Niemisjärvi ja Vaaksjärvi

Niemisjärvi ja Vaaksjärvi sijaitsevat Kiuruveden keskustan länsipuolella. Vaaksjärven parasta osaa on järven pohjoispää, jonka näkee hyvin Vaaksperästä länteen suuntautuvalta tieltä. Kaulushaikaran ääni kuuluu järveltä lähes joka vuosi. Pikkulokkeja esiintyy useita kymmeniä.

Niemisjärvi on Vaaksjärveä huomattavasti laajempi ja sitä voi tarkkailla useilta paikoilta. Paras osa järveä on sen pohjoispää rautatien pohjois- ja eteläpuolella. Vähäliikenteiseltä rautatieltä on hyvä näkyvyys molemmille puolille.

Järvet poikkeavat esimerkiksi Luupuveden seudusta järviruokokasvustojensa puolesta. Ne ovat kuitenkin tupasmaisia eivätkä järin tiheitä. Kohteet lienevät parhaimmillaan keväällä ja alkukesästä. Vakiolajistoa ovat ainakin laulujoutsen, lapasorsa ja monet muut vesilinnut. Myös ruskosuohaukka, kaulushaikara, luhtahuitti ja ruisrääkkä on tavattu alueella.