkeista siipijuovistaan tunnistettava on kirjosiipikäpylintu.

Yhteinen tuntomerkki on käpylintujen ristinokka.
Isokäpylintu on hiukan suurempi kuin pikkukäpylintu ja sen pää on suhteessa isompi ja niska paksumpi. Näitä tuntomerkkejä on maastossa varsin vaikea hahmottaa, kun lajeja harvoin näkee yhtä aikaa.

Isokäpylintu käyttää ravinnokseen männyn siemeniä ja siksi sitä tavataan pikkukäpylintua enemmän mäntyvaltaisissa metsissä silloin, kun männyllä on hyvä siemenvuosi. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään pätevä tuntomerkki, koska vaelluksilla sitä voi tavata myös kuusimetsissä – Samoin kuin pikkukäpylintuja myös männyissä.

Leena Meuronen – Kirjosiipikäpylintu 12.3.2022 Nilsiä
Leena Meuronen – Isokäpylintu naaras 6.3.2021 Rautavaara

Nokka

Jos puussa rauhassa ruokailevia käpylintuja pääsee tarkkailemaan kunnolla tai ottamaan niistä kuvan, voi tarkkaan katsoa nokan kokoa ja muotoa: tutkailla ylä- ja alanokan keskinäisiä suhteita, niiden kaarevuutta ja vertailla nokan pituuden ja paksuuden suhteita.

Pikkukäpylintu

  • Nokka on hennompi
  • Nokan pituus on suurempi kuin korkeus
  • Ylänokan harja kaartuu loivemmin alaspäin
  • Alanokka on hennompi kuin ylänokka
  • Alanokassa ei ole kovin selvää S- muotoa ja pullistumaa


Isokäpylintu

  • Nokka on vahvempi
  • Nokka on yhtä korkea kuin pitkä
  • Ylänokan harja kaartuu jyrkemmin
  • Ylä- ja alanokka ovat melko samankokoiset
  • Alanokassa on S- muoto ja keskellä on pullistuma
  • Nokan yleisilme on ”papukaijamainen”

Tästä piirroksesta ja vaihtokuvista voit näitä eroja syynäillä.

Pikku- ja isokäpylinnun nokat ; Aarne Hagman; Lyijykynäpiirros


Äänet

Käpylintujen tunnistaminen niiden äänten perusteella on haasteellista. Muista erottuvin on kirjosiipikäpylintu, mutta iso- ja pikkukäpylinnun tunnistaminen pelkän äänen perusteella vaatii kokemusta ja harjaantunutta korvaa.
Siksikin käpylintuhavainnoksi voi Tiiraan aivan hyvin kirjata ”Käpylintulaji”, jos selvää näköhavaintoa ei ole ja lajimääritys ei ole äänenkään perusteella varma.

Lintukirjassa pikkukäpylinnun kutsuääntä luonnehditaan voimakkaaksi, metalliseksi ja sointuvaksi (glipp…glipp-glipp-glipp)
Isokäpylinnun ääni on sen mukaan syvempi ja kovempi, kaikuvampi (typp-typp-typp)
Näitä eroja voi näistä näytteistä kuulostella:




Uusi juttusarja: Puheenjohtajan porinat

Sinitiaisia on tänä talvena näkynyt normaalia runsaammin
Kuva: Eelis Rissanen

Ajattelin tässä yhteydessä koostaa muutamia huomioita vuodenvaihteen talvilintulaskentareiteiltäni. Lasken tällä hetkellä neljää reittiä, joista kaksi on puhtaita taajamareittejä, yksi taajama ja haja-asutusalueen yhdistelmä ja yksi haja-asutusalueella. Lintuja oli kaiken kaikkiaan runsaasti. Peräti kahdella reitillä oli suurin yksilömäärä kautta aikojen vuodenvaihteen laskennassa. Tämä oli sinällään hiukan yllättävää, koska laskentoja on jokaisella reitillä tehty vähimmilläänkin kymmenen kertaa. Selityksenä oli marjalintujen määrä ja lähinnä tilhien määrä. Myös lajimäärät olivat keskimääräistä korkeampia, yhdellä reitillä tuli kaikkien aikojen korkein lajimäärä. Yksilömäärältään runsaita lajeja olivat em tilhien lisäksi käpytikka, sinitiainen ja keltasirkku sekä punatulkku. Varpusen määrät ovat reippaan laskun jälkeen tasaantuneet tietylle tasolle, kun taas pikkuvarpunen jatkaa edelleen hienoista nousua. Vähissä olivat hippiäiset ja puukiipijät sekä viherpeippo.

