Kun kuulin, että Kuikka järjestää kesärallin akselilla Rautavaara-Sonkajärvi-Vieremä, olin aivan innoissani. Rautavaaran ja Varpaisjärven rajalla sijaitseva Älänne on minulle lapsuudesta tuttua, rakasta seutua, voisin kutsua sitä jopa toiseksi kodikseni. Hetken vaikutti jo siltä, etten pääsekään osallistumaan, mutta lopulta lapsukaisille löytyi vahtiva silmäpari muutaman tunnin ajaksi ja näin rallaaminen onnistui. Suunnittelin sopivan “triathlon”-retken, johon kuuluisi niin jalkapatikkaa, pyöräilyä kuin uintiakin. Matka alkaisi Älänteenlahdesta ja päättyisi Rouskuhiekkaan.
Vähäunisen yön jälkeen pääsin aloittamaan rallikierrokseni seitsemän hujakoilla. Tallustin Suurisuon laitaan, jossa minut vastaanotti äkäinen pikkukuovipari. Korvat luimussa luikin kohti suota halkovaa jokea. Ennätyksellinen syöpäläiskesä oli pakottanut pukeutumaan tuhdisti, ja kuumuuden lisäksi karmaiseva ilmankosteus sai hikikarpalot norumaan. Metsäviklo läksytti minua katkenneen räkämännyn nokasta, upeita nuo pohjolan palmut. Joen rantapajukoissa oli puolestaan täysin hiljaista. Harpoin Älänteen rantaan, missä lajilista karttui mm. pajusirkulla. Takaraivossa alkoi kolkutella lasten aamupala, joten oli palattava kiireen vilkkaa takaisin. Herkkinä kukkivien maariankämmeköiden keskellä törmäsin pohjansirkkuun, joka tarkkaili minua huoletonna kelonkäkkyrältään. Kiitokset, lintuseni.
Suo on ihmeiden valtakunta, aivan omanlaisensa. Äkkiseltään viheliäinen, mutta ymmärrettynä turvallinen, kotoisa. Siellä turpoavat ääneti muuraimet, hiljaa nuokkuvat karpalonkukat, kihokit kimaltelevat ja honkien haamut kuiskivat muistoja sukupolvien takaa. Suolla on hyvä olla, sen paksussa tuoksussa, sen kumppareita viileänä rutistavassa syleilyssä. Silti aikaa kului ja oli maltettava astua takaisin metsän verhoon.
Kun lapset oli ruokittu ja pihalintujen pikakatsaus tehty (harmaasieppoja, haarapääskyjä, järripeippo yms.), oli aika hypätä pyörän selkään. Hakkuuaukko reunakuusikoineen tarjosi mm. parven pikkukäpylintuja, pohjantikan sekä peukaloisen. Kuivuutta rutisevan aukon keskellä lojuva lammikko veti puoleensa varsinkin rastaita. Kaukaisuudesta kuului lähestyvän ukkosen ensimmäinen jyrähdys, ilma oli täynnä sähköä.
Lapsenvahtien kanssa oli sovittu, että minulla oli kaksi tuntia käytettävissäni. Matkaa päätepisteelleni Rouskuhiekkaan oli vain 15 km, mutta tiesin silti, ettei kaikkea voi jäädä kyttäämään ja tarkistelemaan, niinpä ensimmäisen niitynkin hurautin ohi sen kummemmin jarruttelematta, kirjaten ylös vain korvaan tarttuneet punavarpusen sävelet. Lapsuuden tutuilta hiihtoreiteiltä olivat polut kasvaneet umpeen, ympäröivät metsät puolestaan hävinneet. Kuinka nurinkurisesti ihminen luontoa kohteleekaan, huokaisin.
Porrassuolta minut hätisti pois valkoviklo. Pian metsätie päättyi Rautavaarantien varteen, ja asfaltilla polkupyörä otti kuin siivet alleen. Pihapiirien mahdolliset pikkuvarpuset, räystäspääskyt ja sen sellaiset jäivät nyt katsastamatta, sen verran uhkaavasti murisi ukkonen selän takana. Suojärven rannassa siemaisin vissypullon kertahuikalla ja kirjasin lapulle mm. laulujoutsenparin. Viereisellä Alasella uiskenteli ainoastaan yksinäinen kuikka. Tuli hämärää ja tumma pilvi vyöryi kuin täkki ylleni, salamat tuntuivat räiskivän tarakalle. Käännyin Rouskuhiekkaan vievälle hiekkatielle, jonka murskehelvetin pelkäsin puhkovan renkaani pitsiliinaksi. Pyörä kesti kuin kestikin, samoin polkija. Palokärki, mustarastas ja soralla lepäilevä, komea haapaperhonen sulautuivat pahaenteiseen pimeyteen, joka kosteudestaan huolimatta ei pudottanut päälleni pisaraakaan. Kertasin mielessäni taitettua matkaa ja mietin, kuinka valtavasti tätä touhua rakastankaan, luontoa ja siellä liikkumista, lintuja. Vielä kun opettelen tunnistamaan kattavasti äänet, hyvä tulee.
Saavuin vaatteet hikeä tippuen Rouskuhiekan uimarannalle. Älänne on kuuluisia upeista luonnonhiekkarannoistaan, ja se kuuluu ympäröivine soineen ja harjuineen Natura 2000 -alueisiin. Nyt turistit olivat kurvanneet myräkkää karkuun, vain kaksi kuikkaa oli jäänyt partioimaan rantavesiä. Rallini tuli päätökseen, kun upottauduin Äiti-Älänteen tummiin, lämpimiin aaltoihin.
Vielä joskus minusta tulee lintulaskija.
Sanna Hakkarainen
Älänteenlahti Racingin lajilista (48 lajia):
Laulujoutsen, kuikka, harmaalokki, kalalokki, naurulokki, pikkulokki, kalatiira, korppi, varis, naakka, kuovi, pikkukuovi, valkoviklo, metsäviklo, rantasipi, käpytikka, pohjantikka, palokärki, käki, sepelkyyhky, kulorastas, mustarastas, räkättirastas, punakylkirastas, haarapääsky, talitiainen, hömötiainen, peippo, järripeippo, punatulkku, keltasirkku, pohjansirkku, pajusirkku, pikkukäpylintu, rautiainen, punarinta, peukaloinen, harmaasieppo, kirjosieppo, vihervarpunen, metsäkirvinen, pajulintu, tiltaltti, hernekerttu, lehtokerttu, västäräkki, hippiäinen, punavarpunen
