Pääsiäinen toi kevään

Matti Hakkarainen – Telkät 31.3.2021 Maaninka

Kulunut pariviikkoinen jysäytti Pohjois-Savossakin lintujen kevätmuuton kunnolla käyntiin. Vielä laajalti lumisille pelloille ilmestyi elämää töyhtöhyyppien, laulujoutsenten ja metsähanhien sekä muutamien tundra- ja merihanhien myötä. Joutsenten suurin kertymä oli 64 Kiuruvedellä, metsähanhien 52 Maaningalla. Pälvipaikoille kiiruhtivat kottaraiset ja kiurut, pohjoista kohti ryöpsähtelivät pulmusparvet, joiden suurin kertymä havaittiin Tuusniemellä, noin 300 lintua.

Ensimmäiset yksittäiset kurjet saapuivat, samoiten muutamat kanadanhanhet. Harmaalokit saivat seuraa muutamasta meri-, kala-, selkä- ja naurulokista. Vuoden ensimmäiset havainnot saatiin lisäksi nokikanasta Varkaudessa, hemposta Kuopiossa, peukaloisesta Varkaudessa ja Kuopiossa, tuulihaukasta Leppävirralla, västäräkistä Maaningalla, tukkasotkasta Iisalmessa ja tavista Varkaudessa.

Lähimetsät varsinkin ruokintojen äärellä alkavat herätä jälleen eloon, kun tiaisten, keltasirkkujen ja viherpeippojen hallitsemaan äänimaailmaan liittyvät mustarastaan ja peipon keväiset sulosävelet. Pian alkaa helkkyä myös punarinta. Kuun vaihteessa peippojen ohella maisemaan alkoi ilmestyä sepelkyyhkyjä ja vesistöjen sulapaikoille telkkiä.

Hyvää pääsiäistä sekä antoisia linturetkiä kaikille toivottaa Lintuyhdistys Kuikka

Leena Meuronen – Töyhtöhyypät 1.4.2021 Nilsiä