Metsätiaisten (hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen) määrät ovat viime vuosina olleet huolestuttavan vähissä. Hömötiaisen ahdinkoa kuvaa selkeä yksilömäärän väheneminen Kuopion (entistä Nilsiää) Pieksänkosken reitillä. Reittiä on laskettu talvesta 1984/85 lähtien. Enimmillään hömötiaisia on ollut talvella 1988/89, jolloin yksilömäärä oli peräti 35 yksilöä. Määrät olivat muutenkin silloin tasaisesti 20 yksilön tienoolla. Nyt vuodenvaihteessa tehdyssä laskennassa havaittiin vain 4 yksilöä!

Lintulaskennat ovat selkeä keino selvittää lintulajien kannanmuutoksia. Talvilintulaskenta on yksi helpoimpia laskentoja. Vuoden vaihtuminen aktivoi myös kirjaamaan lintuhavaintoja. Moni laskee vuoden pinnoja ja alkuvuodesta kirjataan tavallisiakin lajeja. Tavallisten lajien havainnotkin ovat tärkeitä, koska ne voivat olla jossain vaiheessa harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Muista siis kirjata havaintoja.


Eelis Rissanen

Kohtaamisia retkiltä ja vähän muutakin 3

Ajattelin jatkavani kertomuksiani vielä muutaman jutun verran huhtikuulta, sillä meinasin unohtaa kertoa linnuista, joita en ollut nähnyt koskaan ennen, kuin vasta Lapinlahdella, Lastukoskella ja Palonurmessa. Siksi tästä kertomuksestani jää pois paljon lintuja, joita näillä retkillämme kohtasimme. Yksi jutuista koskee ”vanhaa tuttua”, eli kaulushaikaraa. Sen näin lentävän edellisvuotena ja toinen ”vanha tuttu” on juttu pähkinänakkelista.

12. Huhtikuuta.

Yhden linnun tähden lähdemme tänään tienpäälle ja suuntaamme retkellämme Lapinlahdelle ja Saaristoreitille. Eihän sinne Lapinlahdelle loppujen lopuksi niin hirveän pitkä matka ole ja kun kotiinpäin tultaessa vaihtaa ajoreittiä ja ajelee saloteitä, voi hyvällä tuurilla nähdä lintuja, jotka viihtyvät näissä maisemissa, mutta palataanpa siihen Lapinlahden lintuun.

Ei se lintu ollut mikä vain lintu, vaan sellainen, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, joten miksipä ei sitä menisi katsomaan, jos sattuisimme sen näkemään.

Olipa hyvinkin onnea, sillä siellähän se keikkui Liponsalmella, välillä nousten jään reunalle ja väliin uiden esitellen puoltaan, jos toistaan. Komea lintuhan se punasotka näytti olevan. Nähtiin matkalla monta muutakin lintua, joten ihan hyvä reissuhan se oli ja tuo punasotka kruunasi kaiken.

Leena Meuronen – Punasotka 12.4.2021 Lapinlahti, Liponsalmi

13. Huhtikuuta.

Alan olla kovasti huolissani itsestäni, sillä pahoin pelkään, että tämä lintuhomma karkaa käsistä. Alkaa jo tuntua bongaukselta, johon en missään nimessä aikonut sortua, vaan ainoastaan niin, mitä retkillä eteen tulee, siis ilman, että varta vasten lähtisin jotain katsomaan.

Toisin kävi taaskin. Katselin tiirasta eilen illalla, mitä oli alueilla näkynyt ja sattui silmiini liejukana.

Eipä tuota älynnyt aikaisemmin tiirasta katsoa, joten olisi voinut tuurillaan nähdä sen jo eilisellä reissulla, sillä missäpä se muualla, kuin Lapinlahdella.

Mietitään, viitsiikö sitä lähteä sinne ajelemaan, voihan olla niin, ettei sitä edes nähdä, kun se kerran viihtyy siellä ruokojen välissä ja luulisi siellä niitä ruokoja olevan. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että sinnehän sitä lähdettiin. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun kävimme Lapinlahden Sulkavan alueella ja lintutornilla.

Ensimmäinen kerta oli myöskin liejukana nähdä ja onneksemme se kuitenkin nähtiin. Hieman piti olla kärsivällinen ja odotella. Siellä se kuljeskeli ruokojen välissä etsien syötävää. Kuvaaminen ei meinannut onnistua, johtuen linnun tyylistä jäädä kuin kiusalla ruokojen taakse niin, että näkyi vain osa linnusta.

