Iso-Ahmo ja Pikku-Ahmo

Iso-Ahmon ja Pikku-Ahmon järvet sijaitsevat Peltosalmen kohdalla valtatie 5:n itäpuolella.Iso-Ahmoa voi havainnoida kiertelemällä järven etelärantaa jalkaisin tai kurkistamalla järvelle viitostieltä. Hyvä paikka on järven pohjoispäässä oleva veneranta, josta näkee suurimman osan järvestä. Myös eteläpään laavu on erinomainen tarkkailupaikka. Kulkuvälinen jätetään tienvarteen, ladon kohtaan ja sitten vain kävellään pellon poikki laavulle.


Pikku-Ahmon näkee kohtuullisesti Honkakoskelle menevän paikallistien (5824) kumpuilevan alkutaipaleen mäkipaikoilta. Parhaimmillaan kohteet ovat huhtikuusta kesäkuun puoliväliin.
Eniten lintuja on Ison-Ahmon etelä- ja kaakkoisosissa. Alueella pesivät mm. laulujoutsen, heinätavi, lapasorsa, punasotka, ruskosuohaukka ja nokikana. Muuttoaikaan levähtävänä tavattaan mm. suokukkoja ja mustavikloja. Syksyllä Iso-Ahmolla levähtävät pohjoisesta muuttavat vesilinnut, kuten lapasotka, alli, mustalintu ja pilkkasiipi.