Category: Varkaus

Tyyskä

Tyyskä on Pirtinvirran itärannalla, kaupungin talon alapuolella sijaitseva niemeke. Siellä voi tavata pikkutikan ja tiklin. Kaupungintalon puistikossa on runsaasti marjapuita, joten muista tarkistaa marjalinnut, rastaat, tilhet, taviokuurnat ja kertut.

Mula

Mulan lintutornilta avautuu näkymä ruovikkoiselle lahdelle. Lintutornille pääsee Mekaanisen Musiikin Museon takaa kulkevaa polkua. Lintutornille pääsy on mahdollinen myös liikuntarajoitteisille. Mekaanisen musiikin museo: Google Maps Mulan linnustoa voi tarkkailla myös valtatien 23 varrelta järven pohjoispäästä tai järven luusuasta Varkauden ja Joroisten rajalta.

Ämmäkoski

Ämmäkosken kuohuja näkee parhaimmillaan kevään tulvajuoksutusten aikaan.Talvella koski on lähes varma koskikaran tapaamispaikka. Lahoavat lehtipuut ovat talvisin houkutelleet alueelle valkoselkätikankin. Ämmäkosken silta: Google Maps Kosken molemmilla reunoilla on merkityt polut, joita pitkin retkeillen saa lintuihinkin paremman tuntuman kuin valtatie 23 ylittävältä sillalta.

Pitkälänniemi

Pitkälänniemi on syksyinen ja keväinen pikkulintupaikka. Siellä on tavattu harvainaisuuksiakin: mustapäätasku (kolme kertaa) ja nummikirvinen. Tavallisempiakin lintuja kertyy pelloille ja pientareille, niemeltä voi seurata muuttoa ja tarkastaa tehtaiden pohjoispuoleisia sula-alueita. Pitkälänniemelle menee tie Könönpellon pohjoisosan halki. Pitkälänniementie: Google Maps

Osmajoki

Osmajokea voi katsastella sitä ylittäviltä silloilta (esim. Ruokokoski). Osmajoki: Google Maps