Kesä tuli ryminällä

Pekka Nykänen – Satakieli 16.5.2021 Varkaus

Viime viikolla vyöryi helleaalto Suomeen. Pohjois-Savossakin keikuttiin hellelukemissa, ja sekös polkaisi muuton jälleen kunnolla käyntiin. Uusia lajeja tälle keväälle saapui 22, joista suurin osa hyönteissyöjiä. Äänimaisema muuttui täysin, kun enemmän tai vähemmän korvaa miellyttävät laulutaiturit palasivat esittämään repertuaarejaan. Ruovikoissa konsertoivat jälleen ruokokerttuset, lehdoissa lehto- ja mustapääkertut. Myös sirittäjä, hernekerttu, punavarpunen ja pensaskerttu lauloivat monin paikoin. Alueellamme kuultiin myös muutama kultarinta ja satakieli. Jo edeltävällä viikolla saapuneista pajulintu, kirjosieppo ja käki ovat kuultavissa kaikkialla. Kirjosiepon tuttu tsirputus pihapiirissä ja käen kaukainen kukunta tuovat taatusti kesän tullessaan.

Jukka Portimojärvi – Pikkutylli 16.5.2021 Suonenjoki

Kahlaajista kuluneella viikolla ehättivät Siilinjärven Raasiolle isosirri, lapinsirri ja pikkusirri. Petolinnuista Kuopion Jänneniemellä havaittiin harvinainen punajalkahaukkakoiras. Pedoista puhuttaessa mainittakoon, että viime kesänä Savossa lähettimen selkäänsä saanut Minna-merikotka on palannut jälleen Suomeen vietettyään talven Saksassa. Nyt jännitämme, onko nokka kohti Pohjois-Savoa.

Metsähanhet jatkoivat matkaa ja tilalle saapuivat valkoposkihanhiparvet. Suurin paikallinen vapokertymä oli 2 000 lintua Maaningan Lapinjärvellä. Alleja lepäili kymmenittäin, parhaimmillaan parisataa Etelä-Kallavedellä. Lapinlahden Nerkoonniemellä ihailijoita keräsivät kaksi kattohaikaraa (yksi havaittiin näitä ennen myös Suonenjoella.) Muita menneen viikon tulokkaita olivat pikkusirkku, pikkusieppo, harmaasieppo, sinirinta, käenpiika, merikihu, pikkulepinkäinen, tervapääsky ja luhtakana.

Jukka Portimojärvi – Kattohaikara 12.5.2021 Suonenjoki

Sunnuntaina 16.5. vietettiin Bongaa päivä pihalla -tapahtumaa, johon osallistui valtakunnallisesti liki 4 000 pihaa. Yhteensä lajeja havaittiin noin 220, enimillään Virolahdella peräti 107. Pohjois-Savossa eniten lajeja kertyi Rautalammilla, hienosti 62. Kiitokset kaikille osallistuneille!