Yritettiin hämätä lintua ja lähdettiin pois. Tultiin takaisin viiden minuutin päästä ajaen niin hiljaa, kuin mahdollista ja jääden sillalle katselemaan. Toivottiin, että olisi lintu siirtynyt otollisempaan paikkaan. Taisi joku kuulla toivomuksen, sillä kuin kutsuttuna liejukana ilmestyi vesistön kohdalle sillan läheisyyteen ja sai edes jonkinlaisen kuvan muistoksi tästäkin kohtaamisesta.

Leena Meuronen – Liejukana 13.4.2021 Lapinlahti, Sulkava

15. Huhtikuuta.

Tänään tiirailen mitä pihamaallamme tapahtuu. Meillä on ollut koko talven pähkinänakkeli ruokintapaikalla. Rengastajan käydessä kokeilemassa tuuriaan lintujen suhteen, niin nakkelikin sattui jäämään hänen pyydykseensä ja sai renkaan jalkaansa.

Usein ihmettelimme, miksi se nakkeli vielä piipyy täällä, kun kevät alkaa olla näinkin pitkällä. Eikö sen olisi aika lähteä eteenpäin, sillä tuskinpa se tänne jää yksinään pesimään.

Syy selvisi tänään, miksi se täällä aikaansa vielä vietti. Luulenpa niin, että lajikumppaniaan hartaasi odotteli.

Vaahteran särkyneessä pinnassa siellä täällä näkyi kertyvän pieniä pisaroita. Tikat olivat käyneet merkkailemassa vaahteraa. Niitä rikottuja kohtia puussa tuijottelin, kun sattui silmiini vaahterassa hyppelehtivä pähkinänakkeli.

Lieneekö käynyt hörppimässä vaahteran mettä, vai pyydystellyt niistä pikkuhyönteisiä, mutta siinä se vain oli, eikä sillä ollutkaan rengasta jalassaan.

Tämä päivä olikin sitten viimeinen kerta, kun ne molemmat näin. Niin lähtivät, eikä ole nakkeli enää palannut pihapiiriimme.

Leena Meuronen – Pähkinänakkeli 15.4.2021 Nilsiä

16. Huhtikuuta.

Jaha, mitäpä sitä tänään tekisi. Taivas on täysin sininen ja se laittaa miettimään, mitähän jos lähdettäisiin kauppareissulle ja katsomaan näkyisikö kaulushaikaraa.

Tähän aikaan lintuja näkynee parhaiten Lapinlahdella. Lapinlahtelaisilla on onni asua noin komean vesistön äärellä, jossa väliin näkyy lintuja melkeinpä joka lähtöön. Heillä on siellä isot aukeat pellot, jotka voinevat tarjota joskus hienoja yllätyksiä lintujen suhteen, eikä pidä unohtaa Sulkavan aluetta lintutorneineen. Tulee mieleen, mistähän se sana lintutorni on oikein keksitty, kun siellä kuitenkin useimmin on ihmisiä tiirailemassa lintuja, kunnes erään kerran siellä käydessämme rupesi naurattamaan, että siinähän se nyt selvisi. Tornin yläkaiteella istui lintu, olisiko ollut nuolihaukka. Se katseli suuntaan ja toiseen, tiiraillen varmaankin syötävää, tuskinpa se meitä ihmisiä halusi nähdä. Nyt se sopi kuvaan. Kerrankin siinä istui lintu, joten nyt oli sana lintutorni kohdallaan. Samoin se on hirvitorninkin suhteen. Eipä ole yhtään kertaa tullut eteen hirvitornia, jossa olisi istuskellut hirvi. Että silleen ja se siitä ajatuksen juoksusta.

Ollaan perillä Lapinlahdella. Kaupassa käytyämme jatkamme matkaa saaristoreitille. Linnansalmella pysähdytään, kun näkyy vesistössä lintuja. On joutsenia, sorsia, telkkää, lokkeja, hyyppäkin siinä jään reunalla ja mikä yllätys, siellä näkyy pari nokikanaa. Jos vaikka ei nähtäisikään kaulushaikaraa, niin johan monta muuta lintua nähtiinkin. Ajetaan Ulmansalmen ohi, eikä haikaraa näy. Käännytään ja palataan hitaasti takaisin ja ollaan jo ajettu melkein Ulmansalmen toiseen päähän, kun jokin heilahtaa kuivassa kaislikossa. Siinä se etsimämme on. Osaa hyvin maastoutua, joten meinasi jäädä näkemättä.

