Syystaeston tulokset

Kaarina Heiskanen – Kurjet 17.9.2021 Maaninka

Kuikan perinteiseen Syystaestoon osallistui tänä vuonna kahdeksan joukkuetta, kisaajia mukana oli 25. Kisa käytiin aiempaan malliin neljän tunnin taistona aloitusajan ollessa klo 7-9 välillä. Aika moni pyrki aloittamaan heti seitsemän jälkeen, koska monet linnut ovat aktiivisia pelkästään aamulla.

Havainnoinnin suhteen sää oli periaatteessa hyvä. Hento kaakkoistuuli ja pilvinen sää eivät kuitenkaan suosineet juurikaan muuttoa. Lintuja oli kuitenkin kohtuullisesti ja monipuolisesti liikkeellä.

Lajimäärät olivat edellisen syksyn ajankohtaan verrattuna yleisesti hiukan pienempiä, kärkitulosten vastatessa kuitenkin aiempien vuosien voittotuloksia. Voittajajoukkue sai kasaan mainiot 55 lajia.

Onnittelut voittajille ja kiitokset kaikille osallistujille!

Syystaesto 18.9.2021 tulokset

1. Pihapiiri: Lapinlahti Linnansalmi, Lastun pihapiiri 55 (parhaimmat hemppo, tikli)
Juha Koponen, Lassi Lähdesmäki, Riitta Rajala ja Jarmo Ukkonen

2. Great Tit Watchers (GTW): Kuopio, Nilsiä, Pieni-Pieksä 46 (alli, kalasääski)
Timo Filipoff, Else Mustamo, Mikko Pärssinen ja Eelis Rissanen

3. Ruskaretkeilijät: Kuopio Jänneniemi 43 (kapustarinta, taivaanvuohi)
Ilkka Markkanen ja Markku Ukkonen

4. Nilsiän kylä: Kuopio, Nilsiä, Nilsiänlahti 33 (harmaapäätikka, palokärki)
Pertti Hartikainen ja Juha Väätäinen

5. Varkauden luonnonystävät: Varkaus, Lehtoniemi, Kärki 31 (kulorastas, puukiipijä)
Timo Immonen, Allan Nyyssönen, Pekka Nykänen ja Liisa Tolvanen

5. Tuplavääntö: Suonenjoki, Iisvesi, Jauholahti 31 (kapustarinta, pajulintu)
Pekka Savolainen ja Ari Tossavainen

7. Kotaharju: Sonkajärvi Kotaharjun torni 27 (lehtokurppa, palokärki)
Kalevi Asikainen, Kyösti Hujanen ja Jarmo Yliluoma

8. Laituri: Kaavi, Luikonniemi, Kuminlahti 25 (palokärki, puukiipijä)
Eini ja Pertti Räsänen

error: Content is protected !!