Author's posts
tammi 01 2000
Keskimmäinen
Maaningan ja Siilinjärven rajalla sijaitsee rehevä Keskimmäisen järvi. Järveä voi katsella ympäröivien peltojen takaa tieltä käsin. Keskimmäinen: Google Maps Parhaimmillaan järvi on jäiden sulaessa purojen suilta, jolloin sinne kerääntyy suuri joukko vesilintuja. Järvellä levähtää myös hanhia, kurkia ja kahlaajia.Yölaulajista alueella tavataan mm. kaulushaikaraa, luhtahuittia ja ruisrääkkää sekä petolinnuista ruskosuohaukkoja. Keskimmäinen on myös kylän nimi, jonka …
tammi 01 2000
Hämeenlahti
tammi 01 2000
Mustavirta ja Ruokovirta
Mustavirran ja Ruokovirran maaliskuussa aukeavat sulat tekevät niistä hyviä varhaiskevään retkikohteita. Mustavirta sijaitsee Kinnulanlahdesta viisi kilometriä Pulkonkoskentietä (5571) länteen. Virran lintuja voi havainnoida virran ylittävän komean sillan juurelta Hussolansaaressa, muinaisen Tavinsalmen emopitäjän kuninkaankartanon mailla. Rantaan menevän tien varren pelloilla (kuva) lepäilee keväisin hanhia ja kahlaajia, peltojen takana on ruokaisa ruovikko sorsille ja syyspuolen harmaahaikaroille. Sillan …
tammi 01 2000
Sorsakoski-Sorsavesi
Sorsakoski sijaitsee pohjoisesta tultaessa juuri ennen kirkonkylää länteen erkanevan Koskentien varrella, 7 km:n ajomatkan päässä viitostieltä. Kylä on levittäytynyt Sorsaveden ja Osmajärven välisen kanavan ympärille. Kannattaa kierrellä Välimereltä Kuukonniemen uimarannalle sekä Osmajärven puolella kanavan alapuoliselta rehevältä Kuurinlahdelta Liisalan sillalle. Välimeri: Google Maps Kuurinlahti: Google Maps Sorsakosken kylä edustaa kulttuurihistoriallisesti arvokasta tehdasmiljöötä, jossa on säilynyt luonnon …
tammi 01 2000
Tiilikkajärven kansallispuisto
Tiilikkajärven kansallispuisto, sijaitsee kunnan pohjoisosassa ja ulottuu osin Sotkamon puolelle. Tiilikka on perustettu suojelemaan erämaista järvi-, joki-, suo- ja harjuluontoa. Sen luonnossa on voimakkaasti pohjoinen leima. Hienointa Tiilikkaa ovat Tiilikkajärven rakentamattomat, paikoin hiekkaiset rannat. Alueen metsät eivät ole erityisen vanhoja. http://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi http://www.luontoon.fi/tiilikkajarvi/kartatjakulkuyhteydet https://www.facebook.com/tiilikkajarvenkansallispuisto Osassa Tiilikkaa on liikkumisrajoituksia, mutta alueelle on 20 km merkittyjä polkuja (paljon …