Suomalainen lintutiede ”syntyi uudesti” 1930- ja 1940-luvuilla ja avautui kansainvälisesti saaden ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Eri lajien esiintymisestä oli jo kertynyt faunistista perustietoutta – oli saatu julkaisusarjat, ensimmäiset käsikirjat ja koottu paikallisfaunistisia havaintokatsauksia. Nyt voitiin esittää tieteellisesti uusia, haastavia kysymyksiä lajien levinnäisyydestä ja lukumäärästä. Alati muuttuva linnusto tarjosi kiinnostavia tutkimusaiheita, joihin maamme eläinmaantietäjät ja ekologit …
Category: kuikka 50v
syys 13 2024
Pohjoissavolaisen lintutieteen historiaa osa III – Lintuharrastajia 1930-luvulta 1950-luvulle
Keitä lintujen elämään perehtyneitä henkilöitä eli Pohjois-Savossa 1930-luvulla? Yhden vastauksen saamme Antti Reinikaisen punavarpusjulkaisusta (1939), jossa hän luettelee suuren joukon hänelle lisätietoa antaneita suomalaisia ornitologeja. Pohjois-Savon pitäjästä hän meinitsee seuraavat kymmenkunta nimeä: metsänhoit. L. Borg (Leppävirta), reviisori J. Gustafsson (Kuopio), taiteilija M. Karppanen (Kuopion pit.), maist. H. Kuhmonen (Vesanto), yliop. O. V. Lumiala (Kuopio), herra …
syys 13 2024
Pohjoissavolaisen lintutieteen historiaa osa II – Nuoria luonnonystäviä, tulevia tutkijoita
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja museon suojissa, innostavien esikuvien ja opettajien kannustamana, on Kuopiossa varttunut suuri määrä nuoria lintuharrastajia. Jo E. W. Suomalainen mainitsi innoittajakseen lintujen havainnointiin luonnonhistorian opettajansa Aulis Westerlundin, ja opastusta lintujen täyttämiseen hän sai lehtori Benjamin Ståhlbergilta – molemmat miehet KLYY:n perustajajäseniä ja puheenjohtajia. Kuopion Nuorten Luonnonystäväin Yhdistys aloitti toimintansa 1905, mikä …
syys 13 2024
Pohjoissavolaisen lintutieteen historiaa osa I – Museomiehiä ja tutkimusmatkailijoita
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ja sen hoitama museo on ollut Pohjois-Savon lintutieteen ja -harrastuksen yhdysside viime vuosisadalta lähtien. Lintuja on täytetty museon kokoelmiin ja havaintoja koottu kokouspöytäkirjoihin. Yhdistystä johti Benjamin Ståhlbergin jälkeen Julius Viktor Jonsson (1858-1935) parin vuosikymmenen ajan. Kouluneuvokset Kurt H. Enwald (1877-1961) ja Paavo Nederström (1891-1972) olivat KLYY:n johtokunnassa runsaan puolen vuosisadan ajan …
kesä 09 2024
Kuikan 50-vuotisjuhlakuulumiset
Sunnuntaina 19. toukokuuta juhlittiin 50-vuotiasta Kuikkaa. Juhlapaikaksi oli valikoitunut Maaningan Haatalassa sijaitseva, upealla järvimaisemalla varusteltu Nakurannan kota (kuvassa rantasauna). Aurinkoisesta, lähes kesäisestä säästä pääsi nauttimaan melkein 40 hengen juhlaseurue. Juhlan aluksi maisteltiin avajaismaljat ja yhdistyksemme puheenjohtaja Eelis Rissanen piti avajaispuheen. Seuraavaksi siirryttiin ruokailuun, jonka yhteydessä iloinen puheensorina täytti rannan. Ruokailun jälkeen laskeuduttiin rantasaunan terassille kuuntelemaan …