Metsähanhi jaetaan uuden kansainvälisen AviList-lajiluettelon mukaisesti kahdeksi eri lajiksi: taigametsähanhi (Anser fabalis) ja tundrametsähanhi (Anser serrirostris). Suomessa tavataan näistä erityisesti taigametsähanhea, joka pesii Keski-Suomen pohjoispuolisilla alueilla, pääosin Metsä-Lapin vetisillä aapasoilla. Muuttoaikoina nähdään myös tundrametsähanhea, joka pesii Venäjän pohjoisilla tundra-alueilla. Historiallisissa havainnoissa vanhoista ”metsähanhi”-merkinnöistä ei voi varmuudella sanoa kumpaa lajia ne koskevat, ellei havainto ole tarkasti …
Category: lintuharrastus
maalis 02 2026
Siilinjärven kansalaisopisto: Lintuharrastajan peruskurssi
Siilinjärven kansalaisopistossa pääsee tänä keväänä perehtymään lintuihin ja lintuharrastuksen saloihin. Kurssilla käydään läpi tavallisimpia lintujamme, niiden ääniä ja elintapoja. Lisäksi perehdytään mm. lintuharrastuksen välineisiin sekä Pohjois-Savon parhaimpiin linturetkikohteisiin. Ahmon koululla pidettävien teoriatuntien lisäksi kurssi sisältää kaksi kimppakyydein pidettävää maastoretkeä. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Lintuyhdistys Kuikan kanssa. Kurssin ajankohta on 18.3.-29.4.2026 klo 18-20. Retkiajankohdat sovitaan kurssin aikana. …
huhti 30 2025
Tundra vai kilju(a)ko? Ensihavainnon historiaa
Puheenjohtajamme äskeisen tundrahanhihavainnon (1100 p, 21.4. Maaninka Patajärven S-pää) innoittamana kaivelin esiin puolenvuosisadan takaisen havaintovihkoni verestääkseni muistiani, kuinka lajin maakunnan ensihavainto syntyi. Riistaveden Keskimmäinen oli takavuosikymmeninä – silloin vielä upean avoimine rantaniittyineen ja -luhtineen – kuopiolaisten lintuharrastajien ykkösretkeilykohde. Minullekin vuoden 1972 vappuaatto oli jo 14. sen keväinen havainnointipäivä järvellä. Vappuyöksi kuitenkin vetäydyin muutaman penikulman etelään …
helmi 22 2025
Lintukurssi Maaningalla keväällä 2025
Kuopion kansalaisopisto tarjoaa Maaningalla 5.-26.4. kertaus- ja jatkokurssin aloittelevalle lintuharrastajalle. Kurssilla kerrataan ja opetellaan tunnistamaan tavallisimpia lintuja ja niiden ääniä. Lisäksi perehdytään lintuharrastuksen välineisiin, kirjoihin ja internet-sivustoihin sekä Pohjois-Savon parhaimpiin linturetkikohteisiin. Kurssi soveltuu myös vasta-alkajille. Kurssin teoriapäivät pidetään kahtena lauantaina 5.4. ja 12.4. klo 10-13.30 ja kurssin päättävä linturetki tehdään la 26.4.2025. Kurssipaikkana toimii Haatalan Nakurannan …
helmi 20 2025
Pöllöt
Kuuntele ja testaa: Kuvia ja ääniä Tähän artikkeliin on koottu pöllöjen ääniä. Ne on upotettu tänne Xeno-Canto- sivustolta. Kuvat ovat Kuikan kuvagalleriasta, jonne on myös lajin kohdalla linkki. Huuhkaja Lapinpöllö Viirupöllö Tunturipöllö Hiiripöllö Helmipöllö Varpuspöllö Sarvipöllö Suopöllö Lehtopöllö








