Varhainen kevät

Ilkka Markkanen – Laulujoutsen ja harmaalokki 18.2.2020 Kallansillat, Kuopio

Leuto talvi on saanut aikaan sen, että kevätmuutto on tänä vuonna käynnistynyt harvinaisen varhaisessa vaiheessa. Eteläisessä Suomessa oleilee jo runsaasti laulujoutsenia sekä metsähanhia. Lisäksi etelässä on havaittu mm. kiuruja ja muutamia töyhtöhyyppiä. Suuressa osassa Pohjois-Savoakin helmikuinen maisema on muistuttanut lähinnä huhtikuista. Tiaiset laulelevat kevättä ja tikat rummuttavat. Voimakas etelätuuli on avittanut ensimmäisiä keväisiä muuttajia meidänkin korkeuksillemme. Sulapaikkoihin ympäri Savoa on jo saapunut muutamia laulujoutsenia. Harmaalokkeja on alkanut viime päivinä kertyä tutuille paikoilleen niin Kuopioon kuin Varkauteenkin sekä Leppävirralle, parvikokojen ollessa jo toisellakymmenellä. Merikotkia on voinut katsella tihenevään tahtiin, toki jotkin yksilöt ovat viihtyneet täällä yli leudon talven. Talven yli ovat kärvistelleet myös mm. muutamat sinisorsat.

Tarmo Huttunen – Mustakaularastas 27.02.2020, Pihlajaharju, Iisalmi

Suonenjoella viihtynyt ja kuvaajiakin viihdyttänyt pikku-uikku oli ainakin vielä 17.2. tavattu paikalla. Suurin harvinaisuus ja vetonaula on kuitenkin ollut mustakaularastas Iisalmen Pihlajaharjulla, jossa se on viettänyt koko tähänastisen helmikuun. Kyseisen lajin edustajat on havaittu tänä vuonna Iisalmen lisäksi myös Helsingissä sekä Inarissa, aiempina vuosina havaintojen ollessa vain muutamia valtakunnallisesti per vuosi.