Jännevirta – Kotkatvirta

Puoliksi Kuopion puolella sijaitseva Jännevirran-Kotkatvirran vesikapeikko on varsin hyvä paikka varhaiskeväisten vesiympäristön lajien havainnointiin huhtikuussa. Alue on Siilinjärven ainut laajempi aikaisin sulava ja myöhään jäätyvä virtavesialue.

Huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa laajalla sula-alueella voi tavata runsaasti puoli- ja kokosukeltajasorsia, koskeloita, uikkuja, kuikkia ja lokkilintuja. Myöhemmin keväällä ja alkukesästä alueella voi nähdä ja kuulla myös ympäröivien ruoikkolahtien ruskosuohaukkoja, kaulushaikaroita, härkälintuja ja luhtahuitteja. Sula-alueella viivyttelee eräinä syksyinä runsaasti laulujoutsenia ja vihoviimeisiä vesilintuja sinnittelee jopa joulukuulle saakka.

Suurimman osan sula-alueesta näkee uudelta Jännevirran sillalta (vt 17). Keväisin sula-alueen laajennuttua suuri osa vesilinnuista oleskelee sula-alueen pohjoisreunalla, joka on parhaiten nähtävissä Jännevirran uimarannalta (käännytään vt:ltä 17 Jännevirran kyläkaupan kohdalla pohjoiseen kaupan ohi kulkevalle Rantatielle, jolta kohta käännytään hevostallin kohdalla oikealle Uimarannantielle, jota ajetaan perille saakka).

Kotkatvirta on parhaiten tarkistettavissa Karjalanharjunniemen kylärannan laiturilta (käännytään vt:ltä 17 Jännevirran kaupan kohdalta etelään Uuhilahdentielle ja vajaan 1,5 km:n päästä käännytään vasemmalle Karjalanharjunniementielle sekä parin sadan m:n jälkeen oikealle Lapinluhdantielle, jota ajetaan perille kylärannan laavukatokselle).