Leena Meuronen – Kaulushaikara 16.4.2021 Lapinlahti

20. Huhtikuuta.

Kuulin eräältä lintuharrastajalta, että voisi kenties olla helmipöllö Palonurmen suunnalla. Eihän sinne Palonurmeen ole kuin noin 6-7 kilometriä linnun tietä kotoani, joten ajattelimme lähteä katsomaan lykästäisikö meitä pöllön suhteen. Se on kyllä täyttä arpapeliä, jos sellaisen sattuu kohtaamaan. Pitää vain pitää positiivinen mieli yllä, jos ei pöllöä, niin kenties jotain muuta. Eihän sitä voi tietää mitä mäen, tai mutkan takaa voinee eteen tulla, joten tien päälle vain. Kello näyttää jo iltayhdeksää, kun ajelemme Kangaslahdentietä. Rupeaa olemaan siinä hilkulla, että saisi kuvattua, jos jokin lintu nähtäisiin. Katselen matalaa kuusikkoa, kuskin ajellessa hitaasti eteenpäin. Silmäni osuvat johonkin poikkeamaan kuusen latvassa. Pysähdytään hiljalleen ja aukaisen ikkunan. Noin 5-10 metrin päässä istuu pöllö. Ihan on rauhallinen kaveri ja vielä upea sellainen. Katselee meitä, eikä ole välittääkseenkään, joten saan sen kuvattua. Toivotaan, että jokin kuva onnistuu. Olenpa tyytyväinen. Sain nähdä helmipöllön, näin ainakin kuvittelin. Kuvia viedessä tietokoneelle huomaankin, etteihän tämä mikään helmipöllö ole, vaan lapinpöllö. Tämäkin pöllö oli minulle uusi tuttavuus. Aika mukava sattuma.

Leena Meuronen – Lapinpöllö 20.4.2021 Nilsiä, Palonurmi

9. Toukokuuta.

Saadaan pyyntö, josko olisi aikaa, niin kävisitte katsomassa Lastukoskella olevaa virtavästäräkkiä, kenties saisitte sen kuvattua.

Sitäkään lintua en ollut koskaan aiemmin nähnyt, joten mielenkiinto herää ja ei kun tien päälle. Saavuttuamme Lastukoskelle ei oikein tiedetä olisiko lintu kanavan varrella, vai ”kosken” puolella ja mihin suuntaan sitä askeleensa suuntaisi, joten on syytä käydä siellä sun täällä. Tuurillaan se eteen tulee, jos on tullakseen ja niinhän sinä kävikin. Eiköhän vain tepastellut pää ylväästi pystyssä välillä nokkien ötököitä kivien välistä ja tullen kanavan reunakivillä meitä kohti. Pysähtyi nähdessään meidät ja jäi uteliaana katsomaan, että mitähän nuo oikein meinaavat. Hetken viipyi paikallaan ja sitten se lähti hyppelemään paikasta toiseen lopulta häviten näkyvistä. Kyllä se antaa hyvää mieltä, kun saa onnistuneen retken ja näkee juuri sen, mitä varten sille paikalle lähtikin. Lastukoskella tehdäänkin päätös ja päätetään jatkaa retkeämme, joten matkamme jatkuu ja näemme linnun, jos toisenkin, mutta ne jääköön kertomatta, voisi muuten täyttyä sivu, jos toinenkin.

Leena Meuronen – Virtavästäräkki 9.5.2021 Nilsiä, Lastukoski

12. Toukokuuta.

Tehdään pikkulenkki illalla Lastukoskelle, jos sattuisi näkemään vielä virtavästäräkkiä. Eipä sitä nyt nähty, mutta nähtiin sentään härkälintu, joka ui tyynellä järvenselällä. Näkyi vain etäällä vana ja vanan päästä kyseinen lintu hoksattiin. Kameran linssin takaa se saatiin varmistettua härkälinnuksi.

Kuikat tuntuivat huutelevan jossain päin järveä. Ne jäivät näkemättä, ääni sentään kuultiin. Kello lähentelee kohta ilta kymmentä, joten on aika lähteä ajelemaan kotia päin. Majalahdessa teemme pikku poikkeuksen matkareittiin ja käymme katsomassa näkyisikö järvellä vesilintuja. Ei näkynyt vesilintuja, eikä muitakaan lintuja. Ainoastaan komea auringonlasku ja hiljaisuus.

Tähän voisikin päättää tämän kertomuksen, hiljaisuuteen.

Leena Meuronen – Auringonlasku 12.5.2021 Nilsiä, Majalahti



Leena Meuronen